Sapattivapaa

Sapattivapaa on tarkoittanut sekä tätä blogia että vapaatani, joka alkoi jäädessäni työelämästä pois silloin yli kolme (!) vuotta sitten. (Siis mihin tää aika menee?) Suomeen palatessa ei todellakaan ollut itsestään selvää, että löytyykö töitä ja millaisella aikataululla. (Koska Suomessa ei ollut työpaikkaa odottamassa.) Keskustelin muutaman sosiaali- ja terveysalalla olevan ystäväni kanssa ja keskusteluista nousi esille varsin uudehko "ilmiö". Enää ei olekaan niin varmaa, että sosiaali- ja terveysalalta aina löytyy töitä. Kyllä se tämän hetken taloudellinen tilanne tuntuu sielläkin. Määräaikaisuuksia ei jatketa ja sijaisia ei oteta. Muuttunut tilanne näkyy myös avoimien paikkojen hakijoiden määrässä. En muista aiemmin törmänneeni tällaisiin hakijamääriin. Kilpailu on kovaa.

Mutta, ilokseni voin kertoa, että töitä löytyi (jopa yllättävän nopealla aikataululla) ja sapattivapaani päättyi. En enää palannut saman asiakasryhmän pariin, josta aikanani lähdin, vaan syyskuun alussa aloitin (tai jatkoin) vanhan tutun asiakasryhmän kanssa. Mielenkiintoista oli myös siirtyä yksityisen ja kolmannen sektorin jälkeen julkiselle sektorille, isompaan organisaatioon.

Jonkin aikaa olen miettinyt, mitä blogille käy. Innostus kirjoittamiseen on tässä pikkuhiljaa laantunut eikä aikaakaan enää ole samalla tapaa. (Työpäivä + työmatkat  + harrastukset lohkaisevat oman osansa päivästä.) Blogin yksi tarkoituksista oli dokumentoida sapattivapaani ja olemisemme Yhdysvalloissa ja molemmat ovat nyt tulleet päätökseensä. Pitkään olen roikottanut blogia sillä ajatuksella, että jos vielä jotain tänne raapustelisin. Mutta todellisuus on sen osoittanut, että aikaa ei enää yksinkertaisesti liikene tai halua käyttää tähän hommaan. Edelleen meillä on tv hankkimatta, kun ei sitä kukaan ehdi katsomaan. Ja toisaalta jotenkaan sitä ei (ainakaan tällä hetkellä) halua käyttää aikaansa tv:n katseluun. Että ei me ihan niin kiireisiä ihmisiä olla, että vapaa-aikaakin on. Sen vapaa-ajan käytön priorisointi on vaan ehkä hieman muuttunut.

Mietin yhdessä vaiheessa jopa uuden, hieman erilaisen blogin aloittamista ja loin sille jo oman pohjankin ja osoitteen, mutta se taitaa nyt jäädä odottamaan parempaa hetkeä. (Jos sellainen joskus eteen tulee.)

Tällä viikolla näin ensimmäisen kerran unta siitä, että olin jälleen toisessa Amerikan kodeista. Jatkumona unelle järjestelin tänään viimeiset paperit ja dokumentit ulkomailla olon jäljiltä. Ja luulen, että homma on nyt niin, että haikeudella sanon Sapattivapaalle hei hei ja poistun takavasemmalle.

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!

Paluu, osa 2

Joskus aiemmin taisinkin mainita kuinka vaikeaa onkaan muistaa punnita hedelmät ja vihannekset jo siellä hevi-osastolla. Edelleen varsinkin banaanit jää helposti punnitsematta ja sitten kassajonossa olen se (ärsyttävä) asiakas, joka lähtee vielä omalla vuorollaan punnitsemaan ne banskut. Mutta lupaan parantaa tapani tämän asian suhteen.

Banskuista pankkitunnuksiin. Olin unohtanut kuinka kätevästi Suomessa voikaan hoitaa melkein asian kuin asian pankkitunnuksilla tunnistautumalla. Ja niitä tunnuksiahan on kulunut (kynä sauhuten käytettyjä yliviivattu), kun on pitänyt lisätä tai päivittää tietojaan sinne ja tänne. Osa asioista on tosin pitänyt hoitaa ihan perinteisesti puhelimitse ja onkin tullut mieleen, että olisi mielenkiintoista tietää, millä kriteereillä automaateista tulevat ohjeet tehdään. Yksi kriteereistä täytyy olla, että mitä monotonisempi ääni, sen parempi. Voi ankeus sentään. Pääasiassa asioiden hoitaminen on sujunut vaivattomasti ja olen saanut hyvin ystävällistä palvelua (vaikka olen kuullut monen moittivat suomalaista asiakaspalvelua). Mutta sitten on tahoja, joista on niin kovin vaikeaa tavoittaa oikeaa ihmistä ja minkä toiminta osittain on aikaansa jäljessä.

Muuton myötä olemme itse aikaamme sen verran jäljessä, sillä päätimme, ettei tv ole hankintalistan kärjessä. Ensin piti saada välttämättömimmät, kuten pesutorni ja imuri. Ja jotenkin se tv:n hankinta vaan siirtyi ja edelleen ollaan ilman telkkua. Uutiset ja jotkut tv-ohjelmat/sarjat ovat oikeastaan ainoat, mitä haluaa katsoa ja nekin tarvittaessa näkee netin kautta. Ja Jälkeläinenkin voi katsoa Pikku Kakkosen tabletilta. Mutta katsotaan miten pitkään tässä pärjätään ilman telkkua. Käykö niin, että syksy ja pimeät illan vetää sohvalle, josta olisi kiva katsoa muutakin kuin vastakkaisen seinän tapettia. (Vaikka ei siinä tapetissakaan mitään vikaa ole.)

Toinen kapistus mitä ei ole (eikä tule!) on mikroaaltouuni. Sen käyttö on ollut niin vähäistä, että päätin hyödyntää keittiössä olevan mikron paikan ihan toiseen käyttöön. Pari sellaista tilannetta on ollut, jossa ei ole tullut otettua huomioon sitä seikkaa, että sitä mikroa ei tosiaan ole. Liesi/ uuni on toistaiseksi hoitanut saman homman kuin mikro, vaikkakin hieman hitaammin, mutta kuitenkin.

Yksi ihan käytännön elämistä helpottanut seikka on ollut se, että kyllä Koiruuden kanssa eläminen on vaan niin paljon helpompaa täällä maaseudulla kuin urbaanissa lähiössä. Ja tuntuu, että itse Koiruuskin on tästä samaisesta seikasta nauttinut, kun voi aika vapaasti kuljeskella omalla pihalla ja useimmiten pääsee lenkille metsään tai peltotielle.

Aamulenkin maisemia.

 

Toinen käytännön seikka, joka ei varsinaisesti ainakaan helpottanut arkea, oli se, että kitkuteltiin yhdellä autolla niin pitkään kuin mahdollista. Tai no, tiukan paikan tullen harrastusauto on kaivettiin tallista esiin, mutta pääasiassa logistiikka hoidettiin yhdellä autolla. Ja mainintana sen verran, että asustellaan haja-asutusalueella, jossa kaksi autoa on aika välttämättömyys, sillä julkinen liikenne ei kovin läheltä kulje. Syksy tosin tuo tullessaan sen verran haastetta logistiikkaan, että autopolitiikka piti miettiä uudelleen. Että jos Yhdysvalloissa liikkuminen paikasta toiseen oli haasteellista ilman kahta autoa, niin ei sitä kyllä Suomessakaan kaikkialla tule yhdellä autolla toimeen. (Vaikka asuisikin lähellä pääkaupunkiseutua.) 



Lopuksi täytyy vielä mainita,

että tänä vuonna sain vatut poimittua melkein takapihalta.

Aika luksusta.

Ja aika kiva, kun koti on taas tässä.



Paluu, osa 1

Kun eräänä kesäkuisena tiistai-iltapäivänä lentokoneen renkaat osuivat Suomen maaperään, oli (itselläni) tällä erää valtameren yli rehaamiset tässä, vähään aikaan. Edellisenä päivänä meillä oli ollut heti aamu kahdeksalta paikallista aikaa vuokraisännän kanssa walk thru talolla, jossa vuokranantaja tsekkasi, että kaikki on ok. Saatiin avaimet luovutettua ja sovittua vielä loput käytännön seikat. Sitten olikin aika painaa Teksasin kodin ovi kiinni ja ottaa suunta kohti Suomea.

Suomessa muuttokuormaa odoteltiinkin hieman pidempään kuin mitä muuttofirman varsin optimistiset arviot antoivat ymmärtää. Heidän antaman arvion mukaan kontti olisi ollut Suomessa satamassa heinäkuun alussa., mutta käytännössä kontti oli silloin vasta saapunut Antwerbeniin. Siitä sitten vielä tovi odoteltiin ennen kuin kontti kaartoi pihaan. Tai siis olisi kaartanut, jos se olisi mahtunut meidän pihaan. Ei tullut pieneen mieleenkään, että sitä konttia ei tosiaan pureta pienempään rekka-autoon. (Taustatietona sen verran, että Suomesta muutettaessa muuttokuorma pakattiin ensin rekkaan, josta se myöhemmin siirrettiin merikonttiin.) Ihmettelen, että miten ihmeessä kuljettaja sai ylipäätään ajettua kontin tuota pientä hiekkatietä pitkin perille. Pienten alkusäätöjen kautta saatiin kuitenkin muuttokuorman purkurumba alkuun ja pahvilaatikot sisälle.

First things first.

Pelargoniat piti saada pihaan,

vaikka muuttokuormakaan ei ollut vielä tullut.

