Joko saa laittaa joulua?

Jo vain, jos on seurannut mitä naapurit ovat touhuilleet pihoillaan. Kurpitsat on heivattu hus hiiteen ja tilalle ovat tulleet jouluvalot. Tämä taitaa olla ihan kansallinen ilmiö, että kun Thanksgiving on vietetty, pihoille ilmestyvät jouluvalot ja koristellut kuuset sisätiloihin. Itse otin pienen varaslähdön ja sisälle laittelin ne vähäiset jouluvalot sekä koristeet jo reilu viikkoa sitten. Haluan nimittäin ehtiä fiilistellä joulua kotonakin ennen kuin suunnataan Suomeen varsinaiseen joulun viettoon.

Thanksgiving:sta sen verran, että meillä ei syöty kalkkunaa (tai muitakaan perinteisiä ruokia), vaan tänäkin vuonna syötiin riistaa; peuraa sekä villisikaa. Peurasta tehtiin jääpaistia ja villisiasta pulled porkia. Jälkkäriksi paistoin joulutorttuja, jotka tänä vuonna tein puff pastry-taikinasta. Viime vuonnahan löysin voitaikinaa muistuttavan puff pastryn kaupasta vasta joulun jälkeen. Luumuhilloa ei edelleenkään ole missään nähnyt, mutta sen tekeminen itse ei ole mikään vaikea homma. Tänä vuonna lisäsin keitokseen hieman vaniljasokeria(!) ja tuli aika todella hyvää (vaikka itse sanonkin, heh heh). Vaniljasokerin ostin jo aiemmin tänä vuonna Suomi-koulun puodista ja nyt viime viikolla puodista lähti mukaan pullo saksalaista glögiä (oli hyvää). Ruokakaupasta löytyi niin ikään saksalaista Glühweinia, joka oli ihan jees, mutta vielä parempaa siitä sai, kun lorautti vähän tuota toista glögiä sekaan. Piparkakkutaikinan kävin viime vuotiseen tapaan hakemassa Ikeasta ja piparit taidan paistella ensi viikonloppuna, kun on Suomen Itsenäisyyspäivä. Kuulin muuten huhua, että tällä viikolla ei Ikeassa olisi enää ollut piparitaikinaa. Kääks, onneksi olin kerrankin ajoissa!

M sai jousella peuran viime sunnuntaina

ja loppupäivä menikin sitten lihaa pilkkoessa ja vakuumiin pakatessa.

Edelleenkään emme ole nähneet järkeväksi hankkia sähköllä toimivaa lihamyllyä,

joten jauhelihat jauhettiin käsivoimin.

 

Ensi viikonlopuksi olisi tarkoitus kokeilla paistaa villisiankinkku. Koska mahdollisuudet kinkun kylmässä säilyttämiseen ovat rajalliset, aiotaan kinkku ruiskusuolata. Kummallakaan ei ole moisesta kokemusta, joten katsotaan miten käy. Ruisku on jo hankittuna ja kinkku jääkaapissa sulamassa.



Hei tänään on ensimmäinen adventti,

mukavaa joulun odotusta kaikille!

Mä taidan lähteä virittelemään jouluvalot ulko-oven pieleen.

P.s. Miksi ihmeessä Jouluradio ei kuulu TuneIn Radio-sovelluksen kautta, mutta Julradion sekä Rouhea Joulu kuuluu?

Välillä sattuu ja tapahtuu

Erään kerran ei ollut ihan mun päivä ja kaupan parkkipaikalta lähtiessä ajattelikin mielessäni, että tästä nyt oikeastaan puuttuu enää se, että hölmöilen auton kanssa (lue: peruutan peltiä ryttyyn). Autokanta kun on suuri Yhdysvalloissa, niin ei ole mikään ihme, että myös liikenteessä (ja parkkipaikoilla) tapahtuu kolareita. Omalle kohdalle on onneksi osunut vain läheltä piti -tilanteita, jos muutamaa autokorjaamo-keikkaa ei oteta huomioon. Niistä lisää alla. Nykyään odotankin ensimmäisissä liikennevaloissa asuinalueelta lähdettäessä, että punaisilla kaikki autot tosiaan pysähtyvät. Ei ole ollut yksi tai kaksi kertaa, kun sieltä on joku suhannut päin punaisia. Joten on hyvä varmistaa, ettei sieltä kukaan aja kylkeen. Mutta nyt niistä autokorjaamo-keikoista.

Asuttiin silloin vielä Chicagon lähettyvillä ja lähdin viemään M:n O´Haren lentokentälle. Kentälle ajettaessa huomasin moottoritiellä, että edellä ajava auto koitti väistää jotain mustaa, mikä pyöri motarilla. Siinä ei suurta mahdollisuutta ollut reagoida, kun tajusin, että se musta oli iso rekan roiskeläppä, joka kimposi edellä ajavasta autosta kohti meidän autoa. Sinänsä oli onnea matkassa, ettei roiskeläppä lentänyt tuulilasiin, vaan osui keulaan.

Reissu autokorjaamolle siitä silti tuli.

Tuuria sen verran matkassa, ettei roiskari ollut hajottanut ajovaloja.

Mutta koko etupuskuri piti maalata uudelleen.

 

Seuraavalla kerralla olin liikkeellä toisella autolla ja tämä sattui ostoskeskuksen parkkipaikalla. Viereisestä ruudusta aiemmin lähtenyt oli sitten ystävällisesti jättänyt puumerkkinsä meidän auton kylkeen.

 

Skraidu oli sen verran huomattava, että se ei voinut tapahtua huomaamatta.

Takapuskurin maalaamisen lisäksi, piti myös hieman oikoa peltiä.

(Hihii, autosta peilautuu meidän Illinoissin koti.)

 

Lisäksi toinen takavalo meni uusiksi. Ärh ja mur.

Illinois:n tieliikennelain mukaan autolla, josta on ajovalo rikki, ei saa ajaa.

Näin autokorjaamon mies mua opasti.

Mutta neuvoi, että jos poliisi pysäyttää, niin kerrot odottavasi vakuutusyhtiön maksupäätöstä.

Rikkinäisen ajovalon kanssa piti kuitenkin pari päivää ajella, koska ensin piti käydä korjaamolla tekemässä arvio kustannuksista ja sitten odotella, että vakuutusyhtiö antaa lopullisen päätöksen.

