Suomessa muuttokuormaa odoteltiinkin hieman pidempään kuin mitä muuttofirman varsin optimistiset arviot antoivat ymmärtää. Heidän antaman arvion mukaan kontti olisi ollut Suomessa satamassa heinäkuun alussa., mutta käytännössä kontti oli silloin vasta saapunut Antwerbeniin. Siitä sitten vielä tovi odoteltiin ennen kuin kontti kaartoi pihaan. Tai siis olisi kaartanut, jos se olisi mahtunut meidän pihaan. Ei tullut pieneen mieleenkään, että sitä konttia ei tosiaan pureta pienempään rekka-autoon. (Taustatietona sen verran, että Suomesta muutettaessa muuttokuorma pakattiin ensin rekkaan, josta se myöhemmin siirrettiin merikonttiin.) Ihmettelen, että miten ihmeessä kuljettaja sai ylipäätään ajettua kontin tuota pientä hiekkatietä pitkin perille. Pienten alkusäätöjen kautta saatiin kuitenkin muuttokuorman purkurumba alkuun ja pahvilaatikot sisälle.
First things first.
Pelargoniat piti saada pihaan,
vaikka muuttokuormakaan ei ollut vielä tullut.
Tavaroita odotellessa oli aikaa pitää sellainen parin viikon työleiri, jossa pistettiin loput sisätiloista sekä pihaa kuntoon. Ja siinä sivussa koitettiin myös nauttia kesästä sekä sopeutua takaisin entisiin ympyröihin. Päivät oli aika tohinaa täynnä ja hommaa vaan tuntui riittävän. Nyt tahti on helpottanut, kun suurimmat hommat on tehty. Kaikkea pikkuhommaa tulee toisinaan eteen, kun no, tässä on kolme vuotta oltu poissa.
Tohinasta kertoo ehkä sekin jotain, että oikeastaan vasta vähän aikaa sitten tajusin, että niin, nythän me ei ollakaan enää lähdössä minnekään. Sopeutumisesta ja muista eteen tulleista seikoista lisää ensi jaksossa!
