Ennen Yhdysvaltoihin muuttoa katsoin Ylen kanavalta yhdysvaltalaisen Robert Kennerin dokumentin Food Inc. Halusin tietää, mitä miehellä oli asiaa. (Ja itse asiassa myöhemmin kaivoin dokkarin Youtubesta ja katsoin uudelleen.) Dokkari herätti ajattelemaan millainen bisnes ruuan tehotuotannon ympärillä oikein pyörii. Ja mikä valta "ruokamarkkinoihin" tietyillä tahoilla on. Aikaisemmin ei juurikaan tullut ajateltua koko asiaa, sillä mielestäni Suomessa kuitenkin (ainakin toistaiseksi) kaupasta saa vielä suhteellisen puhdasta ruokaa. Varsinkin, jos on tottunut syömään (ja valmistamaan!) perusruokaa valmiseinesten sijaan. Useimmiten vihanneksissakin on tarjolla myös kotimainen vaihtoehto (tietty talviaikana poikkeus) ja kotimaisia hedelmiäkin on tarjolla mahdollisuuksien mukaan (tai ainakin mun lähikaupassa oli). Mutta siis, dokumentti tarjosi (yhdysvaltalaisen) näkökulman ruuan tehotuontantoon ja siihen, mitä seurauksia sillä on, koska valtettavan monelle aterian tulee olla nopea, halpa ja maukas. Onhan se aika surullista, että diabeteksen kanssa taisteleva perhe valitsee kultaisten kaarien annokset dinneriksi, koska sillä perheen ruokkiminen tulee halvemmaksi kuin ruokakaupassa käynti. Missä kohtaa on lähdetty hieman väärälle raiteelle?
Dokkarin katsomisen jälkeen ostin Michael Pollanin kirjan Oikean ruoan puolesta (In Defence of Food. An Easter´s Manifesto. 2008). Se jäi lojumaan kirjahyllyyn, kunnes myöhemmin kaivoin sen hyllystä ja aloin lukemaan. Pollanin teos tukee Kennerin dokumenttia, mutta käsittelee ruokaa ja ruokateollisuutta eri näkökulmasta. Hyvin avartava teos, sanoisin. Kirjassa kerrotaan myös siitä tosiseikasta, että tehomaatalouden avulla pystytään tuottamaan enemmän kaloreita hehtaaria kohden, mutta jokainen kalori todennäköisesti sisältää ravintoaineita vähemmän kuin ennen (siis aikaa ennen tehomaataloutta). Eli määrä on korvannut laadun. Jos ruokavalio perustuu laadun sijaan määrään, mahdollistaa se uudenlaisen ilmiön syntymisen; ihmisen joka on samaan aikaan ylipainoinen ja aliravittu. Jos lapset (nykyään) syövät tuoreiden vihannesten ja hedelmien sijaan lähinnä pikaruokaa ja juovat enemmän virvoitusjuomia kuin maitoa, edistää se osaltaan entisajan puutostautien uudelleen tulemista. Kirjaa lukiessa tosin on hyvä toisinaan muistuttaa itselleen, että teos käsittelee lähinnä nk. länsimaalaista ruokavaliota, joka ei ehkä kuitenkaan ihan niin vahvana ole päässyt Suomessa valloilleen.
Suurimmalla osalla suomalaisista kuitenkin vielä on suht terveelliset ruokatottumukset. Ja siihenhän se periaatteessa pohjautuukin mihin olemme tottuneet, eli kyse on ruokakulttuurista. Mutta kuka sitä ruokakulttuuria sitten muovaa, teollisuus vai ihmiset? Vai molemmat? Okei, länsimaalaisen ruokavalion synnyllä on syvät juuret ja sitä on varmaan haastavaa alkaa muuttamaan, mutta Pollanin teoksen mukaan teollisuus vastasi siihen, mitä ihmiset pyysivät. Halvempaa ruokaa. Tai itseasiassa kotiäidit vaativat sitä Nixonin hallitukselta, kun 70-luvulla ruuan hinnassa tapahtui jyrkkä nousu. Mutta tämä on niin monimutkainen juttu ja voisin jauhaa tästä vaikka kuinka... Joten kehoitankin lukemaan Pollanin kirjan, jos asia kiinnostaa.