Tavaroita odotellessa oli aikaa pitää sellainen parin viikon työleiri, jossa pistettiin loput sisätiloista sekä pihaa kuntoon. Ja siinä sivussa koitettiin myös nauttia kesästä sekä sopeutua takaisin entisiin ympyröihin. Päivät oli aika tohinaa täynnä ja hommaa vaan tuntui riittävän. Nyt tahti on helpottanut, kun suurimmat hommat on tehty. Kaikkea pikkuhommaa tulee toisinaan eteen, kun no, tässä on kolme vuotta oltu poissa.

 

Tohinasta kertoo ehkä sekin jotain, että oikeastaan vasta vähän aikaa sitten tajusin, että niin, nythän me ei ollakaan enää lähdössä minnekään. Sopeutumisesta ja muista eteen tulleista seikoista lisää ensi jaksossa!

Kiitos ja näkemiin!

Kun nyt tässä pitkin kevättä ja kesää ollaan lähtöä tehty, niin olen mielessä pyörinyt asioita, joita tulen kaipaamaan ja joita en niin tule kaipaamaan Lisäksi on asioita, joihin suhtautuminen on hieman ristiriitaista. Ajan kuluessa olen myös huomannut, että osan asioiden kanssa, jotka alkujaan sieppasi, on vain oppinut elämään. Tiukassa paikassa olen toistellut itselleni, että vapaaehtoisesti tänne lähdettiin ja täällä ollaan, joten joitain juttuja vaan pitää sietää.

Chicago

Jutusta tulisi muuten aikamoinen romaani, jos kirjoittaisin auki kaikki mielenpäällä olevat asiat, joten päädyin listaamaan muutamia asioita. Koska on mukavampi lopettaa positiivisiin asioihin, aloitetaan lista asioista, joita todennäköisesti en tule kaipamaan.

• Liikennesekoilijat
• Välillä mietin, että eikö olisi helpompi vain jatkaa (väärin) valittua kaistaa eteenpäin ja tehdä jossain u-käännös, kuin koittaa tunkea johonkin väliin sille kaistalle, jolle oikeasti olisi menossa. Useimmiten tällainen henkilö lopulta tukkii autollaan kaksi kaistaa.
• Eikö olisi helpompaa turvallisempaa herätä aamuisin vaikka 10 minuuttia aiemmin, että ehtisi meikata/ harjata hiukset kotona sen sijaan, että toimittaisi näitä tekemättä jääneitä aamutoimia siinä samalla, kun ajaa töihin. (Yhden tällaisen tapauksen perässä ajoin Teksasissa tullitiellä, jossa nopeusrajoitus on 70mph, mutta käytännössähän mittari näyttää kaikilla vähintään 80mph.)
• Useimmiten vaihdan kaistaa tai siirryn muuten mahdollisimman kauaksi autosta, jonka katolle on viritelty tyyliin talousnarulla esimerkiksi patja kiinni kuljetuksen ajaksi. Muutaman kerran olen myös saanut todistaa, kun pick upin lavalta lentää kuljetuksen aikana sängyn patja, kun sitä ei olla kiinnitetty ollenkaan.
• Kodinkoneet
• Oli sitten kyseessä uudempi tai vähän vanhempi astianpesukone (molemmista kokemusta), pitää ne lähes yhtä kovaa ääntä. TV:n katselun tai muun kuulemista vaativan toiminnon voi unohtaa siksi aikaa, kunnes kone aloittaa hiljaisimman toimintonsa, astioiden kuivaamisen.
• Miksi ihmeessä myytävänä on pyykinpesukoneita, joissa on se sellainen muovinen mylly keskellä rumpua? Tietty jos joku haluaa vaatteisiinsa kuluneen lookin, niin mikäs siinä. Mutta itsestä olisi kivampi säilyttää vaatteet hyvännäköisinä.
• Imuri. Jos tehokkuus oltaisiin suhteutettu desipeleihin, mitä imurista lähti, olisi käsissäni ollut varsinainen superimuri. Olin tyytyväinen, kun vihdoin sain kipattua imurin kierrätyskeskuksen roskalavalle, joten tarvitseeko kertoa enempää.
• Ruokakaupan muovipussit
• Siis voi argh sitä tunnetta, kun unohdat omat kauppakassit kotiin ja kaupassa ostoksesi pakataan tsiljoonaan eri muovipussiin. Ja kun ne muovipussit on verrattavissa suomalaisiin hedelmäpusseihin. Onneksi joissain kaupoissa saa valita pakataanko ostokset muovi- vai paperikassiin.
• Nettiyhteyksien takkuaminen ja niiden hintataso
• Kyllä sitä varmaan noin kerran kuussa yhteyksissä oli jotain kränää. Lisäksi kaapeli- ja nettiyhteyden hintataso oli jokseenkin kallis.

Dallas

Ristiriitaisia ajatuksia:

• Tietynlainen vapaus
• Olet itse vastuussa omista valinnoistasi. State Law ei välttämättä pakota moottoripyöräilijää käyttämään kypärää, joten on ihan oma valintasi suojaatko pääsi vai et. Samoin on oma valintasi lähdetkö alkoholin alaisena ajamaan vai et, mikä sinänsä on hieman arveluttava asia, mutta jos töpeksit, on rangaistuskin tuntuva. Tämä nyt ei varsinaisesti herätä kuin yhdenlaista fiilistä ja se on, että rattijuopumus on niin typerä asia kuin vaan voi olla, mutta pointti oli se, että täällä ei niin isoveli valvo verrattuna Suomeen. Se on se yksilönvapaus.
• Kesän lämpötilat (lähinnä Teksasissa)
• Pidän lämpimästä ja sellainen +25 - +30 on mulle oikein sopiva, mutta... Sitten kun lämpötila alkaa olla lähempänä +40 kuin +30, niin mulle(kin) se alkaa olla ehkä vähän liikaa.
• Jos unohdat laittaa auton tuulilasille (sisäpuolelle) aurinkosuojan, niin valmistaudu siihen, että a) et voi koskea rattiin ja b) turvavyön metalliosat ON kuumia. Auton ovea avatessasi olet jo todennäköisesti polttanut kätesi, ellei mukana satu olemaan patakinnasta.
• Ruokakaupassa käynnin jännittävin osuu alkaa kaupan parkkipaikalta kohti kotia. Matka on hyvä ajaa kaasu pohjassa, jotta ruokaostokset pysyvät hyvinä kotiin saakka. Termokassista huolimatta. Nyt ymmärrän, miksi osa kaupoista on auki yöhön saakka. Fiksuimmat käy silloin ostoksilla.
• Luomuruoka 
• Luomuvaihtoehtoja on tarjolla runsaasti ja niiden hintataso on suht järkevä. Tosin hieman välillä epäilyttää, että mitä kaikkea pääse USDA-merkin seulan läpi. Samoin Non GMO-merkintöjä näkyy olevan useita erilaisia, joka on hieman hämäävää. Lisäksi onko parempi vaihtoehto ostaa Meksikosta tuotuja luomumarjoja vai Teksasissa tuotettuja "tavallisia" marjoja?

 

Kaipaan:

• Aurinko
• Tarvitseeko tämä sen enempää selityksiä? Mä vaan rrrrakastan aurinkoa ja lämpimiä päiviä. Ja se valon määrä ympäri vuoden!
• Ihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus
• Naisille aina aukaistaan ovi tai sitä jäädään pitämään auki, jos et ihan sillä hetkellä ole vielä ovella. Ulkoillessa vastaantulijat hymyilevät sekä tervehtivät toisiaan ja aamulla kaikille toivotetaan hyvää huomenta. Jos jotain sattuu, on ympärillä heti useita auttamassa. Excuse me:n ja sorry:n käyttäminen voi joskus mennä hieman yli, mutta toisaalta onhan se kohteliasta.
• Elinkustannukset
• Niinhän se vaan on, että kustannukset ovat ainakin toistaiseksi alemmat Suomeen verrattuna. Sähkö tosin oli julmetun kallista ja sitä kului ilmastoinnin pyöritykseen kuumina päivinä, mutta sitten vastaavasti kaasulasku oli noilta ajoilta lähes olematon.
• Sapattivapaa
• Aivan varmasti tulen joskus ajattelemaan tätä sapattivapaa-aikaani kaihoisasti. Iltapäiväteet takapihalla auringossa eikä kiire minnekään...

Ja keittiön ikkuna, joka ei oikein kuulu kuvasarjaan,

mutta tää mun yrttiviidakko oli vaan niin kiva.

Voi olla, että ajan kanssa osa näistä asioista unohtuu ja joitain asioita taas tulee mieleen, mutta noin niin kuin yleensä tämä on ollut varsin avartava ja uusia näkökulmia antanut kokemus. Jotenkin tuntuu, että joiltain osin Suomeen palaa erilainen ihminen kuin mitä sieltä aikanaan lähti. (Toisaalta aika hämmentävää olisi, jos mitään ei olisi muuttunut näiden vuosien aikana.) Ja vaikka moni asia välillä otti aivoon ja ei voinut ymmärtää, niin tämä eteen tullut ajatelma mielestäni kuvaa sitä, miten asioihin on maailmalla liikkuessa hyvä asennoitua.

When you travel,

remember that a foreign country is not designed to make you comfortable.

It is designed to make its own people comfortable.

- Clifton Fadiman

Kiitos, näkemiin ja kuulumisiin!

Viimeisiä viedään

Viimeinen viikko menossa ja pää on välillä höyrynnyt niin, ettei enää edes muista kaikkea mitä pitäisi tehdä. Ihan yksi esimerkki tästä aivotoiminnan vajeesta tapahtui yhtenä päivänä, jolloin vettä satoi kuin saavista kaatamalla ja en hoksannut ajaa autoa tyhjään autotalliin, vaan taiteilin sateenvarjon kanssa sisälle. Sen autotallin kautta. Nyt alkaa olemaan hommat siinä vaiheessa, että vielä pari juttua kun hoitaa, niin retkikunta on valmis siirtymään Suomeen.

