Ajassa hieman taaksepäin

Back to reality, eli arjessa jälleen. Oli jokseenkin hektistä (taas) tuo Suomeen lähtöä edeltävä aika, että hautautui tämä blogikin jonnekin bittipölyn keskelle. Jouluksi lennettiin siis Suomeen ja oltiinkin siellä kolmisen viikkoa. Käytiin hakemassa lisäaikaa viisumeihin, joten piti ottaa vähän varman päälle, että ehtivät passit tulla konsulaatista takaisin ennen paluulentoa. (Suomessahan osui nimittäin kaikki mahdolliset pyhät arkipäiville, argh!) Käytännössähän saatiin uudet viisumit, sillä "jatkoajan" hakeminen tapahtuu aivan samalla kaavalla kuin sen ensimmäisenkin viisumin anominen.

Taisi olla toista kertaa 2.5 vuoden aikana, kun lensin Suomeen sinivalkoisin siivin.

Oli hassua olla koneessa, jossa suurin osa puhui suomea.

Jostain syystä tuli kuitenkin lentoemännille puhutta englantia, sillä jos ensiksi kysytään englanniksi tuli vastauskin automaattisesti englanniksi.

Tällä kertaa muuten matkattiin M:n kanssa eri lennoilla. Taustalla ei mitään sen suurempaa draamaa kuin se, ettei M enää saanut lippua samalle lennolle.

No, saipahan ihan rauhassa matkustaa (kumpikin), heh heh...

Hieman ennen joulua satoi lunta, joten saatiin valkea joulu. Aika kivaa kyllä, kun viime jouluna oli täysin lumetonta. Tosin hiihtämään ei silti päästy, mikä vähän jäi kaivelemaan. Tapaninpäivän iltana näkyi Keski-Suomen taivaalla revontulia, joita en ole nähnyt varmaan kymmeneen vuoteen. Niitä piti siinä niska kenossa katsella ennen kuin lähdettiin iltarientoihin.

Jouluaattona käytiin ulkoilemassa koirien kanssa vanhoilla kotikulmilla.

Innostuttiin niin kovin ulkoilemaan, että missattiin joulurauhanjulistus ihan totaalisesti.

 



Meillä joulu meni perinteisesti Uusimaa - Keski-Suomi välillä ja loppuaika menikin sitten erinäisiä asioita hoitaessa. Pientä sekoilua oli havaittavissa mm. ruokakaupassa, kun ei enää osannut toimia niin kuin suomalaisissa kaupoissa toimitaan. Niin että mikä siru-kortti? Ja ravintolassa oli automaattisesti lisäämässä loppusummaan tippiä. Manuaalivaihteisella autolla ajaminen alkoi pienen harjoittelun (ja muutaman liikennevaloihin sammuttamisen) jälkeen sujumaan. Mutta miten esimerkiksi Hyvinkään keskustassa ajaminen olikin niin hermostuttavaa ihmiselle, joka suhailee sujuvasti Dallasissa? Sormet ristissä toivoin, että ei nyt mitään mäkilähtöjä pliiiis!

Tässä hetkessä oli asiat aika kohdallaan.

Tosin ahneuttani ehdin jo haukkaamaan leivästä palan.

Tai kolme.

 

En muista oliko se kyseinen Avotakka vai jokin muu lehti (Kodin Kuvalehti?), missä oli mielestäni aika hauska juttu asioista, jotka itseasiassa ovat aika itsestäänselvyyksiä suomalaisille.

 

Olen kerran todistanut vierestä, kun eräs australialainen yritti käyttää juustohöylää siinä onnistumatta.

Opiskeluaikoina Hollannissa ollessa tuli todettua, että paikalliseen goudaan puree parhaiten vähän likainen juustohöylä. (Terkkuja V:lle, jos satut lukemaan!)

 

Toisinaan niin ärsyttää tuo keittiön tasolla oleva astioidenkuivausteline.

Mutta minkäs teet, jos et viitsi joka kippoa ja kuppia pyyhkeellä kuivata.

(Siis niitä, mitä ei syystä tai toisesta pestä astianpesukoneessa.)

Viime keväänä ärsyynnyin tiskiharjoihin sen verran, että kesän Suomen reissulta mukaan lähti Sini-tuotteen vaihtopäinen tiskiharja ja niitä vaihtopäitä.

 

Talviaikaan meillä on käytössä tuplapeitto ja voitte vain kuvitella millaista siihen on vaihtaa pussilakana ilman niitä kulmissa olevia aukkoja.

Verenpaineet nousee jo pelkästä ajattelusta.

Ollaan myös kokeiltu tätä peitto-lakanayhdistelmää ja juu, ei toimi meillä.

