torstai 27. helmikuuta 2014

Statuspäivitys

Sain tässä muutama päivä sitten paikallisesta pankista kirjeen, jossa ilmaisivat kaipaavansa puuttuvia tietoja. Nimittäin työnantajasta. Jaahas.

Asiahan on niin, että kohta kahteen vuoteen mulla ei ole ollut työnantajaa. En siis jäänyt virkavapaalle tai vuorotteluvapaalle tai millekkäänvapaalle, vaan ihan kylmästi irtisanouduin silloisesta työpaikastani. Joku ehkä saattaa pitää hulluna ("olisi työpaikka mihin palata"), mutta itse olisin kokenut asian jotenkin ahdistavana. Joo-o tiedetään, ehkä erikoinen ajatusmalli, mutta mä vaan toimin niin. Olen joskus pari viikkoa pohtinut yhden kenkäparin ostamista, mutta päätöksen vaihtaa työpaikkaa olen tehnyt kahdessa päivässä. Että toisinaan mennään aika fiilispohjalta...

Pari vuotta taakse päin käytännössä yksi vuosi meni niin, että tein yamk-opinnäytetyöni valmiiksi ja kävin töissä. Ja that´s it. Bonuksena samaiselle vuodelle osui vielä yksi murtunut ranne. Eipä muistaakseni ollut paljon muuta elämää. (Okei, no sen verran oli muutakin elämää, että syksyllä oltiin Lapissa reissussa, mutta sieltäkin käsin osallistuin opinnäytetyön ohjaukseen.) Ja jos suhteellisen rasittava vuosi ei muuten näkynyt ulospäin, niin ainakin vaatteet olivat sen vuoden aikana mystisesti kutistuneet.

Tällä hetkellä taakse on jäänyt "jokunen" kilogramma elopainoa sekä kaksi vaatekokoa. Ja tämä kaikki, sillä kerrankin on ollut aikaa keskittyä ihan siihen omaan napaan, laittaa ruokailutottumukset taas ruotuun sekä harrastaa liikuntaa niin usein kuin haluaa. Ja entiseen en kyllä halua palata. Tulevaisuudessa on jatkossakin toisinaan keskityttävä siihen omaan napaan. Ihmettelen miten olen jaksanut työkseni huolehtia muiden hyvinvoinnista, kun oma hyvinvointi ei ainakaan fyysisesti ollut mitä parhain. Ehkä Kotirouvailu tuli oikeaan saumaan. Vaikka helppoahan se ei ollut luopua omasta työn tuomasta statuksesta.


Soittelin pankkiin ja kerroin, että "I don´t work outside home" (en työskentele kodin ulkopuolella). Siinä asiakaspalvelijan kanssa asiaa selvittäessä lopulta statukseksi pankin järjestelmiin merkittiin "unemployed" (työtön). No niin, sitähän mä olen, vaikka duunia on ihan riittänyt tässä talouden pyörittämisessäkin. Samalla mietin, voisiko pankin vaihtoehtoihin lisätä esimerkiksi homemaker tai housewife. (Kotityöt kunniaan!) (Ja tässä olisi hymiö, jos sellaista käyttäisin.)

Suurin stressin aiheuttaja statuksen muutoksessa on ollut ajatus, että olenko tehnyt mitään järkevää. (Kröhöm, tästä saatettiin varoitella expattivalmennuksessa...) Tätä sapattivapaatani olen viettänyt kohta yli 1,5 vuotta ja joku olisi ehkä samassa ajassa tehnyt yhtä sun toista, mutta mä olen ottanut aika lunkisti. Toisaalta, onko pakko aina suorittaa jotain? Toki voin tässä selitellä, että viime vuonna mm. opiskelin (suoritin) englannin kieltä parantaakseni omaa kielitaitoani sekä kävin (suoritin) jousiammuntakurssin opetellessani uutta harrastustani.

No, osittain tuleva vuosi tuo muutosta tähän Kotirouvailuun muutamien uusien kontaktien myötä ja ehkäpä saan jotain hyödyllistä(kin) aikaaan. Siis sen omaan napaan keskittymisen lisäksi, sillä musta ei ole ollenkaan huono vaihtoehto panostaa omaan terveyteen ja hyvinvointiin (nyt kun siihen on mahdollisuus). Sitä ainakin aion aktiivisesti jatkaa tänäKIN vuonna. (Tapasin viikonloppuna suomalaisen kotirouvan, joka kertoi treenaavansa viikossa 10h. Hänestä tuli oitis mun idoli, hehee.)