Kaasuyhtiölle ilmoitin muutosta tällä viikolla, vaikka enää pariin viikkoon emme ole talolla asuneet. Samoin sähköyhtiölle ilmoitus jätettiin tähän aika loppuvaiheeseen, ihan vain minimoidaksemme sen mahdollisuuden, että sähköntoimitus katkaistaankin aiottua aiemmin. Kuten kaapeliyhtiö teki. Kunnalle utilityn (vesi+jäte) lopetusilmoitusta varten piti hieman valmistautua. Olin ajatellut, että sinne soittaessa pitää olla valmis kaikkiin mahdollisiin temppuihin, sillä ihan aina asiointi ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Ja vielä mitä, palvelun lopettaminen onnistui todella yksinkertaisesti. Mitä nyt loppulaskua saadaan odotella kaksi(!) viikkoa. Edelliseen laskuun oli ilmestynyt kunnalta adjustment (tarkistus/oikaisu) vesiputken rikkoutumisesta johtuneisiin kahteen suurempaan vesilaskuun. Kunnalta kerrottiin tarkistuksen nojaavan keskimääräiseen kulutukseen, mutta yllättäen oikaisu tulikin pienimmän kulutustason mukaan (jossa on siis tietty pienemmät maksutkin). Pakkasen puolelle siis jäätiin tässä tapauksessa, mutta jälleen kerran en voi olla toitottamatta sitä kuinka hyvä vuokraisäntä meillä on ollut. Hän lupasi hyvittää loput, sillä vesiputken rikkoutuminen ei ollut millään tapaa meistä johtuvaa.

Postissa kävin selvittelemässä, mitä postinjakelulle pitäisi mahdollisesti tehdä. Jonotin palvelutiskille, jonne perinteisesti oli jonoa ihan riittävästi. Vain saadakseni selville, ettei kyseinen henkilö osaa auttaa ja sain neuvon siirtyä jonottamaan erityiselle luukulle. Lopputuloksena sain tiedon, että postin edelleenlähetys kansainvälisesti ei onnistu, vaikka sitä ei varsinaisesti tarvitakaan, mutta itse kysymys jakelun keskeyttämisestä jäi auki. Postissa eivät osanneet neuvoa. Hämmentävää.

Virastoasioiden ynnä muiden asioiden hoitamisen välissä olen tehnyt kodinkonekauppaa sekä vielä viimeisiä hankintoja. Matkalaukkuun pakattavaksi on löytynyt ainakin kosmetiikkaa ja vähän vaatetta. Siis sen lisäksi mitä lähti jo kontissa... Mutta jos kaupassa eteen tulee Leviksen farkut hintaan 16$ (veroineen!), niin eihän niitä voi jättää sinne. Kodinkoneista blenderi vielä odottaa toimitusta uudelle omistajalleen, mutta muutoin on nyt kaikki vihdoin saatu käsistä pois!

Ja tähän ajattelin laittaa kuvan, jossa loikoilen altaalla ja luen Tove Janssonin elämänkertaa.

Mutta joo, ajatuksen tasolle jäi, sillä blogialusta ei suostu lataamaan kuvan kuvaa.

Voihan #*❌💣!

Pointtina kuitenkin oli, että altaallakin on ehditty vähän loikoilla ja uida.

Tänään tosin iltapäivästä UV-indeksi oli 11, joten päätin siirtää altaalle menon myöhempään.

 



Viikon päästä tähän aikaan, jos hyvin käy ja lennot ajallaan, retkikunta taitaa vedellä unia koneessa Atlantin yllä. Sapattivapaa tulee jatkumaan ainakin heinäkuun, sillä kotirouva ajatteli vähän lomailla ja tehdä niitä sisä-ja ulkotöitä. Jututkin tulevat jatkumaan vielä jonkin aikaa, sillä paluu ja sopeutuminen kuitenkin on osa tätä kokonaisuutta. Ei sitä taida vielä edes käsittää, että nyt ihan oikeasti palataan eikä mennä vain kesälomalle. Hui ja kääks. Ja iiiihanaa.

 



 

Road trip: New Orleans & Memphis

Tästä road tripistä oltiin puhuttu jo jonkin aikaa, mutta jotenkin sen toteuttaminen aina vaan siirtyi tulevaisuuteen. Kun syntyi päätös harrastusauton viemisestä Suomeen ja tiedossa oli siis jälleen ajo Houstoniin, päättetiin siihen samaan saumaan toteuttaa tämä ajatuksissa ollut road trip.

Liikkeelle lähdettiin toissa maanantaiaamuna hyvissä ajoin, jotta ehdittiin Dallasin aamuruuhkien alta pois. Ja toisekseen, siinä autossa mitä M ajoi, ei ilmastointi ole ihan nykytekniikan veroinen, joten Houstoniin piti päästä mielellään ennen keskipäivää. Houstoniin selvittiin kahden pysähdyksen tekniikalla. Tai mä tein kolme, sillä mulla oli mahdollisuus ajaa hieman kovempaa ja siten saada M myöhemmin kiinni (ja oli ihan pakko pysähtyä). Toimitin siis huoltoauton virkaa, jos M:n auto olisi päättänyt jäädä tien varteen. Matka Houstoniin meni aika vaivattomasti ja kun oltiin saatu auto luovutettua huolintafirmalle, jatkettiin suorilta matkaa kohti New Orleansia. Perille saavuttiin maanantai-iltana ja vaikka takana oli reilu kellonympärys autossa istumista, lähdettiin vielä kaupungille syömään ja vähän juhlimaan mun syntymäpäivää. (Vaikka sitä tosin oli jo juhlittu viikonloppuna The Rolling Stonesin Dallasin keikalla, wuhuu!)

Meillä oli New Orleansissa yksi kokonainen päivä käytettävissä ja iltapäiväksi oli luvassa sadetta, joten lähdettiin heti aamusta kävelemään ja tutkimaan kaupunkia. Ehdittiin kiertää rankalaiskorttelissa (French Quarter) ennen sadetta, jonka jälkeen siirryttiin testaamaan muutamaa New Orleansin ravintolaa ja baaria. Korttelin ehkä kuuluisin katu, Bourbon Street, on täynnä erilaisia ravintoloita ja baareja ja täällä taitaa suurin osa turisteista pyöriä drinksujensa kanssa. Häiritsevintä oli kadulla pörräävät sisäänheittäjät, joista tuli Euroopassa suosittujen aurinkolomakohteiden meininki mieleen. Ihmettelenkin, ettei kukaan heittänyt mitään saksaksi. Sen sijaan ranskaa kuuli yllättävän paljon, mutta kaupunki onkin alkujaan ranskalaisten perustama.



Musiikkia kaupungissa on mahdollista kuulla läpi päivän.

Tällä aukiolla oli mahdollista kuulla bluesin lisäksi säkkipillin soittoa.

 

Missisippi joen varressa höyrylaivan kannella musiikkia taasen tarjoili tämä rouva,

joka soitteli tuollaisilla höyrypilleillä sikermän.

 

Seuraavana päivänä strategiana oli käydä The National WWII museossa ja lähteä siitä jatkamaan matkaa kohti Memphisiä. Museossa oli aika kattava tarjonta toisesta maailmansodasta tapahtumien alusta loppuun, amerikkalaisten näkökulmasta. Näkökulman yksipuolisuudesta huolimatta oli mielenkiintoista kuulla veteraanien kertomuksia tapahtumista sekä tutkiskella amerikkalaista sotapropagandaa. Museon esineistö oli mielestäni varsin kattava, joten nähtävää oli paljon.

 

 

Sodan lopputapahtumat mielestäni ohitettiin jotenkin vähän vihellellen.

Että Yhdysvallat pudotti sellaisen atomipommin, joka sitten lopetti sodan. Ja that´s it.

Tosin museosta löytyi presidentti Harry S. Trumanin kirjoittama päiväkirjamerkintä (vuodelta 1945), että "Me (amerikkalaiset) olemme kehittäneet yhden maailmanhistorian hirvittävimmistä pommeista."

 

Museokäynnin jälkeen autoiltiin jälleen muutama tunti ja Memphisissä oltiin illalla. Tällä kertaa otettiin hotelli kaupungin reunalta, sillä autolla oltaisiin liikuttu joka tapauksessa. Ihan ensimmäinen hotellivalinta ei ihan mennyt nappiin. Tai siis itse hotelli olisi varmasti ollut ihan ok (ollaan yövytty ketjun muissakin hotelleissa), mutta sijainti, se ei ollut ehkä ihan paras mahdollinen. Tai siis ympäristö oli jotenkin epämääräinen. Ja hei, yleensä ei olla mitenkään kranttuja, mutta tällä kertaa pisti vähän mietityttämään, joten google mapsiin uusi haku ja seuraava hotelli osoittautui hieman paremmaksi vaihtoehdoksi. Tosin huoneeseen mennessä kylpyhuoneessa oli vielä roskat roskiksessa sekä edellisen asiakkaan käytetyt shampoot ja saippuat. Tuli vaan mieleen, että mitenkähän loput huoneesta on siivottu, joten kävin respassa vinkkaamassa, että hei tällainen juttu. Saatiin uusi vastaava huone, mutta pari kerrosta ylempää. Sinänsä meille se ja sama missä kerroksessa huone on, kunhan se on siisti, mutta tästä jälleen huomaa amerikkalaisen asiakaspalvelun, jossa tavoitteena on pitää asiakas tyytyväisenä.

