Viime perjantaina M:n lento oli vähän myöhässä, sillä lumisade oli jonkin verran sotkenut lentoliikenteen aikatauluja. Mä päätin hyödyntää odotteluajan ja yllättää M:n leipomalla suklaapiirakan! Mä nyt en muutenkaan ole mikään kova leipomaan, joten oli aika jännittävää kokeilla, saanko (aika idioottivarman) piirakkaohjeen onnistumaan.
Ohjeen löysin Kodin Kuvalehdestä 4/13.
M:n äiti lähetti viimeksi Suomesta lehtiä M:n mukana.
Jääkaapissa pyöri levyllinen Fazerin(!) tummaa suklaata,
joten päätin uhrata kyseisen levyn piirakkaan.
(joka osaltaan kertoo, kuinka paljon leivon, jepjep...).
Päädyin tähän orgaaniseen ja mukamas "terveellisempään" vaihtoehtoon (hohoo!)
Tavallisen valkoisen sokerin sijaan käytin ruokosokeria, koska sitä sattui valmiiksi kaapista löytymään (ja sekin mukamas on terveellisempää). Ohjeessa mainittiin myös vaniljasokeri, mutta sen jätin pois, sillä sellaista en kaupasta löytänyt. Tosin vaniljatankoja sekä vaniljaesanssia oli tarjolla, mutta päätin silti jättää piirakan ilman vaniljaa (tästä tulikin oikein terveyspiirakka!).
Valmista! Piirakan ohje todella oli helppo (eli idioottivarma), sillä sain sen onnistumaan.
Vaaleat kökköset piirakassa on paahdettuja pinjan siemeniä.
Tosin luulen, että myös pekaanipähkinä toimisi kivasti.
Ja vähän vaniljajäätelöä piirakan seuraksi. Aah.
M ei yleensä oikein perusta mistään makeasta, joten piirakanleivontameriittiäni nostaa se, että M sanoi piirakan olevan hyvää! Hyvä minä! Piirakasta tuli tosin aivan liian hyvää ja söinkin sitä suurimmaksi osaksi itsekseni ja lopulta oli pak-ko heittä loput piirakasta roskiin. Kyllä, roskiin hyvää piirakkaa! Mitä tuhlausta, mutta oli pakko ajatella sitä tosi asiaa, että haluan vielä mahtua housuihini. Ja varsinkin niihin ihaniin uusiin khaki-shortseihin, jotka juuri ostin.
Viime torstain ja perjantain välisenä yönä saapunut lumimyräkkä tuli onneksi hieman laimeampana kuin mitä pahimmat skenaariot ennusti. Aamuyöstä aura- ja suola-autot olivat liikkeellä sen verran tehokkaasti, että aamulla ei juuri ollut vaikeuksia lähteä liikkeelle. Niin, siis jos olit lähdössä autolla liikkeelle. Jalkaisin olikin sitten vähän eri juttu... Jalkakäytävien "kunnossapito" kuuluu jokaiselle kiinteistölle, eli jokainen huolehtii siitä osaa jalkakäytävää, mikä osuu oman tontin/ kiinteistön kohdalle. Aamusella jalkakäytävien kunto oli vaihtelevaa, mutta se ei tuntunut ainakaan koiran vauhtia hidastavan...
Kuten näkyy, autotie oli ihan ok kunnossa ja jalkakäytävä meni tässä jossain...
Viikonloppuna lännestä alkoi lähestymään uusi rintama, joka toisi tullessaan lisää lunta. Tosin tässä välissä edelliset lumet ehti jo oikeastaan sulaa pois ja ilma oli toisinaan jo varsin keväinen. Tänään säärintama tavoitti Chicagon alueen ja aamupäivällä sään muutos alkoi sekoituksella, joka sisälsi vettä, jäätä ja loskaa. Myöhemmin päivällä sekoitus muuttui lumeksi, jota toisinaan satoi vaakasuoraan tuulesta johtuen Jotenkin tätä kelien vaihtelua jaksaa vieläkin ihmetellä, vaikka tää taitaa niin olla tätä. Ainakin englannin opettajani tänään tokaisi säähän viitatessaan, että "welcome to Chicago".