 

Tässä tapauksessa asiointi vakuutusyhtiön kanssa oli jokseenkin mielenkiintoista. Piti kuvailla mm. millainen keli parkkipaikalla oli (pilvinen ja sateinen sää, mutta ei liukasta) sekä selvittää pitääkö mun lähteä vielä samana iltana päivystykseen päihdetestiin (drug test). Tämä käytäntö ei ihan mennyt mun jakeluun, sillä mun auto oli seissyt tapahtuneen aikana parkkipaikalla! Ja joku muu oli sitä kolhinut! Väliin piti soittaa pieni paniikkipuhelu M:lle, joka oli sillä hetkellä metsästämässä ja pyytää sitä tekemään asiaan tässä kohtaa pieni interventio. Mutta asioiden selvittyä (ei tarvinnut lähteä tekemään drug testiä), sain todella nopeasti vakuutusyhtiöltä luvan viedä auton lähimmälle autokorjaamolle. Se olikin jo ennestään tuttu paikka. Heh heh.

 

Koko ajokortillisen historiani aikana on autoille tapahtunut eniten kuluneen 2.5 vuoden aikana. Vaikka kolhut ja skraidut aina harmittaa, on kuitenkin hyvä muistaa, että se on kuitenkin vain peltiä/maalia ja sitä saa uutta.

 

Kuten alussa viittasinkin, ei tämä kyseinen päivä ollut ehkä se ihan parhain päivä. Jotenkin koko päivä meni höseltäessä. Päivän tapahtumina mm. koiran aamulenkin unohtaminen (ei voi käsittää!), lasiseinää päin käveleminen (tämän voi nyt vetää bucket listasta yli) sekä auton ilmastoinnin säätäminen volumenappulasta. Edes radion yht´äkkinen hiljeneminen ei soittanut kelloja päässä. Ja klassisesti pyykit tietty unohtui koneeseen.

 





State Fair of Texas

Heipä hei jälleen. Jos nukahtaa lauantai-iltana ennen kello yhdeksää, voi virkeän (ja aikaisen) sunnuntaiaamun käyttää vaikka kaivelemalla luonnoksista jotain kerrottavaa.

Ymmärtääkseni jokaisessa osavaltiossa järjestetään jonkinlainen State Fair - tapahtuma. Texasissa niitä järjestetään neljässä eri kaupungissa, joista yksi on Dallas. Tänä vuonna tapahtuma ajoittui 26.9.-19.10. väliselle ajalle. Käytiin yhtenä lauantaina muutaman muun kanssa tsekkaamassa State Fairin tarjonta. Alkujaan State Fair - tapahtumat pyörivät maatalouden sekä karjatalouden ympärillä, mutta vähitellen kaupallisuuden tultua voimakkaammin mukaan meininki on hieman muuttunut. Ehkä tapahtumaa voisi kuvata jonkinlaisina Teksas-messuina. Tai markkinoina. Epäselväksi ei kuitenkaan jäänyt, että nyt teemana on nimenomaan Teksas (isolla teellä!).

State Fair of Texasia varten tehdään kyllä aikamoisen rakennelmat.



Tapahtuma-alueelta löytää myyntikojujen lisäksi erilaisia esille asettelijoita mm. isommilta automerkeiltä (Toyota Tundra; born in Texas, built by Texans). Lisäksi alueelta löytyi huvipuisto sekä runsaasti erilaisia ruokakojuja. Ruokapuolesta mainittakoon, että jos pitää friteeratusta ruuasta, voi State Fair:ssa kokeilla mm. friteerattua Snickers-patukkaa sekä friteerattua olutta. Aika eksoottista. Ja jos joku miettii, niin ei maistettu. Jo pelkkä ajatuskin alkaa korventamaan ruokatorvea.

Greyhoundin standillä oli esillä vanhoja pitkänmatkan busseja eri vuosikymmeniltä.

Yhdessä hallissa oli esillä eri kädentaitajien parhaimpia paloja.

Ja samassa paikkaa oli se perinteinen leivonta-kilpailu. (En osallistunut, hehee.)

Näyttelyn erikoisin ehkä oli nämä voista tehdyt hevospatsaat.

Jäin miettimään, että montakohan pakettia tuohon kului.

Patsaita säilytettiin viileässä vitriinissä.

The Texas Longhorn.

Nimenomaan Texas Longhornille on tyypillistä nahkan vaihteleva väritys.

Big Tex, tapahtuman maskotti since 1952.

Tyyppi tosin ei taida olla ihan se alkuperäinen, mutta mm. asento on pysynyt alkuperäisenä.

Tänä vuonna Big Texin erikoisuutena oli se, että tyyppi liikutti silmiään ja suutaan.

Ja tämä ihan mainittiin (paikallisissa) NBC5:n uutisissa.

 

Kaiken kaikkiaan kierreltiin alueella noin nelisen tuntia, josta lounas vei osan ajasta. Aikaa varmasti olisi saanut kulumaan enemmänkin, mutta tuossa ajassa ehdittiin näkemään meitä kiinnostavat jutut. Iltaisin alueelle syttyi hieno valaistus ja varsinkin viikonloppuisin päälavalle kapusi ilmeisesti ihan maineikkaita artisteja esiintymään (itse en näitä artisteja siis tunnistanut). Itseäni hieman ahdisti tapahtuman kaupallisuus tai lähinnä kaikki se tyrkyllä ollut krääsä. Mutta tulipahan nähtyä, miten tällainen tapahtuma järjestetään in Texas style. 

Sähkökatkos

Viime viikon torstaina säätiedotus kertoi, että iltapäivästä luoteesta on tulossa ukkosrintama, joka mahdollisesti kulkee myös tästä meidän yli. No ihan pahin myräkkä ei ihan tästä yli kulkenut, mutta sen verran kova tuuli kuitenkin kävi, että hetken jo luulin katon lähtevän sen mukaan. Pari kertaa sähkötkin pätki, joten siitä saattoikin jo hieman aavistella, että katkos on mahdollinen. Vaikka mielessään sitä tietenkin toivoi, ettei sähköt menisi, mutta aina ei voi voittaa.

Pari tuntia toiveikkaana odottelin sähköjen palautumista, mutta niitä saatiinkin tovi odotella. Muiden alueella asuvien suomalaisten kanssa käydyn fb-keskustelun perusteella ukkosmyräkkä oli ollut todella paikallinen. Siinä missä toisaalla oli vähän sadellut pienen tuulen kera, oli toisaalla ollut kunnon myräkkä. Meidän kohdalla kävi niin, että puolet asuinalueen taloista jäi ilman sähköä. Yhden netissä olleen ennusteen mukaan meille luvattiin sähköä jälleen seuraavan päivän (eli perjantai) iltana. Siinä vaiheessa hieman alkoi stressaamaan miten käy pakastimessa oleville lihoille. Jonkin aikaa arkkupakastin pitää pakkasen, jos ei käy availemaan kantta, mutta ei sekään loputtomiin kestä. (Tässä kohtaa paniikkiviestiä Suomeen äitille ja tiedustelua pakastimen kestävyydestä. Kyllä äiti tietää.) Jääkaapin kohdalla päätettiin torstai-iltana tehdä niin, että haettiin jäitä cooleriin ja sinne kaikki kylmää vaativat tavarat. Muutoinhan siinä vaiheessa oltiin jo siirrytty ulkoruokintaan, koska sähköhella. (Voi harmi...)