 

Kerta kun Memphisiin oltiin tultu, niin pitihän sitä käydä tsekkaamassa rock´n´rollin kuninkaan tilukset. Lippuvaihtoehtoja oli peruslipusta ultimatefanituspakettiin. Päädyttiin ottamaan liput, jolla päästiin itse kartanon lisäksi Elviksen automuseoon sekä pariin muuhun pienempään näyttelyyn. Kartanokierrokset ovat ajoitettuja ja lipussa ilmoitetaan tasatunti sekä ryhmä, milloin on oma vuoro siirtyä tiluksille. Graceland ja muu toiminta (automuseot yms.) sijaitsevat kahdella puolen tietä ja (amerikkalaiseen tapaan) kartanolle siirrytään bussikuljetuksella. Kartanokierroksen päätyttyä piti kiltisti jonottaa bussiin, joka kyyditsee takaisin tien toiselle puolen. Kävellen olisi varmasti ollut nopeammin, mutta ei, se oli kiellettyä. Ja toisaalta ihan ymmärrettävää. En usko, että paikkaa pyörittävä taho haluaa ottaa vastuulleen tien yli hyppiviä Elvis-faneja.

 

 Myytyjen levyjen määrä oli oikeasti aika mykistävä.

 

Toinen must see-juttu Mempihissä on rock´n´rollin syntysija, eli legendaarinen Sun Studio. Paikalle pääsee hyvin autolla ja tarjolla on ilmaista parkkitilaa. Ehdittiin päivän viimeiselle kierrokselle ja vaikka paikka sinänsä ei ole suuri, kuulee siellä oppaan kertomana suuren tarinan. Joka on muuten tosi. Sun Studion äänitystila on edelleen alkuperäisessä kuosissa ja siellä on mm. U2 äänittänyt Rattle and Hum albuminsa. (Ja tätä en U2 fanina en tiennyt!) Edit: Sain (rakentavaa) kommenttia, että jutusta jäi mainitsematta muutamia sellaisia mainetta niittäneitä ja samaisella studiolla äänittäneitä artisteja kuten Johnny Cash ja Elvis Presley. Kierroksen jälkeen ajettiin Memphisin keskustaan ja käytiin kävelemässä Beale Streetilla, jota voisi ajatella vähän vastaavana kuin Bourbon St New Orleansissa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Löydettiin kiva ravintolan sisäpiha, missä syötiin BBQ-annokset ja nautittiin lämpimästä kesäillasta. 

 

 Sun Studio Union Avenuella.

 

Road tripin viimeiselle päivälle jäi ajourakka Memphisistä takaisin Dallasiin (noin 450 mailia). Kuskia vaihdellen matka kuitenkin meni aika vaivattomasti, vaikka illalla Dallasiin palasikin pari aika väsynyttä reissaajaa. Näillä näkymin tämä jäi viimeiseksi Yhdysvaltojen reissuksi tällä erää. Katsotaan, josko sitä tulisi joskus vielä heitettyä täällä joku reissu. Mutta luulen, että tälle kesälle on reissua takana ihan riittävästi ja Suomeen päästyä voisi seuraavaksi siirtää ajatukset vaikka talon ulkolaudoitusten maalaamiseen ja pihahommiin.

 



 

Muuton aikaan

Tarkoituksena oli julkaista tämä juttu jo pari päivää sitten, mutta kaapeliyhtiö päättikin ystävällisesti katkaista kaapelin sekä netin jo kaksi päivää aiemmin. Oh, how nice. Jotain tällaista tosin saattoi hieman aavistellakin tapahtuvan, siksi ei hötkyilty sähkö- ja kaasuyhtiön kanssa. Koska ei ollut aikaa jonotella kaapeliyhtiön asiakaspalveluun ja kyse oli lopulta vain kahdesta päivästä, niin annettiin asian olla. (Vaikka pieni asiakaspalautteen antaja minussa nostikin hieman päätään.) Mutta laitetaan tästä nyt tähän hetkeen päivitetty juttu.

Muuttoa edeltäneet päivät meni lähinnä siihen, että käytiin huone ja kaappi kerrallaan tavaroita läpi. Aiemmin tehtiin inventaario vaatehuoneessa ja aika surutta lähti kolme Ikea-kassillista vaatetta kiertoon. Sitä ennen olin jo yhdelle ahkeralle ompelija-naiselle toimittanut ison kassillisen vaatetta käsitöihin. Mottona oli, että jos ei vuoteen ole käyttänyt (tai edes koskenut) vaatteeseen, niin poistoon.

Muistaakseni Chicagossa ei postin mukana tullut ilmoituksia eri hyväntekeväisyysjärjestöiltä, jotka keräävät mm. vaatteita, kenkiä, laukkuja ja liinavaatteita. He myyvät lahjoituksia edelleen thrift storeille eli kirpputoreille. En tiedä miten muissa osavaltioissa on asian laita, mutta täällä siis järjestöt lähettävät kortteja, joissa käy ilmi minä päivänä asuinalueellasi kyseinen keräys on meneillään. Lahjoittaminen on tehty äärettömän helpoksi, sillä he tulevat noutamaan tavarat oveltasi ko. päivän aikana. Itse pitää vain ilmoittaa osoite, mistä lahjoituksen voi noutaa ja laittaa lahjoitetut vaatteet tms. oven ulkopuolelle odottamaan. Järjestön edustaja jättää ovellesi kuitin, jonka avulla voit tehdä lahjoituksestasi verovähennyksen. Itse tuskin tulee verovähennysmahdollisuutta käytettyä, mutta olihan se hitsin kätevää, kun ei tarvinnut raahata vaatteita ulko-ovea pidemmälle. Tämä tällaisena väli-infona.

Meillä muutot ovat menneet muuttofirmojen kautta ja siinä tapauksessa on hyvä muistaa, että muuttomiehet pakkaavat kaiken. Siis aivan kaiken. Sen vuoksi jonkinlainen inventaario ennen muuttoa voi olla paikallaan, mikäli haluaa välttää kaikenlaisen turhan siirtymisen paikasta toiseen. Meillä esimerkiksi tuli Suomesta muutamia käytettyjä tuikkuja mukana, kun en ollut muistanut niitä heittää roskiin. Siellä ne oli nätisti paperin sisään käärittynä.

Jos asuntoon jää esimerkiksi huonekaluja tai valaisimia, joita ei halua ottaa mukaan, kannattaa ne selkeästi merkitä etukäteen. Muuttofirmoilla tosin yleensä kuuluu etukäteen muuttosuunnittelijan käynti, jossa käydään koko asunto läpi. Tässä vaiheessa kannattaa siis jo kertoa, mitkä varsinkin jää. Tässä tapauksessa painotin useampaan kertaan, että kaikki kodinkoneet jäävät. En halua löytää Suomessa muuttokuormasta muuttajan vaativia kodinkoneita. Samalla käynnillä muuttosuunnittelija myös arvioi pahvilaatikoiden määrää. (Mutta niitä onneksi on mahdollista saada lisää, jos arvioitu määrä ei riitäkään.)

Ihan ite keksin viime muutossa (Illinoisista Teksasiin) käyttää niitä sellaisia vakuumipusseja. Viimeksi muutto oli lyhempi, joten pakkasin peitot ja tyynyt lakanoineen sekä lisäksi laitoin pussiin mukaan vielä aluslakanan. Ja ta-daa, muuttopäivänä sain sieltä otettua sänkyyn vuodevaatteet puhtailla lakanoilla eikä tarvinnut illalla alkaa väsyneenä etsimään lakanoita jostain päin taloa.

Meillä muuttokontti tuli tilavuuden mukaan ja arvelin, että tavaraa tulee olemaan, joten tällä kertaa toteutin saman vakuumipussi-homman. Tosin hieman laajemmalla skaalalla. Koska pusseja on saatavana montaa eri kokoa ja mallia, hankin cube-mallisia sekä sellaisia ihan perus lättänöitä. Isompiin pusseihin laitoin mm. vuodevaatteet, koristetyynyt sekä pyyhkeet. Lättänöihin laitoin osan neuleista sekä herkemmistä materiaaleista olevia vaatteita. Lopulta kävi kuitenkin niin, että meille tulikin reilusti isompi kontti kuin mikä oli alkujaan tarkoituksena. Mutta ei vakuumihomma silti ihan turhaa ole. Pussithan ovat ilma- ja kosteustiiviitä sekä lisäksi ötökkätiiviitä, joten jo senkin vuoksi koen niiden olevan hyviä, kun tavarat matkaavat useamman viikon merellä.

Aiemmin keväällä, kun laitettiin auto Suomeen, hankin sinne sellaisen kosteuden kerääjän. Tämä oli sellainen pienen sangon mallinen ja kosteus tiivistyi sangossa olevaan "puruun". Näitä saa todennäköisesti kaikista rautakaupoista, tämän ostin HomeDepotista. Kosteus ei siis tiivisty mihinkään säiliöön tms. vetenä, joten yliläikkymisen vaaraa ei ole. Suomen päässä sanko oli tehnyt tehtävänsä, sillä "puru" oli turvonnut maksimiin. Yleensä kontissa tulevissa autoissa ei ole vaaraa kosteudesta johtuvasta homeesta, mutta eipä tuo pahitteeksikaan ollut. Mutta jos laittaa tavaraa auton mukana (sisätiloissa), kannattaa pitää huoli, etteivät ne pääse homehtumaan ja sitä kautta levitä hometta auton sisustukseen. Ja tämä väli-infona nro. 2.

Jälleen on yksi aikakausi taputeltu kasaan.

Hei hei Teksasin koti.