Hotelleissa yöpyessä hieman ällöttää ajatus siitä päällimmäisestä peitoista,

jota tuskin pestään joka kerta. Oikaiskaa, jos olen väärässä.

(Sillä mielelläni tässä asiassa olisin väärässä!)



Suomessa ollessa vuokraisäntä lähetti huolestuneen viestin, missä tiedusteli, että olimmehan jättäneet lämmityksen lähtiessä päälle. Dallasin alueelle oli ollut kylmempää jonkin aikaa, joten vesiputkien jäätyminen oli hyvin mahdollista. No suomalaisina olimme ymmärtäneet jättää lämmityksen päälle ja onneksi kotona vastassa oli sulat vesiputket. Meillähän esimerkiksi keittiön hana kulkee talon ulkoseinää vasten ja kesällä et meinaa saada kylmää vettä ja talvella taas lämmintä vettä saa odotella.

Mutta nyt talvisista ajatuksista tähän aurinkoiseen ja oikein keväiseen päivään. Taidan mennä tuohon terassille iltapäiväteelle, sillä loppuviikoksi se taas kylmenee. Teksasin talvi.

Seattle

Jostain syystä Seattle on ollut yksi niistä kaupungeista, joissa olen halunnut käydä. Ehkä yksi syy saattaa olla se, että Seattleen sijoittuva tv-sarja Frasier on yksi suosikkini kautta aikojen. Kävipä sitten niin, että M lähti hieman ennen joulua Seattleen työmatkalle, joten tilaisuuden tullen päätin lentää sinne perässä. Kun ei muutenkaan ennen joulua ja Suomeen lähtöä ollut oikein mitään tekemistä... (Toim.Huom. Sarkasmia)

Menomatkalla jännitystä elämään toi Seattlessa koneen laskeutumishetkellä puhaltanut kova tuuli. Tämä tosin oli jo lähtiessä tiedossa, joten tiedossa oli myös se mahdollisuus, ettei kone pääse laskeutumaan. Kone kyllä laskeutui, tosin hieman myöhässä ja hätälaskuna. Ihmettelinkin, kun kapteeni pyysi lentoemännät aika ajoissa istumaan, kone otti laskeutumisen aikana välillä lisää korkeutta ja kone laskeutui aika kovalla vauhdilla kentälle. Onnistuneen laskeutumisen jälkeen kapteeni kuulutuksessaan pahoitteli hieman töyssyistä laskua, "because we made kind of emergency landing". Kaiken varalta meitä siis oli kentällä pelastuskalusto vastassa. Tosin täytyy kyllä sanoa, että muutaman kerran tuli laskeuduttua Chicagoon pahemmallakin rytinällä. Ja ihan "normaalina" laskeutumisena.

Onnistuneesti kuitenkin selvisin Seattlen maaperälle ja treffasin M:n lentokentällä, josta suunnattiin hotellille. Tällä kertaa päätettiin olla ottamatta vuokra-autoa, sillä Seattlessa julkinen liikenne (sekä taksit) toimivat hyvin. Lisäksi hotelli sijaitsi kävelymatkan päässä oikeastaan kaikkialta. Ja liikenneruuhkat on kamalat, joten mielellään jätettiin autoilut väliin ja liikuttiin kävellen.

Space Needle rakennettiin vuonna 1962 Seattlen maailmanäyttelyyn. 

 

Seuraavana aamuna otimme ensimmäiseksi kohteeksi Seattle maamerkin, Space Needlen, jonne lähdimme suunnistamaan. Kadut Settlessa(kin) menee varsin loogisesti, joten kävellen liikkuminen on varsin helppoa. Oltiin liikkeellä perjantaiaamuna, joten ei varattu lippuja etukäteen (eikä nyt muutenkaan tainnut olla kuumin turistisesonki). Ruuhkaa ei oikeastaan ollut, joten päästiin huipulle juurikaan jonottamatta.

 

Downtown.

Ja koska Seattle sijaitsee meren (tai tarkemmin Pugetin salmen) rannalla,

kannattaa siellä ehdottomasti keskittyä sea foodiin.

Itsellä reissun ruokavalio oli jokseenkin kala-painotteinen.

Turistit.

Kyseessä ei tietenkään ollut ilmansuunta SW, vaan MS. Heh heh.



Enpä muuten tiennyt, että Starbucks perustettiin vuonna 1971 Seattlessa.

Ehkä siitä johtuen kyseisiä kahviloita löytyi kaupungilta lähes joka kulmalta.

Kuvassa siis M:n to go-kahvi, itsehän juon teetä.