Väsyneet, mutta onnelliset jalat juoksulenkin jälkeen.
Viime aikoina näitä jalkoja ei juuri ole nähty juoksemassa.
Ehkä tavoitteeksi juokseminen jälleen...?
 
p.s. Kerrankin voin muuten sanoa, että työ ei haittaa vapaa-aikaa. Eehhehee. (hymiöhymiöhymiö)

perjantai 14. helmikuuta 2014

Teknisiä ongelmia

Olen koittanut muokkailla tätä blogia mieleisemmäksi, mutta pirulainen kun se on vaikeaa. (Varsinkin näillä tietoteknisillä taidoilla.) Jossain välissä blogger muuttui jotenkin ja sen jälkeen alusta ei ole toiminut entiseen tapaan. Kuten kuvien lisäys tonne sivulle. Nyt niihin vaaditaan otsikko. Siis mitä?! En minä halua otsikoida mun kuvia. Mä vaan haluan kuvia sinne. Nih. Ja sitten toisinaan tää ilmoittelee, että koneen käyttöjärjestelmä ei tue bloggeria. Oookkei...

Ja sitten otsikko. Pahoittelut, mutta jotta sain sen sellaiseksi kuin haluan, niin se ei nyt toimi linkkinä mihinkään. Tai no toimii, jos huomaa sieltä sellaisen pienen heittomerkin, joka nyt toimittaa blogin otsikkoa täällä hallintapaneelissa (ja siis myös siellä blogin sivulla). Joo, en osaa. Enkä tajua. Mä hanskaan ihan muita juttuja kuin näitä.

Edit 2/17/14: No ei hitsiläinen, pakkohan se oli vääntää blogin nimi näkyviin, sillä muutenhan se näkyi kaikissa listoissa sillä heittomerkillä (´). Välillä mietin, että olenkohan mä sittenkään oikeasti ruskeahiuksinen... Ei hyvänen aika...

Ja nyt kun tälle en-tajua-tietotekniikkaa-linjalle lähdettiin, niin tiiättekö, mä vasta pari kuukautta sitten tajusin, että tää koko juttuhan kannattaa tallentaa omalle koneelle! Sain nyt tallennettua omat jorinani koneelle epämääräisessä koodiröykkiössä. Jee, hyvä minä. Muuta en sitten osannutkaan.

Toistaiseksi omassa ammatissa on riittänyt, että hallitsee perusjutut ja erilaiset asiakastietojärjestelmät. Ja ne meneekin ihan suht sujuvasti, mutta tää blogi-hässäkkä on joiltain osin ihan hepreaa. Ja toisinaan se on varsin ärsyttävää, mutta AnteeksiSorryFörlåt näillä mennään.

Aina ei tajuu.
 
 
p.s. Onneksi tätä ärsytystä lieventää tieto siitä, että kohta lähden hakemaan M:n Dallasin kentältä. Ja sillä on tuliaisia Suomesta! 


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Melkein Runebergin torttu

Tiedetään, Runebergin päivä oli ja meni jo viime viikolla. Mutta kun joskus on vaan niin kovin haastavaa saada kuvia kamerasta koneelle. Kyseinen projekti voi viedä jopa useita päiviä. (Ai miten niin kamera pyöri pari päivää pöydällä?)
Mutta kun nyt tässä olen taas päässyt tuolla keittiössä vauhtiin, Runebergin päivään liittyen innostuin ihan tosissaan, kun bongasin todella helpon Runeberin tortun ohjeen. Innostusta lisäsi vielä se, että ohjeen toteuttamiseen ei vaadita sähkövatkainta, jota ei kaapista löydy. Enkä sellaista ole jaksanut hankkia (suuren suuresta leivonta-aktiivisuudesta johtuen).

No joo, olisin ehkä halunnut vähän toisenlaisia muffinssivuokia,
mutta lähestyvä Valentine´s Day ilmeisesti vaikutti kaupan tarjontaan...
R.:n tortut olivat siis tämän ohjeen mukaan enemminkin R.:n muffineja.
 
Valmiina uuniin!
 

Kaapista ei löytynyt aineksia sen sokerimöhnän tekoon ja
jotenkaan en siitä hirveästi edes pidä,
joten pelkällä vadelmahillolla mentiin.
(Ostin valmista kaupasta, en jaksanut alkaa itse hilloa keittelemään.)
Tosin Äiskä myöhemmin vinkkasi, että valkosuklaalla voi korvata sen sokerimöhnän.
Loistava idea!
 