Kannattaa myös tarkistaa muuttofirmalta sekä mahdollisesti myös kohdemaan tullilta, jos on epävarman jonkin asian maahan viennistä. Jos tulli haluaa kontista jonkun asian tarkistaa, niin siinä vaiheessa kun konttia tutkitaan, niin on mahdollista, että jotain menee rikki tai katoaa. (Tullia tuskin kiinnostaa alkaa sen tarkemmin varomaan, että missä pahvilaatikossa ne china-posliinit on.) Meillä on muutoissa muutamia pieniä juttuja hävinnyt, mutta se on mitä todennäköisemmin ollut ihan omaa huolimattomuutta. Kun tavaroita pakattaessa kääritään paperiin (esim. astiat), niin voin kertoa, että sitä paperiahan sitten on tavaroita purettaessa. Ja siinä vaiheessa helposti jonnekin pahvilaatikon pohjalle jää jotain. Tosin vieläkin aiheuttaa hämmennystä, että mihin ihmeeseen viime muutossa hukkui kaksi ison roskakorin kokoista kierrätysastiaa.

Etukäteen tiedossahan on sitten vielä tavaroiden listaus sekä tullilomakkeiden täyttäminen. Ja kun tavarat lopulta saadaan matkaan, niin sitten voikin odottella, että noin viiden viikon päästä tapaatte jälleen. Riippuen siitä, miten kontti lähtee laivaan ja miten monta päivää se on tullissa. Meillä muuttokuorma lähti eilen ja siirryttiin asumaan extended staying - tyyppiseen ratkaisuun. Ei haluttu hotelliin, mutta naapurikaupungista löytyi onneksi apartment-kompleksi, jossa on myös väliaikaiseen asumiseen tarkoitettuja asuntoja. Asunnosta löytyy mm. lakanat, pyyhkeet sekä astiat. Ja se nettikin on valmiina.

 

Vähiin siis käy päivät, kun tämä retkikunta pistää loputkin kimpsut ja kampsut kasaan

ja suuntaa kohti Suomea.

 

 

 



Puro sanoi pulipuli

Jos viime kevät (tai itseasiassa koko vuosi) oli kuiva ja vähäsateinen, niin tänä keväänä ei ole ainakaan siitä vähäsateisuudesta ollut huolta. Toukokuun keskimääräiset sademäärät on ylitetty jo ajat sitten. Lake Lavon (joka muuten on alkujaan tekojärvi) on piripintaan täysi ja useampana päivänä on annettu varoitus jokien tulvimisesta. Tässä on toisinaan hieman huolettanut, että kuinka talo kestää kaiken tämän sateen vuotamatta. Tai eihän se ihan täysin ole kestänytkään. Viime viikolla keskiviikkona ryöpsäytti jälleen hieman reilummin sadetta ja satuin samaan aikaan pyörähtämään autotallissa, niin huomasin, että kas, meillähän menee pieni sievä puro siellä. Tiedotettiin vuokraisäntää asiasta ja hän tuli heti samana iltana tsekkaamaan tilanteen. Sateista johtuen ilmeisesti terassin alle pääsee kertymään vettä, kun se ei ehdi sieltä imeytymään tai valumaan pois. Ja sieltä se sitten perustuksen ja seinän välistä lirittää autotallin lattialle.

Kas näin.

Onneksi autotallin lattiassa on edes jonkinlaista kallistusta,

joten vesi nätisti valuu tallin oven alta pihalle.

Kuvassa muuten vilaukselta näkyy aiemmin keväällä hankittu uusi perheenjäsen.

Harrastusauto vuosimallia 1985.

Yhtenä päivänä aamulenkin aikaan ilmankosteus oli 96%, joten oli hieman nihkeät fiilikset lenkkeillä. Vuokraisäntä(kin) käydessään päivitteli tätä kevättä ja lähtiessään vielä toivotteli meille, että welcome to the rainforest. No siltä se kieltämättä on parina päivänä tuntunutkin. Toisinaan on haasteellista säätää ilmastointia kohdalleen niin, ettei kosteus puskisi sisätiloihin. Sisällä joko liian kylmä tai sitten on liian kosteaa. Mutta kaikesta huolimatta ulkona on nyt ihanan vihreää ja vehreää! (Pakko tästä on jotain positiivistakin kaivaa.)

Viereisen ulkoilureitin varrella useassa kohtaa on isoja lätäköitä ja metsä näytti aika lillulta.

Että nyt taitaa olla punkkien ja moskiittojen luvattu aika.

Viime kesänä ei tässä meidän kaupungin alueella raportoitu Länsi-Niilin viruksesta,

mutta ihmettelen suuresti, jos tänä kesänä ei yhtään löydöstä tehdä.

 

Viereinen Mustang Creek on yleensä pieni puropahanen,

mutta nyt siinä virtaa vettä ihan reilusti.

 

Vesi-aiheesta vielä sen verran, että sillä välin kun olin Suomessa, oli yhtenä päivänä tullut kaupungin työmies soittamaan ovikelloa ja sanonut M:lle, että meidän vesimittari juoksee koko ajan. Jossain siis vuotaa. Paikalle kutsuttu putkimies etsinnän jälkeen paikallisti vuodon etupihalle, jossa siis yksi putki vuoti. Tai kun se oli kaivettu esiin, niin sieltä oli suorastaan suihkunnut vettä. Vuodon ehkä olisi saattanut havaita aiemmin, jos nurmikko olisi ollut edes hieman kuivempi.

 

Vesivuodosta johtuen edellisen vesilaskun summa oli ihan kiitettävä. Ja voi olla, että vielä seuraavassakin laskussa on havaittavissa vuodosta johtuvaa kulutusta. Onneksi meillä on todella hyvä vuokraisäntä, joka heti ilmoitti, ettemme ole vastuussa tapahtuneesta ja hän hoitaa asian kaupungin kanssa niin, että saisimme hyvitystä (ts. credittiä seuraaville laskuille) tapahtuneesta. No, koska byrokratia on mitä on (varsinkin tässä kaupungissa), vie tämän asian käsittelyssä ainakin 6 viikkoa. Nyt siitä on kulunut kohta kolme ja asia junnaa edelleen. Viime viikolla tosin kaupungilta käytiin tarkistamassa, että vuoto on korjattu, joten ehkä asia etenee. No, toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa, kun irtisanotaan vesi- ja jätesopimus, niin jotain selviää...

 



Remonttia ja integroitumista

Huhtikuun alussa kylpyhuone- ja saunaremontti Suomen kodissa alkoi täydellä teholla ja kerta kun talo oli tyhjänä, päätin samalla tehdä muualla talossa pientä pintaremonttia. M lähti aikaisemmin takaisin Dallasiin ja itse jäin vielä hetkeksi Suomeen puuhastelemaan ja hoitamaan remonttiin liittyviä asioita. Ja jos ihan pelkässä kylpyhuone- ja saunaremontissa on niin sata asiaa muistettavana ja hoidettavana, en edes halua kuvitella kuinka paljon niitä on taloa rakentaessa.

 



Kävin varastosta kaivamassa laatikollisen kodinkoneita,

jotta saisin nautiskella pahvikupposen teetä remontin keskellä.

 

Halusin muutamalle seinälle tapetin tehosteeksi ja ystäväni E saapui paikalle tapetointikaveriksi. Tämähän toki ei ollut ensimmäinen kerta, kun tällä tiimillä tapettia seinään laitettiin, joten homma saatiin hoidettua aika näpsäkästi. Kun tapetit oli seinissä, ehdittiin E:n kanssa vielä maalaamaan toisen makuuhuoneen seinät. Muiden huoneiden seinät maalasin itsekseni ja voin kertoa, että ihan hetkeen ei tee mieli maalitelaan tarttua...

 



Jee, ensimmäinen huone kokonaan valmis!

 

Ja sillä välin kylpyhuoneen puolella tapahtunutta.

 

Suomen reissun tavoitteet (koiran vieminen sekä remontti) saavutettiin ja lisäksi omalla kohdallani aloitin jollain tasolla integroitumisen takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan. Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa jäi kaupassa hedelmät punnitsematta tai parkkikiekko laittamatta? Kun sitä tarpeeksi monta kertaa sieltä kaupan tai ostoskeskuksen ovelta palaa autolle laittamaan sen kirotun kiekon, niin kyllä sitä pikkuhiljaa alkaa muistamaan.

 

Positiivisena seikkana oli se, että kuinka ihanan helppoa olikaan hoitaa asioita omalla äidinkielellä. Varsinkin kun virkailija siellä luurin toisessa päässä ymmärtää heti, mitä tarkoitat. Täyttelin autoveroa varten lomakkeita pienessä paniikissa, sillä jotenkin olen amerikkalaisesta kulttuurista (?) poiminut mukaani ajatuksen, jossa systeemi on jäykkä ja suurin piirtein vihollinen. Virheitä ei saa olla, sillä niiden oikaiseminen kestää ikuisuuden. Tällä ajatuksella sain lietsottua itselleni varsin kovan stressin autoveroilmoituksesta, kunnes M muistutti, että Suomessa systeemi toimii hieman toisella tapaa. Useimmiten virkailijat osaavat käyttää järkeä. Täytyy vielä mainita, että mukava virkailija vakuutusyhtiöstä soitti vielä perään ja muistutti muutamista jutuista, joita en olisi enää itse muistanut. Aika tehokkaasti sitä on unohtanut osan asioista.

 

Autoiluun liittyen olen edelleen sitä mieltä, että Suomessa autoilukulttuuri on jokseenkin itsekeskeistä. Ensin minä ja sitten muut. Pelottavinta oli havaita, että suurin osa autoilijoista ei noteeraa suojateitä oikeastaan ollenkaan. Lisäksi en ihan käsitä kääntyville suunnattujen liikennevalojen joustamattomuutta. Siellähän sitä tönötät valoissa ja odotat varsinkin vasemmalle kääntyvien valojen vaihtumista. Useimmiten liikennemäärään nähden olisi kääntyminen vasemmalle yhdessä suoraan ajavien kanssa varsin turvallista. Ai niin, mutta sitten on ne suojatietä ylittävät jalankulkijat, joita pitää tietysti väistää. Unohdetaan siis koko juttu...