(Ja voitteko uskoa, Starbucksin Classic Chai Tea Lattea ei saa ilman makeutusta.

Kysytty on. Siinä meinaan on ihan törkeästi sokeria.)

 

Seattlessa Space Needlen juurelta löytyy muutamia museoita, joista oltiin etukäteen bongattu EMP Museum (entinen  Experience Music Project and Science Fiction Museum and Hall of Fame (EMP|SFM)). Erityisesti suunnattiin museoon sen Jimi Hendrix-näyttelyn takia, mikä kertoi Jimin Lontoon valloituksesta.



Jimihän oli alkujaan Seattlesta.

Kuten myös mm. Foo Fighters, Nirvana ja Soundgarden.

 

Mikä ihana gobeliini. Sisäinen retroilijani meinasi herätä horroksestaan.

Jimi H. oli kova poika lavalla hajottamaan kitaroita.

Tässä niistä yhden jäänteet.

 

EMP Museossa oli paljon nähtävää ja mikä parasta, myös kuunneltavaa ja koettavaa. Suosittelen museota kaikille popkulttuurista pitäville. Meillä hurahti museossa useampi tunti, vaikka jätettiinkin osa jutuista vähemmälle huomiolle.

 

Yksi museon näyttelyistä käsitteli musiikkivideoita.

Kuvassa ote yhdestä mun suosikkimusavideosta.

Kuka tunnistaa/ tietää?

 

Seattlen dowtownista löytyy paikallinen farmers market, Pike Place Market, joka on yksi näkemisen ja kokemisen arvoinen juttu. (Paitsi jos olet kala-allergikko ja saat reaktion kalan hajusta.) Kalamyyjien lisäksi paikalla on paljon lähiruuan tuottajia, käsityöläisiä sekä muita tori-tyyppisiä myyjiä. Paikan läheltä löytyy myös useita sea foodiin keskittyviä ravintoloita. Täytyy sanoa, että oli oikein mukavaa vaihteeksi syödä oikeasti tuoretta kalaa.

 

Oltiin etukäteen netistä ja muutamista oppaista poimittu muutama juttu, mitä halutaan tehdä. (Siis me mennään_ihan_vaan_fiiliksellä-tyypit tehtiin suunnitelma, wou!) Joten lauantaina suunnattiin seuraavaan kohteeseen (suunnitelman mukaan!). Kyseessä oli Seattle Underground, joka vaikutti esitteissä jo niin jännältä, että pakkohan sinne oli mennä. Seattlessa oli vuonna 1889 suuri tulipalo, jossa kaupunkia tuhoutui 31 korttelin verran. Tämän jälkeen kaupungin päättäjät päättivät kaksi asiaa, joista ensimmäinen oli, että rakennukset tulee rakentaa tiilestä (entisen puun sijaan) ja toiseksi, että kaupunki tulee uudelleen rakentaa niin, että katutaso tulee olemaan kaksi kerrosta ylempänä kuin ennen. Joten jälkimmäisen päätöksen myötä nykyisen downtownin alla kulkee vielä muutamia pätkiä entisestä jalkakäytävien verkostosta, joita on entisöity nähtävyydeksi.

 



Se miksi jalkakäytävät päätettiin rakentaa ylemmäksi kuin ennen,

selviää kierroksen aikana.

Juttu on pitkä ja hyvin moniulotteinen ja jos alkaisin sitä tässä selventämään

tulisi tästä postauksesta noin romaanin mittainen.

Ja en halua spoilata, jos joku joskus kyseiselle kierrokselle menee.

Kierros ei todellakaan ollut tylsä, vaikka sisältikin paaaljon Seattlen historiaa.

Eläytyväinen opas teki kierroksesta varsin hauskan ja mielenkiintoisen.

Asia, mikä pisti Seattlessa silmään oli kaduilla olevien kodittomien määrä. Niitä oli paljon. Täytyy myöntää, että Dallasissa en kodittomia ole juurikaan nähnyt, mutta niitä kuulemma on, kun vain osaa oikeista paikoista etsiä. (Näin kertoo täällä keskiluokkaisessa kuplassa elävä, hei!) Mitenkään turvattomaksi ei oloaan silti tarvinnut kokea, mutta silti on hyvä olla tietoinen, mitä ympärillä tapahtuu. Iltaisin kodittomat olivat lähes kadonneet kaduilta palatakseen niille taas aamuisin.

Olen varmaan joskus aiemminkin sanonut tämän, mutta sanonpa uudelleen, että täällä suburbissa eläessä kaupunki on yksi asia, mitä toisinaan kaipaa. Elävä, ihmisiä täynnä oleva kaupunki. Ja sitä Seattle mun mielestä on.