Mä olin päättänyt viettää tämän päivän sisällä ja varustauduin siihen näin:
Ja sitten muutamat lumikuvat (turvallisesti sisätiloista otettuna).
Iltapäivällä käytiin Koiruuden kanssa vähän ulkoilemassa.
Koiruuden korvatkin ihan lepatti siinä tuulessa.
Onneksi valitsin jalkaani pitkävartiset vaelluskengät, sillä kuten arvata saattaa, jalkakäytävillä sai rämpiä lumessa. Ja voin kertoa, että taisimme (ainakin sillä hetkellä) olla ainoat ulkoilijat siinä säässä. Mutta jossain taidettiin sanoa jotain sen suuntaista, että koskaan ei ole huono keli, on vain vääränlaista pukeutumista. Johon voin kommentoida, että mun tämän hetken pidetyin takki onkin tuulen ja veden pitävä.
Sellainen seikka johon täällä törmää radiota kuunnellessa tai tv:tä katsoessa, on joidenkin sanojen piippailu tai niiden poistaminen kokonaan (siis poistettavan sanan kohdalla on tyhjä, hiljainen kohta). Aluksi se kuullosti hieman oudolta, koska ei Suomessa moiseen ole tärmännyt (ainakaan tähän mennessä, korjatkaa, jos olen väärässä). Tai no, kyllä vieläkin toisinaan kiinnittää huomiota, että hetkinen, tästä nyt puuttui jotain... Pääasiassahan ne on kirosanoja (enemmän tai vähemmän), joita piippaillaan ja poistellaan. Käsittääkseni suorat lähetykset tulevat pienellä viiveellä, jotta voidaan tarvittaessa niitä kirosanoja poistella ja näin suojella kansalaisten herkkiä korvia.
Muutamia esimerkkejä mainitakseni esimerkiksi Pink yhdessä biisussaan laulelee, että "I´ve had a (tyhjää) day". Shit ilmeisesti on koettu herkille korville sopimattomaksi sanaksi, joten se on jätetty kokonaan pois. Syksyllä Pink oli NBC tv-kanavan aamuohjelmassa kyseistä biisiä laulelemassa ja siinä sama homma. Tämä S-kirjaimella alkava sana jätettiin laulamatta. Toinen esimerkki on Iron Maidenin Number of the beast. Itse en asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta M huomasi asian ja pyysi kuuntelemaan. Ja niinhän se on, että laulussa lauletaan, että" 6-(tyhjää)-(tyhjää) number of the beast". Arvelen, että aika moni pystyy päättelemään, mitkä nämä kaksi pois jätettyä numeroa mahdollisesti ovat. Nämä nyt oli vain pari esimerkkiä, näitä on varmasti enemmänkin...
Tv-ohjelmissa piippailut ja tyhjiöt on myös yleisiä. Sex and the City-sarjassa tosin huomasin, että pois oli jätetty kokonaisia kohtauksia. Muistan (ainakin) kerran ihmetelleeni, että hetkinen mitäs nyt tapahtui, kun yhdestä kohtauksesta pompattiinkin ihan toiseen. Mutta ehkä sillä haluttiin vain suojella mun ja muiden sarjaa katsovien herkkiä silmiä. Ettei herkille verkkokalvoille piirry mitään sopimatonta kuvamateriaalia.
Ymmärrän piippailun silloin, jos ohjelma tulee sellaiseen aikaan, että tv:n ääressä mahdollisesti on pieniä ihmislapsia, joiden korville rumat sanat ei ole hyväksi. Tai hetkinen, eihän sellaisia ohjelmia tule lähettää lasten tv:n katseluaikaan... Eli aikuisten korviako tässä suojellaankin...?