Vaikka kaikki toisaalta oli tuttua, niin sitä tuli kuitenkin tutkailtua asioita ehkä jopa hieman ulkopuolisen silmin. Hämmentävintä oli saada vastaus, ettei jokin asia ole mahdollista, kun amerikkalaisella mentaliteetilla lähes kaikki on mahdollista. Ja kyse oli niinkin mahdottomasta asiasta kuin lisäpaino kuntosalilaitteen painopakkaan. Mutta ei, ei kuulemma onnistu. (Nauran)Mielenkiintoista nähdä kuinka nopeasti sitä sujahtaa takaisin suomalaiseen elämänmenoon. Ainakin toivon, että pystyn säilyttämään ainakin osan tästä kulttuurista mukaan tarttuneista asioista. Mutta sitä ennen ollaan vielä hetki täällä teksasilaisessa elämänmenossa.


P.s. Kiinnitin huomiota, että suomalaisessa mediassa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, käytettiin kirjoitusmuotoa Texas. Olenko aivan väärässä, jos väitän, että mielestäni oikea suomenkielinen kirjoitusmuoto on Teksas. Ihan perinteisesti koolla ja ässällä.

P.p.s. Pahoittelut huonolaatuisista puhelinräpsyistä. Suomeen lähti tavaraa käsimatkatavaroissa tällä kertaa normaalia enemmän, joten kameran jätin suosiolla pois. Suomeen päin matkatessahan mulla kulkee käsimatkatavaroissa mukana aina vaatekerta parille päivälle, sillä kerran kun on matkalaukkua odotellut viikon, niin sitä jotenkin on sen jälkeen alkanut varautumaan.

Reissu-Koira

Heti alkuun mainittakoon (disclaimer, heh), että jutun kokemukset perustuvat vain EU-eläinpassilla sekä koiran matkustamiseen cargona (siellä "eläinruumassa"). Sekä tietty niihin kahteen lentoyhtiöön, joita ollaan käytetty. Olen huomannut asioita selvitellessä, että kokemuksia on monenlaisia, niin hyviä kuin huonojakin, ja lemmikin (tässä tapauksessa koiran) kanssa matkustaminen herättää toisinaan omistajissa hyvinkin voimakkaita tuntemuksia. Tietoa eläimen kanssa lentämisestä on saatavilla viranomaistahoista keskustelupalstoihin (jossa voi havaita niitä voimakkaita tuntemuksia) ja on hyvä muistaa pitää mielessä tietty lähdekritiikki. Suosittelenkin tarkistamaan ja varmistamaan itseään mietityttävät asiat suoraan, asiasta riippuen, joko viranomaisilta tai lentoyhtiöltä.

Koiruus matkasi silloin kolmisen vuotta sitten Yhdysvaltoihin reittiä Helsinki - Arlanda - Chicago. Yhdellä vaihdolla siis tultiin, sillä American Airlines ei (ainakaan silloin) elokuun alussa ottanut ruumassa matkaavia eläimiä. Lensimme siis SAS:lla, joka veloitti koirasta muistaakseni 300e. Tarjolla olisi saattanut olla edullisempiakin vaihtoehtoja, mutta haluttiin käyttää lentoyhtiötä, josta on kokemusta. Koska tiesimme palaavamme koiran kanssa aikanaan takaisin Suomeen, hankittiin koiralle ennen Suomesta lähtöä EU-eläinpassi. Koiruudella oli ennestään tatuointi tunnistetietona, mutta sen lisäksi koira vielä mikrosirutettiin. Ja vielä rabies sekä muut rokotteet ajan tasalle, niistä merkinnät eläinpassiin ja Koiruus alkoi olemaan matkustusvalmiina. Muistaakseni lentoa edeltävänä päivänä kävimme vielä Koiruuden kanssa hakemassa eläinlääkäriltä terveystodistuksen lentoyhtiölle, missä todettiin, että koira on terve ja lentokelpoinen. Ihan varma en ole mikä SAS:n politiikka on terveystodistuksen tuoreuden suhteen (tunneissa/ päivissä), koska asiaa selvitellessä emme oikein selvää vastausta saaneet. Joten otimme varman päälle ja kävimme hakemassa todistuksen noin 24h ennen lentoa. Tätä muistaakseni eläinlääkärikin suositteli.

Lentoa vaihtaessa meillä ei ollut mahdollisuutta nähdä koiraa, joten varmistin ennen kuin itse menin Chicagoon lähtevään koneeseen, että koira voi hyvin ja varmasti on samassa koneessa kuin me. Ja ei todellakaan menty koneeseen ennen kuin saatiin tieto, että koira on mukana. Chicagossa maahantulon jälkeen tiedossa oli koiran tullaus, jota varten paikalle piti kutsua tullista erikseen virkailija tarkistamaan koira + koiran dokumentit. Tai siis siihen olin valmistautunut, että koiran paperit syynätään. Tullivirkailija kysyi mistä tulemme (Suomesta) ja mikä eläin meillä on mukana(mäyräkoira). Virkailija pikaisesti kurkkasi koppaan ja löi leiman tullilappuseen ja toivotti hyvää jatkoa. Siis het-ki-nen, kukaan ei siis konkreettisesti tarkistanut koiran dokumentteja (jotka oli mulla valmiina kädessä), mistä kävi ilmi mm. että Yhdysvaltoihin vaadittava rabies-rokote on voimassa. Siinä hetki ihmeteltiin, käytiin nappaamassa laukut hihnalta ja lähdettiin kohti kotia. Koiruus muuten voi lennon jälkeen hyvin, mutta oli aika janoinen. Ilmeisesti sille ei oltu annettu missään vaiheessa vettä, vaikka säädökset vaativat, että koiran kuljetuskopissa on oltava ulkoapäin täytettävissä oleva juoma-astia. Itse olin varannut koneesta mukaani vettä, jotta pystyin juottamaan koiran heti, kun päästiin sen luokse.

Yhdysvaltojen viranomaisten säädöksistä eläinten tuonnista ja viennistä löytyy mm. täältä:
http://www.aphis.usda.gov/wps/portal/aphis/ourfocus/importexport

Kuten kuvasta näkyy, Koiruus onneksi kovin mielellään on kopassaan muutenkin.

Ei tarvitse paljon totuttaa koiraa kopassa olemiseen.

Valmistelut koiran kanssa Suomeen (ja EU-alueelle) kannattaa aloitta riittävän ajoissa. Jos koira matkustaa takaisin EU-alueelle EU-eläinpassilla on se suht helppoa, jos taas ei, on se vähän monimutkaisempaa. Tai ei monimutkaisempaa, mutta vaatii vähän enemmän. Esimerkiksi todistukset voi kirjoittaa/ leimata vain ja ainostaan State Vet (virkaeläinlääkäri), joita on yleensä yksi per osavaltio. Mutta ei siitä sen enempää, koska ei kokemusta siitä. Täältä kuitenkin löytyy virkaeläinlääkärit osavaltioittain:
https://www.avma.org/KB/Resources/Reference/disaster/Pages/Disaster-Preparedness-State-veterinarians.aspx

Jos koiran rabies-rokote on umpeutunut ennen EU-alueelle palaamista, tarvitaan siihen erillinen todistus, joka pitää olla State Vetin allekirjoittama/ leimaama. Tässä tapauksessa "tavallinen" eläinlääkäri ei saa tehdä merkintää eläinpassiin, vaan se todella pitää olla erillinen todistus. (Tämän asian vielä varmistin suoraan Eviralta.) Suomi vaatii maahan tulevilta koirilta tietyn ekinokokkoosi-lääkityksen, jonka saatavuus kannattaa varmistaa paikalliselta eläinlääkäriltä ajoissa. Sinänsä hassua oli, että suomenkielisessä ohjeistuksessa vaikuttava lääkeaine oli erikseen mainittu, mutta englanninkielisestä se puuttui! Vaihtoehtoisesti lääkityksen voi tuoda Suomesta tullessaan. Tästä lääkityksestä eläinlääkäri voi/saa tehdä merkinnän EU-eläinpassiin. (Ei siis tarvitse olla State Vet.) Lääkityksessä on tietty aikaraja, mikä pitää ottaa huomioon; enintään 120h, mutta vähintään 24h ennen koiran saapumista Suomeen. Tämä on siis hyvä huomioida, kun varaa koiralle eläinlääkäriä. Tälläkin kertaa en saanut lentoyhtiöltä (Lufthansa) selvää vastausta siitä kuinka vanha koiran Health Certification saa enintään olla. Meidän tapauksessa asian ratkaisi se, että eläinlääkäriasemalla oli vain tiettyinä päivinä paikalla eläinlääkäri, jolla oli valtuudet kirjoittaa International Health Certification. Joten check in:ssä Koiruuden todistus oli noin 48h vanha, mutta kelpasi hyvin lentoyhtiölle.

