Remonttia ja integroitumista

Huhtikuun alussa kylpyhuone- ja saunaremontti Suomen kodissa alkoi täydellä teholla ja kerta kun talo oli tyhjänä, päätin samalla tehdä muualla talossa pientä pintaremonttia. M lähti aikaisemmin takaisin Dallasiin ja itse jäin vielä hetkeksi Suomeen puuhastelemaan ja hoitamaan remonttiin liittyviä asioita. Ja jos ihan pelkässä kylpyhuone- ja saunaremontissa on niin sata asiaa muistettavana ja hoidettavana, en edes halua kuvitella kuinka paljon niitä on taloa rakentaessa.

 



Kävin varastosta kaivamassa laatikollisen kodinkoneita,

jotta saisin nautiskella pahvikupposen teetä remontin keskellä.

 

Halusin muutamalle seinälle tapetin tehosteeksi ja ystäväni E saapui paikalle tapetointikaveriksi. Tämähän toki ei ollut ensimmäinen kerta, kun tällä tiimillä tapettia seinään laitettiin, joten homma saatiin hoidettua aika näpsäkästi. Kun tapetit oli seinissä, ehdittiin E:n kanssa vielä maalaamaan toisen makuuhuoneen seinät. Muiden huoneiden seinät maalasin itsekseni ja voin kertoa, että ihan hetkeen ei tee mieli maalitelaan tarttua...

 



Jee, ensimmäinen huone kokonaan valmis!

 

Ja sillä välin kylpyhuoneen puolella tapahtunutta.

 

Suomen reissun tavoitteet (koiran vieminen sekä remontti) saavutettiin ja lisäksi omalla kohdallani aloitin jollain tasolla integroitumisen takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan. Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa jäi kaupassa hedelmät punnitsematta tai parkkikiekko laittamatta? Kun sitä tarpeeksi monta kertaa sieltä kaupan tai ostoskeskuksen ovelta palaa autolle laittamaan sen kirotun kiekon, niin kyllä sitä pikkuhiljaa alkaa muistamaan.

 

Positiivisena seikkana oli se, että kuinka ihanan helppoa olikaan hoitaa asioita omalla äidinkielellä. Varsinkin kun virkailija siellä luurin toisessa päässä ymmärtää heti, mitä tarkoitat. Täyttelin autoveroa varten lomakkeita pienessä paniikissa, sillä jotenkin olen amerikkalaisesta kulttuurista (?) poiminut mukaani ajatuksen, jossa systeemi on jäykkä ja suurin piirtein vihollinen. Virheitä ei saa olla, sillä niiden oikaiseminen kestää ikuisuuden. Tällä ajatuksella sain lietsottua itselleni varsin kovan stressin autoveroilmoituksesta, kunnes M muistutti, että Suomessa systeemi toimii hieman toisella tapaa. Useimmiten virkailijat osaavat käyttää järkeä. Täytyy vielä mainita, että mukava virkailija vakuutusyhtiöstä soitti vielä perään ja muistutti muutamista jutuista, joita en olisi enää itse muistanut. Aika tehokkaasti sitä on unohtanut osan asioista.

 

Autoiluun liittyen olen edelleen sitä mieltä, että Suomessa autoilukulttuuri on jokseenkin itsekeskeistä. Ensin minä ja sitten muut. Pelottavinta oli havaita, että suurin osa autoilijoista ei noteeraa suojateitä oikeastaan ollenkaan. Lisäksi en ihan käsitä kääntyville suunnattujen liikennevalojen joustamattomuutta. Siellähän sitä tönötät valoissa ja odotat varsinkin vasemmalle kääntyvien valojen vaihtumista. Useimmiten liikennemäärään nähden olisi kääntyminen vasemmalle yhdessä suoraan ajavien kanssa varsin turvallista. Ai niin, mutta sitten on ne suojatietä ylittävät jalankulkijat, joita pitää tietysti väistää. Unohdetaan siis koko juttu...

Vaikka kaikki toisaalta oli tuttua, niin sitä tuli kuitenkin tutkailtua asioita ehkä jopa hieman ulkopuolisen silmin. Hämmentävintä oli saada vastaus, ettei jokin asia ole mahdollista, kun amerikkalaisella mentaliteetilla lähes kaikki on mahdollista. Ja kyse oli niinkin mahdottomasta asiasta kuin lisäpaino kuntosalilaitteen painopakkaan. Mutta ei, ei kuulemma onnistu. (Nauran)Mielenkiintoista nähdä kuinka nopeasti sitä sujahtaa takaisin suomalaiseen elämänmenoon. Ainakin toivon, että pystyn säilyttämään ainakin osan tästä kulttuurista mukaan tarttuneista asioista. Mutta sitä ennen ollaan vielä hetki täällä teksasilaisessa elämänmenossa.


P.s. Kiinnitin huomiota, että suomalaisessa mediassa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, käytettiin kirjoitusmuotoa Texas. Olenko aivan väärässä, jos väitän, että mielestäni oikea suomenkielinen kirjoitusmuoto on Teksas. Ihan perinteisesti koolla ja ässällä.

P.p.s. Pahoittelut huonolaatuisista puhelinräpsyistä. Suomeen lähti tavaraa käsimatkatavaroissa tällä kertaa normaalia enemmän, joten kameran jätin suosiolla pois. Suomeen päin matkatessahan mulla kulkee käsimatkatavaroissa mukana aina vaatekerta parille päivälle, sillä kerran kun on matkalaukkua odotellut viikon, niin sitä jotenkin on sen jälkeen alkanut varautumaan.