Pari päivää jääkaapin virkaa toimittanut cooler.

 



Mariskoolista on moneksi.

Koska tällä hetkellä pimeä tulee puoli kahdeksan maissa ja aurinko nousee hieman ennen seitsemää, oli taskulampuilla käyttöä.

Tällä viritelmällä saatiin yleisvaloa keittiöön.

 

Edellisen illan tapaan perjantain aamupala hoitui myös ulkoruokinnalla. Taidettiin olla Panera Breadin sen aamun ekat asiakkaat. Sieltä muuten saa hyvää puuroa. Koska tiesin sähköjen palautumisen kestävän, santsasin lähtiessä vielä kuumaa vettä mukaan, että voin jatkaa aamuteehetkeäni vielä kotonakin.

 

Sähköttömän aamun survival kit; termarimuki, kirja sekä tietokone.

Kannettava pelasti tällä kertaa tarjoamalla virtaa puhelimelle,

josta tietenkin oli akku ihan lopussa.

Menossa on 12. Lehtolaisen Maria Kallio - dekkari. Jos tykkää Outi Pakkasen dekkareista,

niin hyvin todennäköisesti tykkää myös tästä sarjasta.

 

Siinä aamun valkenemista odotellessa tuli huomattua,

että pihapuu tekee aika kivan varjon olohuoneen seinälle.

 

Lopulta 16 tunnin jälkeen (yli 10 tuntia ennustettua aikaisemmin!) sähköt palasivat. Pikakurkkaus pakastimeen osoitti, että pientä sulamista oli tapahtunut, mutta pohjalla olleet lihat olivat vielä jäisiä. Olimme myös onnekkaita siinä suhteessa, että viime viikolla yöt olivat jo aika viileitä, joten makuuhuoneen viilennys hoitui avaamalla ikkunan.

 

Täytyy vielä sanoa se, että sähkökatkon aikana huomasi kuinka paljon erilaista ääntä sitä ympärillä onkaan. Aamulla koiran kanssa ulkoillessa oli niin hiljaista, kun ei ainutkaan ilmastointilaite hurissut kenenkään talon nurkalla. Jopa M totesi töistä tultuaan, että onpas täällä hiljaista, kun ei mikään laite tai ilmastointi pidä ääntä.

 

Viime yönä tästä yli pyyhkäisi jälleen ukkosrintama kovan tuulen ja sateen kera, mutta tällä kertaa meillä pysyi sähköt. Rintama toi tullessaan viileämpää ilmaa (piti ihan pukea huppari ja farkut) ja jotenkin heti tuli syksyisempi fiilis. Kävinkin jo laittelemassa lyhtyjä terassille illan pimeyttä odottelemaan.

 



Piilosilla

Juuri kun pääsin inisemästä omasta laiskuudestani, alkoi niitä juttuja löytymään. Osa jutuista toki oli alustettu jo viime viikonloppuna, etten ihan niin tuottava ole tällä viikolla ollut. Mutta silloin kun M huitelee metsällä, on hyvää aikaa istuskella koneella.

 

Kävi viime viikolla niin, että master bathroomista lakkasi pistorasiat toimimasta. Valaisimet toimi kyllä, mutta pistokkeisiin ei tullut virtaa. Ensin luulin, että hiustenkuivaaja oli taas hajonnut. (Nyt on siis menossa jo hiustenkuivaaja nro. 2., ensimmäisen kestettyä reilun vuoden.) Chicagon kodissa oli jokaisessa pistorasiassa oma resetointi painike, mutta nyt kun asutaan vähän vanhemmassa talossa, niin täällä ei joka pistokkeesta sitä löydykään. Löysin lähimmän kylpyhuoneen yhteydessä olevasta vaatehuoneesta, mutta ei, ei auttanut, joten ilmoitettiin vuokraisännälle asiasta.

Tapasin samaisella viikolla Dallasin alueella asuvia Suomi-naisia ja tuli siellä juttua kodin pikkurempoista (ja osalla vähän isommista rempoista). Otin puheeksi tämän mysteerisen pistorasia-asian ja sain vinkin etsiä autotallista sulakekaapin vierestä pistorasiaa, jonka resetoimalla saa kylpyhuoneen pistokkeet toimimaan. Kotiin päästyäni tutkin autotallin ja löysin pistokkeen, jonka voi resetoida. Tosin se ei sijainnut sulakekaapin vieressä, vaan viereisellä seinällä. Kokeilin ja kyllä, alkoivat pistokkeet kylpyhuoneessa toimimaan! Ihan en tosin ymmärrä, että millä logiikalla autotallissa sijaitsevalla pistorasialla on yhteys kylpyhuoneen pistorasioihin? Nämä kaksi tilaa kun sijaitsevat kaiken lisäksi ihan eri puolilla taloa. Mutta hei, pääasia että saatiin taas virtaa kylppäriin ja voitiin ilmoittaa vuokraisännälle, että homma hoidossa.

Meillä asia selvisi ennen sähköasentajan käyntiä, mutta kuulin, että joillakin on käynyt sähkäri vaihtamassa kaikki pistokkeet kylpyhuoneessa ennen kuin oli selvinnyt,

että ratkaisu löytyykin autotallista.

Tämä on yksi asia, mikä tekee täällä asumisen mielenkiintoiseksi. Usein saattaa tullla eteen jotain uutta. Välillä se on hauska juttu ja välillä vähän vähemmän hauska, mutta aina oppii jotain uutta. Ja välillä joutuu pähkäilemään, että miten joku juttu toimii tai mikä jokin esine on. Googlesta on tullut etsittyä tietoa ja ohjeita vähän yhteen sun toiseen kodin kunnossapitohommaan.

Jonkin aikaa mietin, mikä näiden ikkunalaudoilla olevien nappuloiden merkitys on.

Kunnes selvisi, että nämähän ovat tuollaisia ´lukkoja´,

joilla voi varmuuslukita liukuvat ikkunat.

(Pahoittelut epäterävästä kuvasta...)

 

Ja tässä toinen liukuikkunoiden varmistaja: perus puutikku.

Jepjep.