Itse olen tullut aika epäileväksi ruokatuotantoa ja eri merkintöjä kohtaan. Pitkään luotin orgaanisen ruuan USDA-merkintään, mutta nykyään epäilen sitäkin. Jotenkin vähän tuntuu, että seulan läpi pääsee paljon sellaistakin tavaraa, mikä ei ehkä merkkiä ansaitsisi. Kuluttajana tulee jotenkin epätoivoinen olo sen valtavan koneiston edessä, joka määrittelee mitä ruokakaupasta ostamme ja syömme. Aika pelottava ajatus.
Suurimmalla osalla suomalaisista kuitenkin vielä on suht terveelliset ruokatottumukset. Ja siihenhän se periaatteessa pohjautuukin mihin olemme tottuneet, eli kyse on ruokakulttuurista. Mutta kuka sitä ruokakulttuuria sitten muovaa, teollisuus vai ihmiset? Vai molemmat? Okei, länsimaalaisen ruokavalion synnyllä on syvät juuret ja sitä on varmaan haastavaa alkaa muuttamaan, mutta Pollanin teoksen mukaan teollisuus vastasi siihen, mitä ihmiset pyysivät. Halvempaa ruokaa. Tai itseasiassa kotiäidit vaativat sitä Nixonin hallitukselta, kun 70-luvulla ruuan hinnassa tapahtui jyrkkä nousu. Mutta tämä on niin monimutkainen juttu ja voisin jauhaa tästä vaikka kuinka... Joten kehoitankin lukemaan Pollanin kirjan, jos asia kiinnostaa.
Itse olen tullut aika epäileväksi ruokatuotantoa ja eri merkintöjä kohtaan. Pitkään luotin orgaanisen ruuan USDA-merkintään, mutta nykyään epäilen sitäkin. Jotenkin vähän tuntuu, että seulan läpi pääsee paljon sellaistakin tavaraa, mikä ei ehkä merkkiä ansaitsisi. Kuluttajana tulee jotenkin epätoivoinen olo sen valtavan koneiston edessä, joka määrittelee mitä ruokakaupasta ostamme ja syömme. Aika pelottava ajatus.
Tarttisko tehrä jotain?
Tama aihe on pyorinyt paljonkin mielessa. Sen jalkeen kun tanne muutettiin noin 5 vuotta sitten ja muutaman dokumentin ja kirjan jalkeen seka taalla asuvien suomalaisten kertomukset saivat kuin saivatkin minut tosi tarkkaan miettimaan ruokajuttuja. Meilla pyritaan syomaan terveellista ja ravitsevaa kotiruokaa. Kananmunat, maito, lihat ja kasvikset ja hefelmat pyrin mahdollisimman paljon ostamaan joko luomuna (organic) tai sitten "natural" ettei naita ylimaaraisia aineita mita ruokiin ympataan tulisi ruokavalioon. Leivat meilla leipoo mies. YES! Ma en yksinkertaisesti kestais syoda sita pullamossoleipaa koko ajan. Onhan taalla leipia paljonkin erilaisia mutta jotenkin ne vaan kaikki tuntuu samanmoisilta. Poikkeuksiakin toki loytyy. Mutta aikamoinen aihe tosiaankin. Tasta voisi kirjoittaa romaanin. Suomessa olen turvallisin mielin kaupassa liikenteessa enka ihan kamalasti asiaa ajattele mutta ihan selkeasti taalla on kaupassa ihan erilainen "moodi" paalla. Ja taalla tartteis talle ruokabusiness asialle EHDOTTOMASTI tehra jotain!!!!!!!!
VastaaPoistaOi joi, leipää leipova mies! Meillä ei mies leivo, mutta se tuo metsästä lihan pöytään. (Olipas jotenkin alkukantaisen kuuloisesti sanottu.) Me lopettiin leivän syönti aikalailla kaksi vuotta sitten. Siitä asti ollaan syöty kaurapuuroa, joka aamu. :D Mun suuhun kaupan leivissä maistuu vaan hiiva ja en pidä niistä kilometrien mittaisista tuoteselosteista. Miten leipä voi sisältää NIIN montaa eri ainesosaa?
