Karseeta luomisen tuskaa ollut tämä blogi-päivitysten julki saattaminen. Lisäksi kuukauden tauon jälkeen oli aika palata taas treenaamaan salille ja olotilat on olleet jokseenkin katkipoikkiväsyneet. Tilanne tasoittunee, kun kroppa tottuu. Mutta seliseli, asiaan...
Tiedossa oli, että San Franciscossa varsinkin ruuhka-aikoina todella on ruuhkaa. Liikenne tökkii ja pahasti. Joten Monterysta lähdettäessä koitettiin San Franciscoon saapuminen ajoittaa ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Ihan ei täysin suunnitelma onnistunut, sillä viimeiset kilometrit moottoritietä ennen kaupunkiin pääsyä oli aika tuskaisia, koska liikenne tökki. Ja pahasti. Mutta kaupunkiin päästiin ja lopulta autokin oli parkissa ja me hotellissa. San Franciscosta hotellin olisi voinut varata ehkä hieman aiemmin, sillä jätettiin sen saman päivän aamuun ja hetken oli ilmassa jännitystä, että saadaanko huone juuri siitä hotellista, mihin haluttiin. Hotelli ei ollut ihan halvin mahdollinen, mutta sijainti oli loistava. Auto sai kököttää parkissa, sillä julkisilla pääsi liikkumaan hyvin. Tai no, me lähinnä ajeltiin hauskoilla cable car:lla (siis miten tää taivutetaan suomeksi?). Näistä vempeleistä ei tullut sitten otettua ulkoapäin kuvaa.
Pysäkkejä oli aika tiuhaan, joten kaapeliautolla (vai ratikka?) pääsi liikkumaan aika näppärästi. Aamuisin ja iltaisin on vähiten ruuhkaa, sillä vempele on yllättäen suuresti turistien suosiossa.
Ja kuljettajat eivät ota kerralla kyytiin kuin tietyn määrän ihmisiä, joten voi olla, että välillä joutuu jäämään pysäkille odottamaan, josko seuraavaan kyytiin mahtuisi.
Koska reissuun oli jätetty jouston varaa, ei sen kummemmin etukäteen varailtu mitään. Ja kun muutenkin mentiin sen mukaan, mitä sinä päivänä teki mieli tehdä ja nähdä. Alcatraz oli ainut kohde, joka jäi väliin, vaikka sinne oltaisiin haluttu mennä. Nimittäin liput tälle aikoinaan pahamaineiselle vankilasaarelle olisi varmaan pitänyt varata jo hyvissä ajoin keväällä. Seuraavat vapaat liput kierrokselle meinaan löytyi tuolta elokuun tokalta viikolta.
Tämän lähemmäs Alcatrazia ei päästy.
Mulla on jonkin asteinen korkeanpaikan kammo ja täytyy sanoa, että niin jyrkkä mäki oli, että ihan meinasi pelottaa, kun tätä köpöttelin (kirjaimellisesti) alas. Just ja just uskalsin pari kuvaa ottaa.
San Franciscosta lähdettäessä ajettiin Golden Gaten kautta.
Sumusta ja hieman viileästä kelistö huolimatta fiilisteltiin silta läpi Ponin katto ylhäällä.
Hei sen verran muuten tuosta säästä ja erityisesti lämpötiloista, että... Los Angelesissa oli helteistä ja aurinkoista (sekä korkea UV-indeksi!), mutta rannikkoa kohti mentäessä ilma kävi viileämmäksi. San Franciscossa asusteena toimi farkut ja kuoritakki. Ja mulla oli siellä alla vielä neule, joten S.F.:ssa ei todellakaan ollut mitenkään lämmintä, vaikka aurinko paistoikin . Tämä ihan vinkkinä, jos joku on sinne suunnalle matkustelemassa. Tästäkin seikasta oltiin tietoisia etukäteen, mutta silti se kylmyys yllätti matkailijat.
San Franciscosta suunnattiin sisämaahan ja kohti Yosemiten luonnonpuistoa. Koska, ylläriylläri, heinä-elokuussa Yosemite on täynnä sekä amerikkalaisia että eurooppalaisia turisteja (käytännössä siis kaikki majoituspaikat camping- ja teltta-alueita myöten täynnä), päätettiin etsiä yösija jostain ennen Yosemitea. Kartasta löytyi sellainen paikka kuin Groveland, josta saatiin kuin saatiinkin yhdeksi yöksi majapaikka, joten sinne siis. Groveland on pieni kylä vuoristossa noin kilometrin korkeudessa. Majoituttiin mukavan naisen ylläpitämään Bed and Breakfast- paikkaan, jossa tosin oli pieni "vuoristolisä" hinnassa. Mutta menkööt... Majoitus oli kuitenkin ok ja aamupala hyvä (appelsiinimehu tarjoiltiin kuohuviinilaseista, ihanaa). Meillä sitäpaitsi oli pieni terassi, missä oli mukava istua lämpimänä kesäiltana.
Ja nauttia vaikka karhun tassu nimistä päppöstä!
Oli ihan pakko ostaa paikallisesta kaupasta.
Mä söin 1½ karhun tassua ja M, öööö, vähän vähemmän...
Aamulla majapaikan ikkunasta nähtiin kaksi peuraa.