Tosissaan, ihan netistäkin löytyy ohjeena ja neuvona käyttää tällaista puutikkua

tuplavarmistuksena ikkunan oman lukon lisäksi.

Meiltä (onneksi) löytyy tällainen "varmistus" vain pienemmän kylpyhuoneen ikkunasta.

(Herranen aika, kun meillä onkin likainen ikkuna!)

 

Ja tässä kun nyt päästiin ihmettelyn vauhtiin, niin kerron vielä pari juttua, mitä tästä talosta on etsitty. Ensimmäinen ihmetys oli muuton aikaan, kun olin talolla siivoilemassa ja odottelemassa, että kaasuyhtiöstä tulee joku avaamaan ja tarkistamaan kaasulinjan. Kaasuyhtiön edustaja sitten kysyi, että missäs teillä on lämminvesivaraaja. Ööö totanoin.... Ei ollut mitään käryäkään asiasta (ja M oli luonnollisesti jo töissä siinä vaiheessa). Onneksi kaasuyhtiön mies oli niin mukava, että etsi sen. Tai no, vaihtoehtoja oli kaksi.

 

Ensimmäinen vaihtoehto oli autotallin ullakko, mutta ei ollut siellä.

Toinen vaihtoehto oli sitten tämä olohuoneen yläpuolella oleva ullakko ja siellähän se löytyi.

Eli meillä sijaitsee lämminvesivaraaja oikeastaan keskellä taloa, ullakolla.

Sieltä kun se päättää mosahtaa, niin.... en halua edes kuvitella.

Uusimmissa taloissa varaaja tietääkseni sijoitetaan hieman erilailla.



Joulukuun alussa olleen talvimyrskyn aikaan oli kaasutakalle käyttöä.

Takan kaasuhanaa myös aluksi hieman haeskeltiin.

 

Kunnes M hoksasi, että sehän onkin "integroituna" takan sivuun.

 

Että kaikenmoista sitä edelleen osuu kohdalle, vaikka sitä toisinaan luulee, ettei enää ole mitään yllättävää tiedossa. Mutta sekös tästä tekeekin hauskaa, kun ei koskaan tiedä.

 

Nipsu seisoi nurkassa kuono käpälissään ja laski ääneen.

Päästyään kymmeneen hän pyörähti ympäri ja alkoi etsiä;

ensin tavallisista ja sitten ihmeellisistä piilopaikoista.

 

-Tove Jansson, Taikurin hattu

Lorvikatarri

Se näköjään on koetellut tätä blogia jo jonkin aikaa. Julkaistujen postausten määrä vaan vähenee kuukausi kuukaudelta. Joko arjessa ei tapahdu enää niin paljon (ihmeellisiä) juttuja, joista tulisin tänne tarinoimaan tai sitten se on se lorvikatarri. Laiskuus. Tilanne toki on blogin alkuajoista myös muuttunut (ylläriylläri) ja päivät täyttyvät enemmän (ja vähemmän) hoidettavista asioista sekä erilaisista hommista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tässä kaikkea pientä ja ihmeellistä ympärillä tapahtuisi. Osa jutuista menee ohi olan kohautuksella ja kommentilla tää_nyt_vaan_on_tätä ja osa taitaa jäädä juuri sen laiskuuden takia kertomatta. Sinänsä harmi, koska tiedän etten sitten myöhemmin tule välttämättä muistamaan kaikkia kommelluksia mitä tässä on sattunut.

Mutta jotta blogiin ei nyt tulisi aivan totaalista radiohiljaisuutta, ajattelin nyt laittaa eetteriin muutaman otteen syyskuisesta Suomen reissusta. Tällä kertaa kohdalle osui mitä hienoimmat syyskelit ja toisinaan oli jopa lämpimämpää kuin kesäkuisella Suomen reissulla.

Suomessa yleensä luskelen läpi kaikki vanhat aikausilehdet.

Kaupasta oli pakko ostaa itselle Kismet, sillä siinähän luki että Minulle.

 

Eka kokonainen päivä Suomessa menikin allergiaoireissa kärvistellessä, jotka ilmaantuivat taas ihan puskista. Ja tietenkään ei lääkkeitä mukana. Onneksi sain suht pian reseptin lähimpään apteekkiin ja oloon helpotusta. Mutta muuten päivä menikin sohvalla vaakatasossa. Niitä lehtiä lukiessa (ja laiskotellessa). (Mutta tosissaan, mulla lähtee ihan veto, jos oireet pääsee pahaksi.)

 

Olon palatessa normaaliksi tuli käytyä lenkkeilemässä 

varsin tutuissa maisemissa kotikodin lähellä.

 

 

Tuli luvattua Rouva D:lle kaveriksi suunnistamaan iltarasteille.

(Lue: etenemään  opastuksella, omasta viime kertaisesta

suunnistuksesta on jonkun aikaa, köhköh.)

Rouva D:n edetessä metsässä kuin peura, omaa etenemistäni kuvastaisi ehkä verbi rämpiä.

Mutta olipa tehokas kuntoilurepeämä sille päivälle.

Ja voin kertoa, että hirvikärpäsiä oli. Paaaaaljon.

 

Ja tietty piti testata maitohyllyn uutuuksia.

Uutuuksia siis mulle.

Suomalaisen ruokakaupan maito- ja juustohyllyjä kaipaan kyllä. Edelleen.

 

Kotiin palatessa huomasinkin sitten, että matkalaukun vetokahva oli saanut hieman osumaa ja ei oikein toiminut. Yritin laittaa asiasta palautetta British Airwaysille, mutta homma oli tehty jokseenkin, sanoisinko haastavaksi. Joten päätin asian olla (ei jaksanut tuhlata moiseen enempää aikaa ja energiaa, hahaa laiska!), kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään suuren suuri vahinko ja olen sen verran lyhyt, että pystyn vetämään laukkua perässäni kahvastakin. Hehee. Ja jos kerta auton puskurinkin voi korjata jesarilla (kaupan parkkisella havaittua), niin ehkä yksi matkalaukun kahvakin pysyy sillä kasassa.

 

 

P.s. Viime viikolla sain itseäni niskasta kiinni ja nypin erään karvakasan turkin taas edustuskuntoon. Projekti ottaa aina useamman päivän, kun ei nyppijän sekä nypittävän kärsivällisyys muuten riitä. Mutta nyt on taas niin nätti Koiruus! (Ja irtonaista koirankarvaa huushollissa vähemmän.)