Ja siis näistä tuli tosi hyviä.
M söi kaksi!! (Ja se jo kertoo jotain!)
Mä söin sit loput. (Ja se ei välttis kerro mitään.)
 
 
p.s. Ohje karkeasti meni näin:
 
2,5 dl mantelijauhoja
2 tl kanelia
1 rkl kardemummaa
0,5 dl kookosöljyä
0,5 dl ruokosokeria
2 kananmunaa
 
Kaikki aineet vaan sekaisin ja muffinssivuokiin. 200°C / n. 400°F ja noin 20-25 min.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

The Sauna

Teksasiin muuton myötä piti etsiä uusi kuntoilupaikka ja tässä lähellä sattui olemaan kuntosali, josta M:lla oli aiempaa kokemusta. Sali vaikutti hyvälle, jäsenyys ok hintainen ja sijainti hyvä, joten sinne siis. Ja positiivisena lisänä, salilta löytyy sauna!

Sauna on sellainen ihan perus-sauna, mitä Suomessakin löytyy esimerkiksi uimahalleissa. Lauteet tosin voisivat olla ehkä 30cm korkeammalla. Jotenkin lämpö jää ihan hitusen vaisuksi lauteiden hitusen liian alhaisen sijainnin vuoksi. Paikalliseen tapaan saunassa on kiukaalle veden heittäminen kielletty ja siitä varoituskylteillä ilmoitetaan ja uhkaillaan kiukaan menevän oikosulkuun. Naisten puolella kieltoa kuuliaisesti noudatetaan (itseni mukaan lukien), mutta M kertoi, että miesten puolella on joskus saunaan mennessä ollut fiilis, että siellä olisi vettä kiville heitetty. M kertoi saunan ilmankosteuden sekä lauteilla istuneiden venäjää puhuvien miesten viittaavan siihen. Se, että meneekö kiuas oikeasti oikariin, on vielä arvoitus...

Saunassa ollaan paikalliseen tapaan joko vaatteet päällä tai pyyhe ympärillä. Itse edustan jälkimmäistä, sillä eipä tulisi vaikkapa uinnin jälkeen mieleen alkaa vetämään vaatteita niskaan ja mennä saunaan. (Toisena positiivisena lisänä, salilta löytyy riittävän pitkä uima-allas, wuhuu!) Ja suomalaisten uimahallien opastus "saunaan ilman uimapukua" on niin pinttynyt takaraivoon, että se on se uikkari vaan otettava pois päältä. (Ja märkä uikkari päällä, yih, hrrr...) Useimmiten olekin ainut pyyhekäytännön-edustaja. Yleinen käytäntö (ainakin naisten puolella) on, että saunaan painellaan hikiset urheilukamppeet päällä, kengät jalassa ja puhelin kädessä.

Kuva täältä

Yhtenä päivänä kohdalle tosin sattui paras, kun eräs nainen tuli sinne lukemaan kindleä. Pisti oikein lukulasit päähän ja sitten eikun lauteille lukemaan. Eräällä kertaa taasen sai unohtaa rauhallisen ja rentouttavan sauna-kokemuksen, sillä samalla kertaa saunaan sattui nainen, jolla riitti puhelimessa niin paljon juttua, että jatkoi sitä suihkunkin puolella. Hiusten huuhtelun ajaksi tosin katkaisi puhelun, mutta jutustelu jatkui heti huuhtelun jälkeen. Olen huomioinut, että amerikkalaiset puhuvat puhelimessa paljon, mutta että suihkussakin...

Mutta anyway, erittäin mukava juttu on, että salilta löytyy The Sauna. Ihan mahtavaa päästä täälläkin kokemaan sitä saunan jälkeistä rentoa fiilistä. Sauna onkin yksi asia, jota olen täällä kaivannut.
I ❤ Sauna.



maanantai 3. helmikuuta 2014

Kanapata

Ote reilu viikko sitten ruokapöydässä käydystä keskustelusta:
S: Ootko muuten huomannut, että meillä pyörii nää samat ruuat viikosta toiseen?
M: Joo, mut mun mielestä nää ruuat on ihan hyviä. (Ihanan diplomaattista)
S: Eiks sua ala tökkiin nää samat sapuskat?
M: Mut mä tykkään yksinkertaisesta ruuasta. (Ja se on muuten ihan tosi, helppoa kokille, eli mulle!)
S: Olisko sulla jotain ruoka-toiveita ens viikolle?
M: No vaikka jotain kanaa... (No onhan siinä paljon proteiinia)
S: Huokaus...