PoistaTuo "moodi" kuvaa kyllä hyvin sitä, miten kaupassa tulee toimittua. Elintarvikkeiden tuoteselosteiden kanssa saa toisinaan olla aika tarkkana, että tietää mitä on ostamassa. Kirottu high fructose corn syryp kun tunkee kaikkialle! Harmillista vaan on, että ilmeisesti kuitenkin on vielä niin paljon niitä ihmisiä, joita ei hirveästi kiinnosta mitä suuhunsa laittavat, joten ruokabisnekseen vaikuttaminen on tooooodella hidasta. Ja asioista päättävillä ihmisillä on liikaa yhteyksiä bisnekseen...
Yhteinen lempiaiheemme! Katsoin vihdoin Food Incin muutama viikko sitten, seuraavaksi kirja! Täytyy tunnustaa, että yritän olla ajattelematta kuinka paljon sontaa tulee syötyä, kun syön töissä 6-8 ateriaa ja kotona... no, kotiruuan laitto on vähän jäänyt!
VastaaPoistaTärkeä aihe pitää esillä, hyvä kun sait luonnoslaatikosta tapetille. :)
Tulitkin mieleeni, kun tätä juttua muokkailin julkaistavaksi! :)
PoistaSepä se onkin, että on niitä, jotka tiedostavat mitä syövät (oli se sitten mitä tahansa, en itsekään aina ole niin nipotarkka) ja sitten on niitä, jotka aika sokeasti luottavat siihen mitä paketissa mainostetaan. Sokerimurojen kylkeen kun lätkäistään kyltti, että juu terveellistä on, niin sitähän sitten ostetaan sen kummemmin asiaa kyseenalaistamatta.
Tarttis, ehdottomasti. Kiitos kirjasuosituksesta, pitää napata tuo Pollanin kirja mukaan seuraavan kerran kun kirjakaupassa tai kirjastossa näkyy.
VastaaPoistaMinusta selvästi oma ongelmansa on ruokien mainostus täällä. Siis juuri se, että karkkia mainostetaan "Zero Fat Snacks"-nimikkeellä ja saadaan se kuulostamaan terveelliseltä, vaikka todellisuus on ihan toinen. On kuitenkin niin paljon ihmisiä, joilla ei ole aikaa tutustua aiheeseen tai ei kiinnostusta tai tietämystä, ja nämä ihmiset sitten päätyvät koristamaan tilastoja.
Ja tuosta tilastosta: se 30% on obese, eli suomeksi lihavia. Ylipainon BMI-raja on 25, mutta lihavaan tarvitsee olla jo yli 30. Jos mitattaisiin pelkästään ylipainoisia, niin niitä on amerikkalaisista 70%. (fakta täältä: http://www.cdc.gov/nchs/fastats/obesity-overweight.htm ) Onneksi itse asun Yhdysvaltain vähiten ylipainoisimmassa kaupungissa ( http://www.today.com/health/fittest-city-boulder-colo-once-again-tops-list-2D79486823 ), joten täällä on sekä peer pressurea että ruokalistoilla mahdollisuuksia toisenlaiseen elämäntyyliin. Mikä on ihan hyvä, koska minä en tosiaan ole terveysintoilija, ja peer pressure tulee linjojen vahtimisessa todellakin tarpeeseen...
Joo näin on, oikea suomennos tosiaan on lihavuus. Toisinaan huomaan, että suomentaminen osoittautuu haastavaksi. :D Päässään tietää jonkun sanan merkityksen, mutta sen selittäminen/kääntäminen suomeksi onkin eri juttu. Mutta täytyypä käydä hieman editoimassa...
PoistaToisinaan vaikuttaa siltä, että yleensäkin ruokavalioon liittyvä valistus on aika lapsen kengissä. Ja kyllähän se paino alkaa kertymään, jos ei ole perustietoa siitä, millainen ruokavalio olisi hyväksi. Ja juurikin tuo zero fat-homma on niiiiin harhaanjohtava, sillä esim. rasvattomat jogurtit sisältää hävyttömän paljon sokeria. Ja helpommin sokeri muuttuu kehossa rasvaksi kuin rasva.