Hämppis

Sillä välin, kun meikät oli käymässä Suomessa oli terassille ilmaantunut uusi asukki. Asukkia ei ihan aina huomannutkaan, sillä se eleli terassilla lähinnä öisin. Aluksi luulin, että no nyt se oli ottanut ja lähtenyt, mutta kas, asukki pistikin aamuisin (siinä 7:30 maissa) verkkonsa kasaan ja meni viettämään päivää läheiseen puuhun. Jep, seurasin parina aamuna sen touhuja. Toivottavasti eivät naapurit luulleet, että stalkkailen heitä ikkunan takaa...

 



Tämä pihakaluste toimi verkon yhtenä tukipisteenä.

Voin kertoa, että aika tiukkaan oli seitti siihen pistetty.

Kokeilin. Tikulla.

 

Verkko oli halkaisijaltaan ehkä noin metrin

ja siinä se oli puun ja pihakalusteen välissä.

 

Spotted Orbweaver.

Tai näin ainakin luulisin.

Tunnistus tehty hämähäkkisivuston avulla.

 

Pari päivää meidän kotiutumisen jälkeen tehtiin pihahommia ja M ei muistanut hämppiksen olemassa oloa ja verkon tukikiinnitykset irtosivat. Sen koommin ei kaveria ole näkynyt. Okei, no ei ihan älyttömästi surettanut, sillä olihan se verkko aika iso ja yöks, ötökkä. (Jotenkin musta on tullut ihan älyttömän ötökkäkammoinen Texasiin muuton myötä. Joku raja ötököiden koolla pitää olla!)

 

Ajeltiin viime viikonloppuna M:n metsästysalueelle tarkistamaan jälleen riistakamerat. Siinä yhden ladon nurkalla olikin varsinainen hämähäkkien yhteisö. Muutamalla silmäyksellä löysin ainakin kuusi verkkoa hämähäkkeineen.

Black and yellow garden spider.

 



Dinner time!

Saaliina heinäsirkka.

 

Banded garden spider.

 

Kaikki nämä hämähäkit olivat aika isoja (hrr ja puistatus) ja ihmiselle vaarattomia, eli toisin sanoen ei myrkyllisiä. Texasista kuitenkin löytyy kaksi ihmiselle(kin) myrkyllistä hämähäkkiä; black widow sekä brown recluse. Ja niitä voi olla sekä ulko- että sisätiloissa. Eli sen lisäksi että pitää muistaa mikä käärme oli myrkyllinen ja mikä ei, on myös hyvä tunnistaa nämä hämähäkit. (Lisäinfoa asiasta täältä.)  Sekä muistaa kutsua pest control kyläilylle säännöllisin väliajoin... Ensi viikon To Do-listalla...

 



 

Kesä, joko se meni?

Tai ainakin siihen viittaavia merkkejä on ollut ilmassa. Koulut alkoivat pari viikkoa sitten ja tämän viikon maanantaina oli Labor Day, joka täällä ´virallisesti´päättää kesän.  Meidän huushollissa syksyn tulon voi aavistella myös lähestyvästä metsästyskaudesta, jota varten M on viime aikoina käynyt tekemässä valmisteluja metsästysalueella.

Tästä pientä sievää aasinsiltaa voikin käpytellä aiheeseen Punainen Salama (tunnetaan myös nimellä Dodge). Jotenkin tässä kävi niin, että syksyn lähestyessä alkoi M puhumaan, että pitäisikö sittenkin hankkia joku suht edullinen metsästysauto. Kun jotenkin mystisesti kesän aikana autotalliin on kertynyt kaikkea metsästyskamaa, joka ei M:n mukaan "oikein mahdu tohon SUV:iin" (SUV eli sport utility vehicle eli suomeksi katumaasturi). Kaikkien kiemuroiden jälkeen (johon kuului mm. erään turkkilaisen papparaisen melkein onnistunut vedätys, murrr) pihaan ilmestyi siis pick up, tai texasilaisittain truck. Kyseessä ei kuitenkaan ole sellainen jäätävän kokoinen truck, joka vaatii kaksi kaistaa mahtuakseen tielle, vaan hieman kompaktimpi versio. Toki bensaa tämäkin vie ihan kiitettävästi, varsinkin jos vertaa hybridiin ja dieseliin.

Siinä se nyt on.

Punainen Salama. Wroom wroom.

Sillä kuulemma olis kätevää käydä ruokakaupassa. Juuei kiitos.

Mä ihan mielelläni ajelen noilla muilla pihasta löytyvillä autoilla.

 

Syksyn tuloon viittaa myös kauppoihin ilmestyneet Halloween sekä, uskomatonta kyllä, Thanks Giving tavarat. Ensimmäistähän vietetään lokakuun lopussa ja toista marraskuun lopussa. Ei sinänsä, onhan nyt jo syyskuu...  Olisi ehkä vielä kivempi fiilistellä syksyä, jos lämpimät ilmat alkaisivat pikkuhiljaa väistymään. Mietittiin viime viikonloppuna josko oltaisiin syöty terassilla, mutta ei pystynyt, oli niin kuumaa ja hiostavaa. Oli miellyttävämpää syödä sisällä. Positiivista tosin on, että kyllä tässä vielä jossain vaiheessa syksyä tulee hetki, jolloin on mukava syödä ulkona. 

 





 

Varma syksyn merkki on myös se, että kaapista voi kaivella jotain pitkähihaista ja -lahkeista päälle, mutta tämä merkki saa vielä hetken odottaa. Shortseilla vielä mennään. Ja edelleen pitää muistuttaa itseään siitä, että päivisin UV-indeksi saattaa nousta sinne 9 tienoolle. Että hyvin saa vielä ihon kärähtämään, jos ei muista. Ja jotta ei allergikoille tulisi missään vaiheessa helpotusta, niin nyt alkoi kukkimaan joku heinä (nimeä en nyt millään muista), joka kuulemma kukkii ensimmäisiin kylmiin öihin saakka.  

 

Jotenkin viime vuosina syksystä on muodostunut aika, jolloin ikään kuin alkaa jotain uutta. Kesä on vietetty ja aloitetaan tai palataan arkirytmiin (mitä se sitten kunkin kohdalla tarkoittaa). Sinänsä nurinkurinen ajatus, että nyt alkaisi jotain uutta, kun toisaalta mennään kohti vuoden loppua. Mutta näin täällä. Ehkä tällä ajatuksella jaksaa taas painaa läpi syksyn kohti joulua. Kaapeista on kaivettu kynttilät taas esille ja iltojen pimetessä niitä on jo kiva poltella. Ulkona on vaan iltaisin(kin) vielä niin lämmintä, että sinne on aika turha sytiä mitään palamaan. Olen jo yhdet sulaneet tuikun steariinit kaapinut lyhdyn pohjalta pois. Mutta kuten sanottu, niitä hieman viileämpiä kelejä odotellessa...