Mukavaa viikonloppua! Mä alan odottelemaan milloin lumimyrsky lännestä saapuu Chicago landin alueelle. Onkohan meillä edes lapiota missään...? Ja toivottavasti M:n lentoa ei peruta huomenna, jotta se pääsee kotiin.
Ja lopuksi vielä varoituksen sananen biisistä: sisältää rumia sanoja. PIIP.
p.s. Jokainen lukija voi itse valita näkeekö jutussa sarkasmia vai not. ;)
Viikonloppuna Koiruuden seuralainen, epilepsia, muistutti taas olemassa olostaan. Lauantai ja sunnuntai (ja se yö siinä välissä) meni koiran vointia seuraillessa. Nyt mennään vielä kohtauksen jälkeisen lääkityksen jälkimainingeissa, eli sivuvaikutuksia vielä havaittavissa. Mutta Koiruus voi jo paremmin ja jaksaa taas lenkkeillä.
Tämä tosin taas herätti pohtimaan, kuinka eläinlääkärien hoitosuositukset Suomessa ja täällä olivat niin erilaiset. Suomessa eläinlääkäri oli sitä mieltä, että koiralle pitäisi aloittaa estolääkitys (jonka kannalla itse ei tosin oltu) ja täällä eläinlääkäri taasen oli sitä mieltä ettei lääkitystä ole syytä aloittaa, koska kohtauksia tulee niin harvoin. Ja täällä kuultiin ensimmäistä kertaa mahdollisuudesta vain kohtauksen jälkeiseen lääkitykseen (jonka tarkoituksena on siis estää mahdollinen uusi kohtaus). Hieman hämmentävää, mutta näillä mennään.
Viime perjantaina M tuli työreissulta kotiin ja kävin sen hakemassa kentältä. M pääsi yllättämään (koska se jekutti mua) tuomalla tuliaisena Arlandan lentokentältä rannekorun ja korvakorut. Nää on niin kivat!
Kellon hankin yhden Italian reissun yhteydessä Frankfurtin lentokentältä.
Ja kello ilmeisesti kaipaisi hieman puhdistusta...
Viime viikon lopulla sää oli toisinaan jopa jo keväinen (kaikki lumet oli sulanut pois ja pystyi jo aistimaan nurmikon tuoksua) kunnes taas tuli talvi. Sää on kyllä mennyt laidasta laitaan... Maanantaina alkuillasta koiran kanssa ulkoillessa sai olla kumpparit jalassa ja tiistaiaamuna jalkaan piti pukea toppahousut! Ja ilmeisesti loppuviikosta on tiedossa lisää lunta.
Loppuun vielä yksi asia, johon kiinnitin huomiota maanantaina, kun talouspaperi pääsi loppumaan. Totesin, että olen ihan riippuvainen siitä, siis talouspaperista! Järkyttävää. Mä tuhlaan talouspaperia ihan liikaa. Maanantaina kauppareissulla en muistanut ostaa talouspaperia ja tähän saakka olen koittanut tulla toimeen ilman sitä. Talouspaperiarkit (ainakin se mitä mä olen tottunut ostamaan) on kaiken lisäksi ihan valtavan kokoisia! Talouspaperirulla juuri ja juuri mahtuu Suomesta tulleeseen telineeseen ja arkit voisi ihan hyvin puolittaa ja silti se ei vielä olisi liian pieni käytettäväksi. Joskus itse niitä puolittelen, mutta sitten ärsyttävästi niitä puolikkaita pyörii pitkin keittiön tasoa.
No, keskiviikkoiltana tilanne oli jälleen tämä:
Mutta mä aion yrittää vähentää tätä kamala talouspaperin tuhlausta.
Tämän illan mun seuralaisena toimiikin englannin kieliopin kertaus, sillä heitin tänään M:n jälleen lentokentälle. (Ja huomenna tapaan englannin opettajani.) Voin kertoa, että mä olen nykyään aika taitava ajamaan Chicagon lentokentälle.