Seuraavaksi suuntana oli siis Yosemite, joka ajateltiin yhtenä päivänä ajaa läpi. Pääsymaksu puistoon oli 20$ / henkilöauto. Oltiin jo etukäteen katsottu, että Tunnel View:n kohdalla on pieni parkkialue ja siitä lähtee ylös polku näköalatasanteelle, jonne voitaisiin käpsytellä (eli kivuta). Kyseiseen kohtaan saavuttaessa parkkiksella oli jo useampia autoja ja lisäksi vielä parit turistibussit, joten jengiä oli ihan kiitettävästi. Oltiin kuitenkin sen verran aamusta/ aamupäivästä liikkeellä, että parkkipaikka Ponille löytyi. Kun puolenpäivän jälkeen palattiin autolle, ihmiset jo jonottivat paikkaa autolle.
Tunnel View
Vaihdoin parkiksella kengät ja jestas, kun asfaltti oli kuumaa.
Ei siinä kärsinyt seistä paljain jaloin, vaikka kovasti sitä yritin.
Tie siis kulkee noin kuvan puolivälin kohdalla.
Just siinä, missä näkyy tuota hiekkavalumaa.
Meinasi vähän jänskättää autossa...
Lisäksi piti huomioida se, ettei autoja ole tehty siihen, että kilometritolkulla ajetaan jarruttaen alamäkeen korkeassa lämpötilassa. Edellä ajavan auton jarrut jo hieman tuoksahtivat...
Se ei ilmeisesti ollut tietoinen moottorijarrutuksesta.
Seuraavaksi suunnitelmana oli ajaa Las Vegasiin Death Valleyn kautta. Koska matka oli turhan pitkä yhdellä rykäisyllä ajaa, katsottiin kartasta seuraava sopiva paikka, missä voisi yöpyä. Päätettiin ajaa Lone Pine nimiseen paikkaan, joka sijaitsee hieman ennen Death Valleyn risteystä.
Kylän raitti oli muodostunut kahdelle puolen tietä 395, josta mm. rekat huristeli ohitse.
Majoitusta etsiessä, ihme kyllä, aika usea paikka näytti olevan täynnä.
Yösija kuitenkin löytyi Mt. Whitney motellista.
Motellin pihassa, kun purettiin tavaroita autosta ja siinä jotain puhuttiin keskenään, viereisestä autosta tavaroita purkava nainen kysyi meiltä, että "oottekste suomalaisia?!" (Tässä vaiheessa mä aloin miettimään, että enhän mä ollut nalkuttanut mitään M:lle... Noloo...)
Kävi ilmi, että tämä nainen oli siis suomalainen, mutta asunut jo 14 vuotta Los Angelesissa ja oli nyt perheensä kanssa kesälomareissussa.
Enpä olisi uskonut, että keskellä aavikkoa törmäisi suomalaiseen.
Death Valley
Seuraavana päivänä lähdettiin aamusta ajelemaan Death Valleyn läpi. Parhaimmillaan lämpötila oli 116F (n. 46.7C). Yhdellä pysähdyspaikalla oli puistovahti ja vaihdettiin muutama sananen siinä ja puistovahti varoitti, että hiekka on todella kuumaa. Lisäksi puistovahti kertoi juuri parkkikselta lähteneen auton olleen suomalaisten. No olipas siellä nyt suomalaisia liikkeellä. Puistovahdin lähdettyä piti ihan pikkusen kokeilla paljaalla jalalla, että kuinka kuumaa se hiekka oikein oli. Voin kertoa, että kuumaa oli.
Las Vegasiin saavuttaessa saatiin jälleen hetken aikaa istua autojonossa, sillä hyvin moni muukin oli menossa Las Vegasin hotelli-/ kasinokeskittymälle. Sen lisäksi jonotettiin reilu puoli tuntia hotellin sisäänkirjautumiseen. Sinnekin oli majoittumassa muutama moni muu meidän lisäksi.
Hotelleista päädytiin MGM:n kasinoon.
Las Vegasista hotellihuoneen voi saada todella edullisesti, mutta sitten muu onkin hieman keskivertoa kalliimpaa (esim. ravintolat). Ja hotellihuoneiden hintaan ei ole merkitty osavaltiokohtaista veroa, joten se tulee vielä ilmoitetun hinnan lisäksi.
Mutta kasinoilla, jos pelaat, drinksut on maksuttomia (paitsi tietty tarjoilijalle on hyvä antaa tippiä).
Las Vegas Strip
Mitään sen kummempaa ei (meidän mielestä) Las Vegasissa ole, jos et mene sinne pelaamaan ja/ tai bilettämään. Ehkä hieman keinotekoinen kaupunki keskellä aavikkoa.
Mutta jännäähän se oli nähdä, sillä ei Euroopassa ole mitään tällaista.
Ja nyt taidan ymmärtää sanonnan What happens in Vegas, stays in Vegas...
Ja ai niin, käytiinhän me katsomassa Bodies exhibition. Se oli mielenkiintoinen!
Siis voisiko olla vielä hieman pidempi käytävä?
Päätettiin olla jäädä Vegasiin kahdeksi yöksi ja viettää aikaa mm. hotellin altaalla. Lähtöpäivänä lähdettiin heti aamusta ajamaan Los Angelesin kentälle, josta meillä oli siis lennot molempiin suuntiin. Palautettiin Poni takaisin autovuokraamoon ja suunnattiin kotiin. Ajokilometrejä Ponilla muuten tuli reilut 1550 mailia (n. 2500 km).