Tiedoksi siis, että meillä edelleen syödään pääosin siipikarjaa. Viime vuoden lopulla mulle iski ihan totaali kyllästyminen kanaan ja siitä saakka meillä onkin syöty kalkkunaa. Viime viikkoina tosin olen yllättänyt itseni ostamalla sitä kanaa ja sehän on maistunut ihan hyvälle. Syy kana/ kalkkuna-linjalle yksinkertaisesti on se, että punaista lihaa pyritään syömään max. kaks kertaa viikossa. Siitäkin toinen kerta yleensä on peuraa omasta pakastimesta ja toinen jotain muuta. (Viime perjantaina grillattiin kunnon pihvit.)

Jauhelihan tekoa (peurasta) viime vuoden marraskuulta.
 
Ajatus lähti siis liikkeelle jutusta Pilvin blogissa, missä sivuttiin samaa teemaa. Jutusta mieleeni tuli, että heeeetkinen, meillähän on tuolla kaapin perällä valurautapata, jota ei olla käytetty ainakaan 1,5 vuoteen. Nyt jotain patareseptiä kehiin! Ja olin ihan niinkin innovatiivinen, että päädyin, ta-daa, kanapataan! Googlettelin aikani ja löysin suht helpon meksikolaisen kanapadan ohjeen (muistaakseni Valion sivuilta?), jota hieman soveltelin.
 
Ohjeen mukaan pataan pilkotaan kanan rintafileitä 500g (itse laitoin kanan reisipaloja muistaakseni reilun paunan verran, saattoi olla jopa 1,5 lb). Ruskistin kananpalat padassa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Ruskistettujen kanojen päälle tuli yhden limen kuori raastettuna ja samaisen limen mehu puristettiin sekaan. Lisäksi pataan lisäsin sipulilohkoja sekä yhden hienonnetun serrano-chilin (ohjeen mukaan punainen chili, mutta serranoa sattui nyt olemaan tarjolla). Lisäksi tuli vielä ruokalusikallinen hunajaa. Näitä kuulotettiin hetki ja sitten sekaan lisäsin tomaattimurskaa sellaisen tetran verran (ohje sanoo, että tölkillinen). Sitten vain hetki kiehutellaan kannen alla (ohje: 15 min., itselläni ei tietoa ajasta, kun en muistanut katsoa kelloa, päasia, että kana on kypsää!). Lopuksi pataan lisätään kidneypapuja (tai ruskeita papuja, taas se tölkillinen, valuta pavut) sekä créme fraíchea (ohje: 1purkki (koko?), mutta itse lisäsin tuntumalta, purkki olisi ollut liikaa). Sitten vielä kuumennetaan pata ja annetaan hetki hautua. Ja ai niin, keittelin padan tosiaan ihan lieden päällä, enkä laittanut uuniin muhimaan. Lisukkeeksi keitin ruskeaa riisiä.
 
Pata ennen papuja ja créme fraíchea.
Ne vielä odotteli taustalla.
 
Lopputulos.
 
Ajattelin, että pataa syödään ainakin parina päivänä, mutta kyllä se upposi melkein kerralla kaikki.
Jäi siitä mulle seuraavan päivän lounaaksi. Ehkä hintsun verran tulisempaa olisi voinut olla, mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten.
 
 



lauantai 1. helmikuuta 2014

Portin takaa

Kuten varmasti jo moni tietääkin, meillä asuu eräs auringonpalvoja.
Tai sitten se käy aurinkoenergialla.
 
Eräänä päivänä:
(Ja useampana päivänä sen jälkeen...)

Mitä, minäkö muka sujahtanut portin läpi?
Eeeen usko...

No saisiko sen portin auki, että pääsen sille puolen?
Portissa oleva rako on leveydeltään sitä kokoa,
että eräs karvainen pötkylä siitä mahtuu kulkemaan.
Ja ihan molempiin suuntiin.
 
Retki portin toiselle puolen ajoittui hetkeen, kun aurinko ei enää paistanut terassille.
Voitte arvata, minne se aurinko vielä paistoi...
 
Periaatteessa ei terassilta poistuminen ole kiellettyä, mutta toisaalta ei olla siihen kannustettukaan.
Yksinkertaisesti helpompi pitää koiraa silmällä, vaikka (terassin lisäksi) takapiha onkin aidattu.
 
Aurinkoisia päiviä odotellessa!
(Ja sitä tänne saapuvaa kylmää säärintamaa, hrr.)