 





Krooh-pyyh.

Tämä nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen,

mutta laitetaan nyt viikon Koiruus-kuva.

Sateisella säällä Koiruus pujahtaa mökkiinsä

ja pysyttelee siellä kunnes koittaa ruoka-aika.

 

Täytyy tässä alkaa pikkuhiljaa katselemaan vähän muutakin vaatetta kaapista kuin shortseja, sillä lähdetään käymään syksyisessä Suomessa. Alkujaan mun ei ollut tarkoitus lähteä Suomeen kuin vasta jouluna (Chicagosta oli jotenkin niiiin paljon iisimpää lentää Suomeen kuin Dallasista), mutta kun M:n pitää joka tapauksessa sinne lähteä niin päätin sitten lähteä mukaan. Ja ei sillä, päästään viimein tapaamaan sukuun syntyneet pikku-pojat!

 

Ja salmiakki-varastot on ihan finito!





 





Perjantaiaamun uutisvirrasta

Tämä juttu on jo kaksi vuotta pyörinyt luonnoksena, jotenkin se on vain jäänyt julkaisematta.Vaikka puhtaan ruuan puolesta paasaaminen onkin yksi lempipuuhistani. Tämän aamun uutisvirrasta kuitenkin tartuin heti uutiseen, jossa kerrottiin, että 30% teksasilaisista on ylipainoisia lihavia. Siis 30%! Seuraavaksi päädyin klikkaamaan uutislinkkiä , jossa kerrottiin, että halpaa ruokaa syytetään amerikkalaisten "ylipaino kriisistä". Jälkimmäinen uutinen ei sinänsä tullut yllätyksenä...

Ennen Yhdysvaltoihin muuttoa katsoin Ylen kanavalta yhdysvaltalaisen Robert Kennerin dokumentin Food Inc. Halusin tietää, mitä miehellä oli asiaa. (Ja itse asiassa myöhemmin kaivoin dokkarin Youtubesta ja katsoin uudelleen.) Dokkari herätti ajattelemaan millainen bisnes ruuan tehotuotannon ympärillä oikein pyörii. Ja mikä valta "ruokamarkkinoihin" tietyillä tahoilla on. Aikaisemmin ei juurikaan tullut ajateltua koko asiaa, sillä mielestäni Suomessa kuitenkin (ainakin toistaiseksi) kaupasta saa vielä suhteellisen puhdasta ruokaa. Varsinkin, jos on tottunut syömään (ja valmistamaan!) perusruokaa valmiseinesten sijaan. Useimmiten vihanneksissakin on tarjolla myös kotimainen vaihtoehto (tietty talviaikana poikkeus) ja kotimaisia hedelmiäkin on tarjolla mahdollisuuksien mukaan (tai ainakin mun lähikaupassa oli). Mutta siis, dokumentti tarjosi (yhdysvaltalaisen) näkökulman ruuan tehotuontantoon ja siihen, mitä seurauksia sillä on, koska valtettavan monelle aterian tulee olla nopea, halpa ja maukas. Onhan se aika surullista, että diabeteksen kanssa taisteleva perhe valitsee kultaisten kaarien annokset dinneriksi, koska sillä perheen ruokkiminen tulee halvemmaksi kuin ruokakaupassa käynti. Missä kohtaa on lähdetty hieman väärälle raiteelle?

Dokkarin katsomisen jälkeen ostin Michael Pollanin kirjan Oikean ruoan puolesta (In Defence of Food. An Easter´s Manifesto. 2008). Se jäi lojumaan kirjahyllyyn, kunnes myöhemmin kaivoin sen hyllystä ja aloin lukemaan. Pollanin teos tukee Kennerin dokumenttia, mutta käsittelee ruokaa ja ruokateollisuutta eri näkökulmasta. Hyvin avartava teos, sanoisin. Kirjassa kerrotaan myös siitä tosiseikasta, että tehomaatalouden avulla pystytään tuottamaan enemmän kaloreita hehtaaria kohden, mutta jokainen kalori todennäköisesti sisältää ravintoaineita vähemmän kuin ennen (siis aikaa ennen tehomaataloutta). Eli määrä on korvannut laadun. Jos ruokavalio perustuu laadun sijaan määrään, mahdollistaa se uudenlaisen ilmiön syntymisen; ihmisen joka on samaan aikaan ylipainoinen ja aliravittu. Jos lapset (nykyään) syövät tuoreiden vihannesten ja hedelmien sijaan lähinnä pikaruokaa ja juovat enemmän virvoitusjuomia kuin maitoa, edistää se osaltaan entisajan puutostautien uudelleen tulemista. Kirjaa lukiessa tosin on hyvä toisinaan muistuttaa itselleen, että teos käsittelee lähinnä nk. länsimaalaista ruokavaliota, joka ei ehkä kuitenkaan ihan niin vahvana ole päässyt Suomessa valloilleen.

Suurimmalla osalla suomalaisista kuitenkin vielä on suht terveelliset ruokatottumukset. Ja siihenhän se periaatteessa pohjautuukin mihin olemme tottuneet, eli kyse on ruokakulttuurista. Mutta kuka sitä ruokakulttuuria sitten muovaa, teollisuus vai ihmiset? Vai molemmat? Okei, länsimaalaisen ruokavalion synnyllä on syvät juuret ja sitä on varmaan haastavaa alkaa muuttamaan, mutta Pollanin teoksen mukaan teollisuus vastasi siihen, mitä ihmiset pyysivät. Halvempaa ruokaa. Tai itseasiassa kotiäidit vaativat sitä Nixonin hallitukselta, kun 70-luvulla ruuan hinnassa tapahtui jyrkkä nousu.  Mutta tämä on niin monimutkainen juttu ja voisin jauhaa tästä vaikka kuinka... Joten kehoitankin lukemaan Pollanin kirjan, jos asia kiinnostaa.

Itse olen tullut aika epäileväksi ruokatuotantoa ja eri merkintöjä kohtaan. Pitkään luotin orgaanisen ruuan USDA-merkintään, mutta nykyään epäilen sitäkin. Jotenkin vähän tuntuu, että seulan läpi pääsee paljon sellaistakin tavaraa, mikä ei ehkä merkkiä ansaitsisi. Kuluttajana tulee jotenkin epätoivoinen olo sen valtavan koneiston edessä, joka määrittelee mitä ruokakaupasta ostamme ja syömme. Aika pelottava ajatus.

Tarttisko tehrä jotain?