Mietin, että mistä mieleeni tuli tämä seuralainen-juttu, mutta syy löytyikin yöpäydältä. Tällä hetkellä iltalukemisena on menossa (ties kuinka monetta kertaa) Outi Pakkasen Seuralainen. Tosin siinä seuralaisen merkitys on hieman eri...
Vietettiin yksi lauantaipäivä taannoin M:n kanssa jonkinlaista naulakkoratkaisua etsien. Onhan meillä tuolla tulitikkuaskin kokoisessa eteisessä eräänlainen "naulakko" (kapea hylly syvennyksessä), mutta se on jokseenkin epäkäytännöllinen ja jos eteisessä aikoo pukea ulkotakkia päälle, niin sinne pitää jakaa vuoronumeroita. Ei sinne mahdu kuin yksi kerrallaan palttoota päälle pistämään. Tähän mennessä naulakko-ongelmahan oli ratkaistu sillä, että kaiteella roikutettiin takkeja. Like this...
Käytiin aina monesta eri liikkeestä etsimässä sopivaa, riittävän vähän tilaa vievää ja yksinkertaista, naulakkoa (muutamalle takille), mutta tuloksetta. Crate & Barrel tarjosi yhtä juuri nämä kriteerit täyttävää naulakkoa, mutta se oli punainen. Lopulta päässäni kehittyi ajatus ihan toisenlaisesta ratkaisusta, kun Ikeassa (taas tuli käytyä!) pyörittelin yhtä koukkua kädessäni.
Päädyttiin siis ratkaisuun, jossa oven "yli" (vai miten se pitäisi ilmaista?) laitettiin yksittäisiä naulakoita. Meillä on YKSI tällainen säilytystilakaappi (hyllyillä, jee!), jossa on siis ihan kunnon ovi, ja tämän säilytystilan oven päätin hyödyntää.
Ihan hitusen ärsyttää, kun koukut näkyy toisella puolen, mutta toisaalta eipähän ole takit roikkumassa tuossa kaiteella. Ja mä olen niin pätkä, että oikeastaan ne ei edes osu mun näkökenttään. Ja hei, jälleen yksi probleema ratkaistuna!
Samaisella naulakon etsintäreissulla mukaan tarttui Crate & Barrelsilta ihanan käytännöllinen (ja kaunis) teesihti. Aiemmin olin jo yhden löytänyt, mutta se ketku päästää liian hienon irtoteen läpi ja sitten sitä lilluu siellä teemukissa. Ja Ikeasta päätin investoida uuden raastimen keittiöön. Olipa kiva saada kunnollista parmesaaniraastetta pastan sekaan. Mutta edelleen ihmettelen, mitä sille edelliselle raastinraudalle tapahtui? Annoinko mä sen jollekin? Ja ajattelinko, etten tule täällä mitään raastelemaan? Monia kysymyksiä ilmassa...
Siis voi argh. Näin suomalaisena kun on tottunut nopeaan ja toimivaan nettiyhteyteen, on paikallisen kaapelioperaattorin kanssa ollut hieman kärsivällisyys koetuksella. Tosiasiahan on, että täällä ei vain yksinkertaisesti yhteydet aina toimi yhtä nopeasti ja moitteettomasti. Kännykkäyhteyksissä toisinaan pitää ottaa puhelu uudestaan, kun linja yksinkertaisesti on niin huono ettei toisen puheesta meinaa saada selvää. No, siitä selviää yleensä yhdellä uudelleen yrittämisellä (tai operaattorin vaihdolla).