Koiruuden paluulennolle lentoyhtiöksi valikoitu siis Lufthansa muutamasta eri syystä. Ensinnäkin ko. lentoyhtiöllä on suht hyvä maine lemmikkiystävällisenä yhtiönä ja pahemmin en huonoa palautetta löytänyt. Lisäksi halusimme vaihdon enemmin Frankfurtin kuin Heathrown kautta, sillä koiran kanssa tulo EU-alueelle kuulemma on helpompaa Saksassa kuin Iso-Britanniassa. Frankfurtin kentällä vaihtoa odotteleville lemmikeille on animal lounge, jossa erillinen henkilökunta huolehtii eläimistä. Ja se hinta. Lufthansalla Koiruuden matkaaminen tuli kustantamaan 200$. Koiraa ei vaihdon aikana ollut mahdollista nähdä, mutta todistettavasti Koiruus oli ainakin saanut vettä, sillä Helsingissä kuljetuskopan vesiastia oli täytetty. Pointsit siitä! Pulssia hieman nostatti Frankfurtista lähtö, kun en saanut tietoa onko koira samassa koneessa. Porttihenkilökunta kyllä teki parhaansa selvittääkseen asian ja lopulta, kun sain tiedon, kipitin kiireesti koneeseen, jotta päästiin lähtemään.

Eviran ohjeistuksen mukaan (tarkistin asian vielä sähköpostilla) koiran dokumentit tulisi tarkistaa siinä EU-maassa, johon koiran ensimmäisenä saapuu. Eli tässä tapauksessa Saksassa. Lufthansan mukaan koiran dokkarit tultaisiin tarkistamaan vasta Suomessa. No, tästä sopasta kun ei oikein ottanut selvää, niin teippasin kopiot koiran dokumenteista kuljetuskopan päälle ja ajattelin, että ehkä ne sitten Frankfurtissa ottaa yhteyttä, jos haluavat nähdä alkuperäiset. Helsingissä, kun lentoyhtiö luovutti koiran jälleen meille, huomasin, ettei dokkareita tosiaan oltu tsekattu. Painelimme siis Suomen tulliin Koiruuden kanssa. Tullivirkailija tarkisteli koiran EU-eläinpassia ja kysyi onko "raaabbies" kunnossa. Vastasin, että on ja sain koiran paperit takaisin ja se oli siinä. Ja jälleen suuri hämmennys. Kukaan ei edes tarkistanut koiran tunnistetietoja! Kopassa olisi periaatteessa voinut olla mikä koira vaan. Hieman ihmetytti, että Evira antaa (tiukat) säädökset eläinten maahantuonnille ja sitten tullista pääsee ihan noin vaan suitsait. Ja arvatkaa vaan kuinka stressasin koiran tuontia...

Eviran ohjeistuksia eläinten tuonnista ja viennistä löytyy täältä: http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti+ja+vienti/

No loppu hyvin, kaikki hyvin. Koiruuden matka meni hyvin, vaikka matkustusaika oli pitkä. Frankfurtissa koira mitä ilmeisemmin oli juotettu ja syötetty ohjeidemme mukaan sekä käytetty tarpeilla, sillä kopasta päästyään Koiruus oli varsin pirteä. Koiruuden Amerikan reissu on nyt näiltä osin tassuteltu ja nyt palaillaan takaisin entisiin ympyröihin.

Kuono kohti uusia seikkailuja!

Kulissien takana tapahtunutta

Koko alkuvuoden ollaan pikkuhiljaa ja asia kerrallaan hoideltu seuraavaa siirtoa, joka tulee olemaan muutto takaisin Suomeen. Viime vuoden lopulla alkoi tuntumaan siltä, että nyt tähän täällä elämiseen ja olemiseen pitäisi saada päätettyä joku aikataulu. Ajatus siitä mitä ja mihin seuraavaksi. Sillä (ja tällä) hetkellä vaakakupissa painoi enemmän paluumuutto kuin tänne jääminen. Ihan heti ei muutto kuitenkaan tule tapahtumaan, sillä tässä on vielä monta liikkuvaa osaa, joiden paikoilleen sovittaminen vie aikaa. Mutta koska monta asiaa pyörii muuton ympärillä, olisi jotenkin hassua täällä antaa ymmärtää jotain ihan muuta. Joten tästä eteenpäin jutuissa tulee todennäköisesti enemmän tai vähemmän vilahtamaan muuttoon liittyviä asioita.

Kuva reilun vuoden takaa, kun koti oli lähdössä

Illinoisista Teksasiin.

 



Tähän mennessä on jo tapahtunut muutamia muuttoa pohjustavia juttuja. Niistä ei ehkä pienin ole kylpyhuone- ja saunaremontti, joka alkaa ensi kuun alussa Suomen kodissa. Meillähän on koko ajan ollut talo Suomessa, mikä on tämän ajan ollut vuokrattuna. Kun ajatus paluumuutosta alkoi olemaan selvä, sovittiin päättymisajankohdat sekä omalle että vuokralaisen vuokrasopimukselle. Ajatuksena on, että remontti on hoidettu pois alta, kun muutamme takaisin (sitten jossain vaiheessa). Sillä kylpyhuoneremontin keskellä asuminen olisi aika kökköä. Kokemusta on (tai siis ei ole, kun ei silloisessa asunnossa voinut asua, mutta kökköä joka tapauksessa). Sain nimityksen remonttihomman projektipäälliköksi, joten buukkasin joululomalle mahdollisimman monta tapaamista eri remppaedustajien kanssa. Koska Suomessa oloaika piti käyttää remontin suunnittelun kannalta tehokkaasti, piti monta asiaa saada hoidettua, jotta tarjoukset olisivat mahdollisimman realistisia. Dallasiin palattua jatkoin kiivasta kilpailutusta sähköpostitse ja lopulta saatiin sopiva tarjous hyvältä edustajalta. Kun remonttikuvio selkiytyi, päästiin suunnittelemaan seuraavaa listalla olevaa asiaa.

 

Joka oli Koiruuden vienti Suomeen.

Ei kuitenkaan sentään matkalaukussa, vaan ihan siinä omassa kopissaan.

 

Joillakin lentoyhtiöillä on rajoituksia sen suhteen, etteivät he ota cargona matkustavia lemmikkejä toukokuusta syyskuuhun. Perusteluna on, että lämpötilan noustessa yli 84F (29C) lemmikeillä on vaarana altistua kuumuudelle mm. terminaalien välisissä kuljetuksissa sekä koneen lastausalueella odottaessa. Koska Dallasissa voi jo toukokuussa lämpötila olla 84F tai yli, päätettiin Koiruuden vieminen hoitaa keväällä. Vaikka remontin "valvonnan" ja seuraamisen voi hoitaa nykyaikana netinkin kautta, oli meillä ajatus olla kuitenkin itse paikalla remontin alkaessa. Koiruuden vieminen loksahti siis siihen saumaan. Vaikka Koiruus on alkujaan lähtöisin EU-maasta ja EU-eläinpassi toimii dokumenttina (joka osaltaan helpottaa koira viemistä), liittyy koiran paluuseen sen verran monta asiaa, että niistä taidan tehdä jutun erikseen.

 

No niin, eli nyt oli remontti check ja Koiruus check. Tälle keväälle oli vielä yksi homma tiedossa, jonka takia oikeastaan ajeltiin sinne Houstoniin. Käytiin laittamassa auto matkaamaan Suomeen. Huolintafirma olisi kyllä myös kuljettanut auton Dallasista Houstoniin, mutta ajateltiin säästää ja ajaa auto sinne itse. Tai siis käytännössä ajettiin Houstoniin kahdella autolla. Sen hetkisillä bensan hinnoilla siinä oikeasti säästi ja nähtiin sitten samalla Houston ja Galveston. Auton vienti Suomeen ei ole (ainakaan mun mielestä) ihan niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa. Siinäkin pitää tietää ja varsinkin muistaa monta asiaa. Hyvissä ajoin valmisteluiden aloittaminen on kaiken A ja O. Tämän vuoden alustahan muuttoautoja koskenut veroalennus poistui, joten senkin suhteen on hyvä olla ajan tasalla auton vientiin liittyvistä asioista. Varsinkin siihen Suomessa laskettavaan autoveroon liittyvien seikkojen suhteen on hyvä olla huolellinen. (Muuttoauton osalta osaan kohta Tullin sekä Trafin sivut ulkoa.) Tulee sitten toivottavasti vähemmän yllätyksiä. (Täällä ollaan siis valmistauduttu siihen, että ylläreitä voipi kaikesta huolimatta tulla...) Voi olla, että näpyttelen tästäkin erikseen juttua.

 

Tässä siis jälleen elellään jonkinlaisessa välitilassa, kun ollaan ja asutaan vielä Teksasissa, mutta toisaalta vähitellen siirrytään takaisin Suomeen. Tai ainakin mielessä jo pyörii jonkin verran Suomessa odottavia asioita. Toisinaan sitä meinaakin hieman kiiruhtaa asioiden edelle, joten itseään on hyvä välillä muistuttaa olemaan

 

tässä ja nyt.

Paitsi että nyt ei pysty, kun pitää ajatella, mitä pakata Suomeen mukaan.

Niin ja stressata vähän Koiruuden lentomatkaa.

 



 

Houston & Galveston

Jo silloin kun muutettiin Teksasiin, tiesin, että haluan jossain vaiheessa käydä Houstonissa. Ei niinkään itse kaupungin takia, vaan sen takia, että siellä sijatisee NASA:n avaruuskeskus sekä The Official Visitor Center of The Johnson Space Center, joka on siis yleisölle tarkoitettu avaruuskeskus nähtävyyksineen. Helmikuun alussa tuli eteen tilanne, joka vaati ajelua Houstoniin, joten samalla reissulla päätettiin jäädä sinne yöksi. Päädyimme kuitenkin Houstonin sijaan yöpyä Meksikon lahden rannalla Galvestonissa. Jotenkin sitä täällä keskellä kuivaa maata kaipaa vesistöä (varsinkin, kun on suurimman osan elämästään asunut vesistöjen läheisyydessä), joten ajatus merenrannasta kuulosti erittäin hyvältä! Sinne siis!

Jos olisi ollut ihan hitusen lämpimämpää, olisin kyllä potkaissut tennarit pois jalasta.