 



 

Viime aikoina

Hetkeen ei ole tullut laiteltua mitään yleistä höpinää. Tätä harrastin varsinkin blogin alussa, mutta jotenkin se on jäänyt tässä matkan varrella. Päätin silloin reilu kaksi vuotta sitten aloittaa blogin ihan dokumentointi mielessä (eli oman muistin tueksi) ja että kotiväki Suomessa voisi seurailla meidän kuulumisia. Matkan varrella mukaan on tarttunut lukijoita myös perheen, suvun ja ystävien ulkopuolelta, mikä on ollut varsin iloinen yllätys! En nimittäin missään vaiheessa moista odottanut. Blogin alkuasetelman vuoksi se onkin pysynyt ja tulee jatkossakin pysymään aika matalan profiilin juttuna. Lisäksi tänne ei tule ilmestymään M:n, Jälkeläisen tai Koiruuden oikeita nimiä. Itse kuitenkin esiinnyn omalla nimelläni. Ja sama homma kasvokuvien suhteen (okei, paitsi Koiruuden osalta) ja siihen on syynä omat sisäänrakentuneet yksityisyysasetukset. Sitä on vaan oppinut olemaan aika varo-varovainen, joka toisinaan saattaa hieman käydä myös vainoharhaisuuden puolella (heh heh), mutta better safe than sorry. Mutta ei mun pitänyt tästä asiasta jaaritella, vaan siitä, mitä viime aikoina...

Viime kuussa, kun kotiuduttiin Floridan reissulta, toivotti meidät torakka aamulla tervetulleeksi kotiin. Siellä se kökötti koivet kohti taivasta suihkukaapissa. Yöks! Tai siis se leikki kuollutta, sillä kun M oli sitä sieltä nappaamassa pois, niin tyyppi pyrähti karkuun. Mutta jäi toiseksi ja poistui wc:n kautta tästä huushollista. Meillähän kävi niin, että master bathroomin wc-istuin alkoi heilua ja selvisi, että istuinta paikoillaan pitävät ruuvit oli pikkasen ruostuneet. Voi siis olla, että siinä kun odoteltiin (1.5 viikkoa) korjaajaa tulevaksi, niin torakka oli sujahtanut sieltä wc-istuimen ja lattiakaakelin välistä. TuplaYöks! No siinä alkoikin olemaan kylpyhuoneen siivous muutenkin ajankohtainen, joten...

KABOOM!

Itsekseni kaupassa hihittelin tuotteen nimelle.

Pakkohan se oli ottaa testiin ja voin kertoa, että tujua tavaraa on. 

Kyllä kylpyhuone kiiltää.

Hyvä ilmanvaihto on sitten aika must juttu...

 

Eläinkunnan edustajista puheenollen, tällä asuinalueella on aikasta paljon kaneja ja aamulenkillä niitä näkee vähintään joka kolmannella pihalla. Koiruushan mielellään lähtisi perään, jos ei olisi hihnassa. (Jopa naapurin kanipatsas laukaisee ajovietin.) Ihan kiva joo, että on luontoa ja eläimiä, mutta voisikohan ne kanit jättää nurmikon mylläämisen väliin.

 



Hetken aikaa mietin, että mitä hittoa täällä on tapahtunut.

Mutta kanihan se siinä on käynyt vähän mylläämässä.

Laitettiin etupihan pensaiden juurelle kariketta alkukesästä

 ja arvatkaas ketkä sielläkin on käynyt...

Olihan se kivannäköinen ehkä kaksi viikkoa.

 

Kuten aiemmin olenkin kertonut, lämpötila on toisinaan noussut päivisin sinne 100F:n tietämille.

 



Onhan se mukavaa, että on lämmintä.

Vielä mukavampaa on, jos rattiin on paistanut aurinko.

Tai turvavyön metallisolkeen, josta mukavasti jää punainen jälki käsivarteen.

On kokeiltu.

(Pahoittelut, mittaristo hieman kökköinen.)



 

Sunshade, aurinkoisten ja kuumien päivien pelastaja.

Jonkun verran ehkä auttaa auton sisälämpötilaan, mutta pääasia ettei sormet sula rattiin.

Tai pala käsivarsi, jos se sattuu osumaan siihen turvavyön solkeen.

 

Kesän jälkeen on jälleen palailtu ruotuun niin ruokailun kuin liikunnankin suhteen. Kesällä oikeastaan teki mieli ottaakin vähän rennommin ja sitä yritti pitää kuntoa yllä jollain tasolla. Paluu kuntosalirytmiin olikin odotetusti hieman takkuista. Olo on muistuttanut useampana aamuna jyrän alle jäänyttä. Ehkä tää tästä...

 

Kesän aikana pahimmat kovettumat käsistä melkein häipyi,

mutta tässähän on taas hyvät alut.

Ja ei, en käytä salihanskoja, 

sillä koen ne kömpelöiksi enkä saa kunnon tuntumaa tankoon.

Netistä huomasin Suomen markkinoille tulleet uutuudet,

sellaiset läpyskät (tunnetaan myös nimellä Krippers) ja niitä voisin harkita.

Ehkä Koiruuden ruokailutkin olisi syytä laittaa ruotuun?

Täytin Koiruuden ruokavarastoa ja pitihän se käydä tyhjä pussi kuonottamassa.

Koiruuden ruoka on siis sellaisessa ilmatiiviissä muoviastiassa, koska torakka.

 

Toisinaan on päiviä jolloin Koiruuden ulkoilutus on jokseenkin haasteellista, varsinkin jos öisinkään lämpötila laske juuri alle 78F:n. Joten päivän aikana ei tule sellaista hetkeä, jolloin ei olisi niin kuuma. Ollaan koitettu kuitenkin tehdä pieniä köpöttelyjä ja sitten pidemmälle heti, kun lämpötila on sen sallinut.



Ja terassille pitää päästä, vaikka ulkona on kuuma.

Koiruus todellakin ottaa kaiken irti Texasin lämmöstä.

 

Kävin Koiruuden kanssa eläinlääkärissä uusimassa rokotuksia sekä hakemassa lisää matolääkettä (joka muuten on ihan hirveän hintaista, mutta minkäs teet). Tällä kertaa oli eri eläinlääkäri kuin viimeksi ja pyysin häntä katsomaan koiran hampaat ja arvioimaan niiden tarpeen puhdistukselle. Mielessä edelleen kummitteli viime toukokuinen tapahtuma, jossa Koiruus siis käytännössä kävi saamassa epilepsiakohtauksen eläinlääkärissä hintaan 95$. Keskustelin tapahtuneesta eläinlääkärin kanssa ja hänen mielestään ensinnäkin a) koiran hampaat kaipaa puhdistusta ainoastaan kulmahampaiden osalta ja b) puhdistusta voi koittaa kotikonstein. No, nappasin sitten mukaani koirille tarkoitetun hampaidenpuhdistus-setin hintaan 21$ ja toivon, että se auttaa.