Mutta takaisin siihen nettiin. Meillä pitäisi olla tämän hetkisten markkinoiden nopein kaapeliyhteys (tälle alueelle) ja sitä se onkin. Aamuisin ja päivisin. Iltaisin välillä tökkii niin maan perusteellisesti. Tässä ollaan parit Putoukset MTV3:n Katsomosta katsottu niin, että ääni laahaa jäljessä... Käytiin jututtamassa operaattorin kaveria (alkuperäisenä ajatuksena oli hieman kilpailuttaa sopimusta) ja yhteyden vaihtelevuus selvisi. Koska asutaan tällaisessa townhousessa, tulee koko kompleksiin yksi kaapeli, joka sitten jakautuu kaikkiin asuntoihin. Ongelmia yhteyden nopeudessa muodostuu sillon, kun kaikki käyttävät nettiä yhtäaikaisesti (varsinkin iltaisin), jolloin kaapelin yhteys joutuu "jakautumaan" useampaan ja yhteyden nopeus laskee. Tai näin mä asian ymmärsin. Käytännössä siis asialle ei oikein voi mitään.
Mutta vielä niihin yhteyksiin. Täytyy sanoa, että Skype on kyllä aivan loistava keksintö! Yleensä skypettelen Suomen suuntaan noin kerran viikossa. Ainut seikka mikä tietty skypettelyä rajoittaa on 8 tunnin aikaero (ja koneessa tällä hetkellä takkuava Skype-sovellus, kiitos siitä Windows 8:lle...). Mutta sillon, kun linjat toimii, niin on aika hauskaa jutella kuvan kera. Ja samalla voi näyttää, että hei katos tätä ja tätä. Joidenkin tutkimusten mukaan vuorovaikutustilanteissa noin 80% viestinnästä on sanatonta viestintää. Tämän perusteella puhelimessa siis käytetään 20% viestinnästä. Tiedä sitten lasketaanko puhelimessa puhuminen vuorovaikutustilanteeksi, kun siinä ei olla kasvokkain tekemisissä...? Ja siinähän nyt muutenkin sanaton viestintä on aika minimaalista sanoisin. Mutta Skype onkin eri juttu!
Toinen vuorovaikutukseen liittyvä juttu, minkä olen huomannut on, että hitsiläinen sitä on kyllä vieläkin välillä aika jäyhä paikallisiin verrattuna. Ei meinaa aina oikein small talk lähteä. Ja välillä sitä miettii, että onko kauhean epäkohtelias, jos nyt ei jaksa kaupankassalla höpötellä jonninjoutavia säästä tai viikonlopun suunnitelmista. Ei aina jaksa olla sosiaalinen. Mun työ Suomessa oli täysipainotteista sosiaalista vuorovaikutusta ihmisten kanssa ja täytyy myöntää, ettei sitä sitten aina jaksanut vapaa-ajalla olla niin kauhean sosiaalinen. Miten ihmiset täällä jaksaakin olla niin ystävällisen sosiaalisia koko ajan? Vai olenko mä vaan niin mölli? Sekin on hyvin mahdollista, hohoo.
Vuorovaikutuksesta tuli mieleen pätkä, jonka olen aikoinaan löytänyt Ylen Elävästä Arkistosta. Mainio paikka! Kannattaa joskus käydä pyörimässä. Lapsena yksi mun suosikki tv-ohjelmista oli Velipuolikuu (siis Pelle Hermannin lisäksi). Taisi tulla vielä lauantai-iltaisin. Enhän mä tietty kaikkia juttuja tajunnut, mutta siitä loppulaulusta tykkäsin. Vaikka senkin kuulin vuosia väärin... Luulin, että siinä lauletaan oma armaselain ja mietin, mikä tai kuka se Ar-ma-se-lain on. Oikeastihan se menee niin, että oma armas Elain. Mutta siis siitä pätkästä sen verran, että joskus kommunikointi ihan suomenkielelläkin voi olla vaikeaa. Ja se löytyy täältä: Velipuolikuu (ja mua tää jaksaa aina vaan naurattaa!)