Vajaa viikko ennen kuin oli tarkoitus startata tälle roadtripille Houstoniin, tuli M kipeäksi. Ja itse tulin kipeäksi päivää ennen lähtöä. Perjantaiaamuna troppia nassuun ja baanalle. Päätettiin rykäistä alkuun niin pitkä ajourakka kuin mahdollista. Yhdellä pikapysähdyksellä ajettiin kolmisen tuntia Huntsvilleen saakka, jossa pysähdyttiin aamun toiselle aamiaiselle (eka siis syötiin kotona joskus 5 am). Tästä jatkettiin Houstoniin, josta asiat hoidettua jatkettiin suorilta Galvestoniin.

Siis tää näkymä.

Ja se meren kohina ja tuoksu.

Perinteistä poiketen tällä kertaa hotelli ei ollut kävelymatkan päässä mistään, mutta kuitenkin lähellä meren rantaa. Ihmeteltiin varausta tehdessä, että jotenkin on hinnakkaita kaikki hotellit, kunnes paikan päällä selvisi, että ko. viikonloppuna Galvestonissa oli Mardi Gras. Hyviä bileitä olisi siis varmasti ollut tiedossa, mutta aikainen herääminen, ajaminen sekä orastava flunssa olivat sellainen kombinaatio, jonka lopputuloksena olotila oli aika katkipoikkiväsynyt.

Joten meidän ilta huipentui tähän:



Tapaksia hotellihuoneen sängyllä nautittuna. (Ja juomana kivennäisvettä.)

Päivällä käytiin kyllä nauttimassa paikallisesta sea foodista, mikä oli todella hyvää,

mutta myöhemmin iltapäivällä iski sellainen väsy, että päädyttiin nappaamaan kaupasta vähän iltapalaa mukaan ja painuttiin hotellille.

Viihdykkeenä toimi (mielenkiintoinen) dokkari toisesta maailmansodasta,

jonka päätyttyä klo 9, nämä eläkeläiset simahtivat.

 

Aamulla oltiinkin sitten ajoissa aamupalalla, josta lähdettiin seuraavaan kohteeseen, joka oli siis tämä Houstonin Space Center. Tähdättiin paikalle heti sen aukeamisen aikoihin, sillä arveltiin, että lauantaina paikalle saattaa tulla muutama moni muukin. Eikä oltu kovin väärässä. Kymmenen aikaan aamulla lippuluukulle oli jo jonoa. Ihan kaikkea ei aikataulu ja olotila antanut periksi kierrellä ja katsella, mutta poimittiin meitä eniten kiinnostavat jutut. Aikaahan tuolla saisi kulumaan vaikka koko päivän, jos kiertäisi kaikki mahdolliset jutut.

 

Space Centerilta oli mahdollisuus päästä pienelle kiertoajelulle itse avaruuskeskuksen (ulko)puolelle. Ennen kierrokselle lähtöä kaikki valokuvattiin sekä osallistujista otettiin luku. Lisäksi jokainen sai numerolapun, joka oli syytä pitää tallessa, sillä sen avulla myös seurattiin, että kaikki kulkivat mukana. Uuu, jännittävää. Muutoin kierros kulki alueen kampuksella, mutta koska oli viikonloppu, päästiin käymään Cristopher C. Kraft Jr. Mission Control Center :ssa sisällä. Tässä rakennuksessa toimii avaruusohjelmien valvontakeskus, jossa ei siis viikonloppuisin työskentele kuin muutama ihminen. Nimittäin myös astronauteille kuuluu viikoittaiset vapaapäivät, joten avaruusasemallakaan ei juuri toimintaa ole. (Vaikka sieltä ei kukaan poistukaan viikonlopun viettoon, heh heh.)

 



Päästiin näkemään uusittu Control Center, jonka ruuduissa pyöri live kuvaa avaruusasemalta.

Orion-ohjelma (tämän ajan Apollo) tulee toimimaan täältä käsin.

Kun projekti alkaa, tullaan Mission Control Center sulkemaan yleisöltä kokonaan.

 

 

 Vielä ennen alueelta poistumista oli mahdollisuus tsekata tämä.

Saturn V, kantoraketti joka rakennettiin Apollo-ohjelmaa varten,

mutta sitä ei koskaan käytetty/ laukaistu.



 

Vaikka reissu olikin aika pikainen pyrähdys ja olotilat molemmilla ei olleet ehkä ihan parhaimmat, niin tulipahan kuitenkin nähtyä nyt se, mitä halusinkin nähdä. Odotin avaruuskeskukselta hieman laajempaa näyttelyä eri jutuista, joten sen suhteen meinasi iskeä pieni pettymys. Mutta Mission Control Centerin sekä Saturn V:n näkeminen korjasi tilannetta isosti.

 









Winter wonderland

No niin, joka vuoden odotetuin, pelätyin sekä seisauttavin tapahtuma Pohjois-Teksasissa on jälleen koettu. Winter storm was here. Koulut oli pari päivää suljettuina ja suurin osa toimistoista/ virastoista piti myös ovensa kiinni. Pysykää kotona ja älkää lähtekö autoilemaan, ellei ole ihan tosi-tosi pakko.

Okei, sinänsä ohjeistuksessa oli järkeä, sillä kuten viime maanantaina aamutv:ssäkin todettiin, ei Teksasissa ole riittävästi kalustoa hoitamaan räntäisiä loskaisia ja jäisiä teitä. Jos tällaista keliä on odotettavissa noin 1-2 kertaa vuodessa, ei kalustoon yksinkertaisesti kannata investoida (ts. laittaa turhaan rahaa). Ja korkeat rampit jäätyvät aika tehokkaasti, joten niillä ajaminen on aika liukastelua (ja vaarallista). Tästä syystä moni työnantaja kehottaakin tällaisissa sääoloissa työntekijöitään pysymään/ työskentelemään kotona, ettei kukaan lähde liukastelemaan teille ja näin työnantaja välttää työmatkalla sattuneesta tapaturmasta johtuvat oikeustoimet.

Ensimmäiset winter storm varoitukset tulivat jo toissa perjantaina. Viikonloppuna ruokakaupoissa olikin aikamoinen ryysis, kun ihmiset valmistautuivat tulevaan säärintamaan. Samoin muutamat päätiet oli suolattu valmiiksi jo sunnuntaiaamuna (uusi kokeilu). Oltiin sunnuntaina liikenteessä pitkin päivää ja seurailtiin kyllä rintaman lähestymistä sekä lämpötilan laskemista. Kokemuksesta tiedettiin, että ei ole kovin kiva autoilla, kun alijäähtynyt vesi alkaa jäätymään autoon ja moottoriteiden ramppeihin kiinni.

Kuva siis toissa perjantailta, jolloin lämpötila oli vielä +15c.

Tosin jotenkin hämmentävä yhdistelmä sää-appsin taustakuvan kanssa.

Tällä kertaa winter stormista erilaisen teki se, että aamulla satanut räntä ja jää pysyi tien pinnassa, sillä lämpötila pysyi alle 32F (0C) koko päivän. Ajokeli pysyi siis huonona oikeastaan koko maanantaipäivän. Tai no, ajokelin huonouden voi kukin määritellä omalla kohdallaan. M lähti kyllä aamulla toimistolle ja laittoi infoa, että aika normaalia talvikeliä tuntui olevan. Eli hieman enemmän ennakointia peliin. Mutta pitää ymmärtää se, että meillä on kokemusta liukkaalla ajamisesta. Itse pysyttelin maanantain kotona, sillä a) ei nelivetoa b) auto oli pihassa jään peitossa. Tosin M muistutti, että ajelinhan samalla autolla ja renkailla (all seasonit) Illinoisissakin läpi talven. Ai niin. (Ilmeisesti olen jotenkin irtautunut siitä todellisuudesta, että talvikelilläkin on mahdollista liikkua autolla...)

Iik lunta!

Kuva toki otettu turvallisesti sisätiloista.

 

Tiistaina oli kylä vielä hiljainen, kun suurin osa ihmisistä pysytteli kotosalla. Keskiviikkoaamuna satoi vielä räntää ja jotain lumen tapaista, mutta iltapäivästä aurinko tuli esiin ja sulatti osan jäästä pois. Kunnes tuli perjantai, joka toi tullessaan ihan oikean, kunnollisen lumisateen! Teksasissa kuulemani mukaan harvoin sataa lunta, sillä yleensä taivaalta tuleva tavara on joko jäätä tai räntää. Perjantaina puolenpäivän aikaan koulut ja toimistot suljettiin jälleen loppupäiväksi, koska lumisade vaikeutti tieliikennettä. Mutta eipä tuo tuntunut naapuruston lapsia haittaavan, jotka ottivat kaiken irti maahan sataneesta lumesta. Muutoin koko viime viikko tuntui menneen puoliteholla sääoloista johtuen. Juttuja peruuntui pitkin viikkoa ja aika hiljaista oli liikenteessäkin. Toki en itsekään lähtenyt urheilemaan tulliteiden isoille rampeille.

Arvatkaapa vaan, kuka ei ollut oikein innokas lähtemään räntäkeliin ulkoilemaan? 

 

Kaivelin varastosta vanhan kunnon draft stopperin,

eli pötkylän estämään edes osaa oven välistä tulevasta vedosta.

Sanotaanko, että keittiön klinkkerilattia on ollut varsin viileähkö...

 

Viime perjantain kymmenen päivä sää oli hieman hämmentävä.

Yli +20 tiistaina...?

Ihan ei käynyt toteen sellaisenaan, mutta kaikki lumi ja jää onneksi kuitenkin suli pois.

Päästiin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

Kunnes huomenna taas mahdollisesti sataa räntää...

Kevät, tulisitko jo.