 

Että semmoista täällä viime aikoina. 

 

Perjantaiaamuna meillä oli kissa kuumalla katolla. Hehee.

Naapurin kisumisu välillä käy tässä pyörähtämässä.

 

 



Welcome to Sweden

NBC:llä alkoi muutama viikko sitten uusi komediasarja nimeltä Welcome to Sweden. Juttu alkaa siitä, kun amerikkalainen mies ja ruotsalainen nainen, jotka ovat tavanneet Yhdysvalloissa, ovat muuttaneet naisen kotimaahan Ruotsiin asumaan. Sarjan vitsit ovatkin tähän mennessä koostuneet amerikkalaisen sopeutumisesta ruotsalaiseen kulttuuriin. Unohtamatta vitsejä itse kulttuurista, kuten miten naapureiden kanssa toimitaan. Sarjan tekee suorastaan kotoisaksi se, että ulkokohtaukset on kuvattu Tukholmassa ja sarjan kielenä on englannin lisäksi ruotsi. (Joten samalla voi treenata omaa ruotsinkielen taitoaan jättämällä englanninkieliset tekstitykset lukematta.)

Lisäksi, ah, niin tutulta tuntui kohtaukset, jossa hauskaa ruotsinkielistä juttua koitettiin vääntää englanniksi. Voitte vaan arvata pysyikö jutun hauskuus yllä kaiken sen kiemuraisen selityksen ja kääntämisen jälkeen... Mistä päästiinkin siihen, että ruotsalaisille(kin) kynnys puhua englantia on hieman korkea. Viimeisimmässä jaksossa parhaimmat naurut kuitenkin irtosi kohdassa, missä juhlia isännöivä ruotsalainen huomasi parketissaan naarmut ja huusi, että kuka helvetti täällä on kengät jalassa sisällä! No ei ole varmaan kovin vaikeaa arvata, että amerikkalainen maahanmuuttaja...

Kuvituksena toimikoon Ruotsissa valmistetut muffinivuoat.

(Siis uskomatonta, piti ihan tarkistaa vuoka-sanan monikkomuoto...) 

Sarjaa on hauskaa seurata ihan silläkin, että näkee miten ruotsalaista kulttuuria kuvataan. Eikä suomalainen kulttuuri ihan kauhean kaukana naapurimaansa kulttuurista ole. Hyvä esimerkki oli juuri se, kun tämä ruotsalainen nainen kertoi amerikkalaiselle miehelleen miten käyttäydytään, jos rappukäytävässä tapaa naapurin. Ei mitään smalla talkia, vaan hej hej ja rivakka poistuminen paikalta.

Ei mulla siis mitään sen syvempää analyysia sarjasta, ajattelin vaan tulla tänne vinkkaamaan, että tämmöinen tulee telkusta, jos kiinnostaa. Sarjan hengessä ajelimme tänään Ikeaan. Tai siis oikeasti Ikea-reissu oli vaihtokauppa siitä, että suostuin eilen kulkemaan M:n mukana katsomassa autoja.

Hej hej!

Kuumuus (ja sähkölasku)

Toissaviikolla oli aika hothot. Sunnuntai oli viikon kuumin päivä ja silloin lämpötila kipusi tuonne 103 F:n paikkeille (n. 39.5 C). Lauantai-iltaa olin viettämässä yhdessä muutamien suomalaisten kanssa ja alkuperäisenä ajatuksena oli grillailla. Mutta lauantaina(kin) lämpötila oli sen verran korkealla, ettei grillailut ulkona oikein houkuttanut. Joten päädyimme nauttimaan hyvää ruokaa ja juomaa sisätiloissa, sälekaihtimet suljettuina ja valot päällä. Joku tokaisikin, että tämähän on ihan kuin Suomessa talvella; istutaan päivällä sisällä, valot päällä. Auringon laskiessa uskaltauduttiin takapihalle istuskelemaan ja kyllä siinä vielä yhdeksän maissa illalla oli ihan sopivan lämmintä (ts. paita liimautui selkään kiinni). Tässä muuten yksi syy, miksi halusin viettää kesän Texasissa (osa suomalaisista lähtee kesäksi Suomeen kuumuutta pakoon). Halusin (tai haluan, kesää on vielä jäljellä) kokea Texasin kesän ja sen kuinka kuumaa täällä oikeasti voi olla. Onpahan sitten jotain, mitä muistella, kun on pimeää ja kylmää.

Viime viikolla sähköyhtiö lähetti kirjeen, jossa oli vinkkejä kuinka (voi yrittää) pitää sähkölasku kurissa lämpötilojen noustessa. Sähköhän ei täällä ole mitenkään kovin edullista (siksi ihmettelenkin, miksi meillä on sähkö- eikä kaasuhella!) ja ilmastointilaite ei osaltaan ainakaan pienennä laskua. Seuraavaksi siis lappusesta poimittuja vinkkejä.

Me ei kyllä olla viilennystä jätetty pelkästään tuulettimien varaan.

Ei täällä pystyisi muuten olemaan.

Tai toisin sanoen, sisälämpötila nousisi aikamoisiin lukemiin,

samoin ilmankosteus.

Ollaankin mietitty, että mitä ihmiset tekivät ennen ilmastointia?

Niin totta.

Ilmastoinnin lisäksi meillä sähkönkulutuksessa piikkinä näkyy mm. pyykkipäivät.

 

Meillä sisälämpötila on säädetty 78 F:iin (25,5C).

Alkukesästä se oli 76 F ja siitä hilattiin sitä vielä vähän ylös.

Ja kyllä tähän on tottunut. Ei mun mielestä meillä ole sisällä mitenkään kuuma.

Ja tuntuuhan se 78 viileältä, jos ulkona on yli 90...

Yöksi tosin on lisäksi laitettava kattotuuletin päälle kierrättämään ilmaa.

(Sisustuksellisesti en voi sietää niittä kattoropeleita,

mutta tällä hetkellä kykenen jopa iloitsemaan niiden olemassa olosta.)

 



Onneksi sentään kaasulasku on ollut vastaavasti pienempi, kun sitä ei oikeastaan kulu kuin veden lämmitykseen. Ja kun ei tosiaan ole edes sitä kaasuhellaa. Viime viikko oli hieman viileämpi (siis lämpötilat siinä 80-90 F:n paikkeilla)  ja muutama sadepäiväkin taisi olla, mutta tällä viikolla päästään loppuviikosta taas sinne 100 F:n hujakoille, eli three  triple digits on täällä taas.