Mulla on nyt ote ihan alkanut lipsumaan, kun taas on toista viikkoa viimeisestä tarinoinnista. Viime aikoina kalenteria on täyttänyt englannin kielen tunnit sekä tapaamiset personal trainerin kanssa. Kielitaito sinänsä on hyvä (kiitos suomalaisen koulutusjärjestelmän!) (ja ei-dubattujen tv-ohjelmien), mutta kerta kun tarjolla oli mahdollisuus opetukseen, niin päätin syventää omaa osaamista. Ja opettaja korjaa myös (skandinaavista)aksenttia, jota kuulemma on havaittavissa erityisesti silloin, kun on puhunut paljon suomea. Lisäksi opettajalla on mielenkiintoisia juttuja maan kulttuuriin ja historian liittyen. Personal trainerin päätin ottaa, kun alkoi omat kuntosaliharjoittelut tökkimään. Jotenkin sitä jäi jumittamaan niihin samoihin juttuihin. No nyt ei enää jumita muut kuin kipeät lihakset. Mutta on kuulkaas tehokasta!
Jälleen kerran, aloitin kirjoittamaan jo pari päivää sitten, mutta taas tuli jotain muuta ja kirjoittaminen jäi. Tänään ajattelin naputella jutun valmiiksi, sillä eilinen meni sängyssä kipeänä ollessa ja tänään on vielä vähän puolikuntoinen olo. En muista milloin viimeksi kipeänä olisin ollut niin voimaton. Eilen aamulla oli niin kökkö ja oksettava olo, että piti painua takaisin sänkyyn. Ja sille tielle jäin. M:n työkavereissa ja niiden perheenjäsenissä on kiertänyt joku vatsapöpö ja liekö se nyt sitten ollut myös mulla. Mene ja tiedä? Olotila kuitenkin oli kummallinen ja ärsyttävä. Ärsyttäväksi sen teki se, että mä en kestä olla kipeänä. Eilenkin olisi ollut sata asiaa hoidettavana, mutta siinä piti vaan pötköttää sängyssä, kun ei kyennyt liikkumaan. Sietämätöntä. Koiruus onneksi komppasi olotilaani kuorsaamalla koko päivän sängyn vieressä. Luulenpa, että se otti kaiken irti siitä, että kerrankin sillä oli pötköttelyseuraa!
Viime sunnuntaina pelattiin pelien peli, eli Super Bowl. Aikamoinen show pyöri urheilutapahtuman ympärillä. Meille kerääntyi tupa täyteen suomalaisia peliä seuraamaan. Syötiin vähän pikkusuolaista ja makeaa ja seurattiin peliä. Tai mä luulen, että miehet seurasi tosissaan ja naiset sen mitä jutustelun ohella kerkesi. Mä muuten söin sunnuntaina ensimmäisen amerikkalaisen donitsin! Liian hyvää ja liian rasvaista. Muuten tässä ei mitään sen kummempia ole ehtinyt tapahtumaan. Ja ihan hyvä välillä niinkin.
Sää nyt on taas vaihteeksi vaihdellut laidasta laitaan. Reilun viikon verran saatiin nauttia ihan talvesta lumineen ja pakkasineen. Ja sitten eilen taas satoi vettä, alijäähtynyttä vettä ja räntää. Ihan kaikki lumi ei sentäs sulanut pois, vaan vielä on maa valkoisena. M:n kanssa ehdittiin jo herätellä toiveita hiihtämisestä, mutta voi olla, että tämän talven hiihtokelit oli siinä. Läheisessä luonnonpuistossa toki oli jo innokkaita hiihtäjiä hiihtelemässä siinä aika ohuella lumikerroksella. Ei kyllä tehnyt mieli lähteä omia suksen pohjia siihen raapimaan....
Lumikuonottaja
Eräänä päivänä satoi vettä...
kunnes tuli taas pakkaset...
Huu, liian kylmää mennä ulos. Mä vaan kurkkaan tästä...
Peuran jäljillä
Nyt täytyy kuntoutua tästä mikä-lie-pöpöstä, että pääsee taas koiran kanssa ulkoileen! Alkaa ahdistamaan tää sisällä kökkiminen. Mutta viikonloppu alkakoon! Ja M lähtee taas huomenna työmatkalle...
