torstai 19. maaliskuuta 2015

Houston & Galveston

Jo silloin kun muutettiin Teksasiin, tiesin, että haluan jossain vaiheessa käydä Houstonissa. Ei niinkään itse kaupungin takia, vaan sen takia, että siellä sijatisee NASA:n avaruuskeskus sekä The Official Visitor Center of The Johnson Space Center, joka on siis yleisölle tarkoitettu avaruuskeskus nähtävyyksineen. Helmikuun alussa tuli eteen tilanne, joka vaati ajelua Houstoniin, joten samalla reissulla päätettiin jäädä sinne yöksi. Päädyimme kuitenkin Houstonin sijaan yöpyä Meksikon lahden rannalla Galvestonissa. Jotenkin sitä täällä keskellä kuivaa maata kaipaa vesistöä (varsinkin, kun on suurimman osan elämästään asunut vesistöjen läheisyydessä), joten ajatus merenrannasta kuulosti erittäin hyvältä! Sinne siis!

Jos olisi ollut ihan hitusen lämpimämpää, olisin kyllä potkaissut tennarit pois jalasta.

Vajaa viikko ennen kuin oli tarkoitus startata tälle roadtripille Houstoniin, tuli M kipeäksi. Ja itse tulin kipeäksi päivää ennen lähtöä. Perjantaiaamuna troppia nassuun ja baanalle. Päätettiin rykäistä alkuun niin pitkä ajourakka kuin mahdollista. Yhdellä pikapysähdyksellä ajettiin kolmisen tuntia Huntsvilleen saakka, jossa pysähdyttiin aamun toiselle aamiaiselle (eka siis syötiin kotona joskus 5 am). Tästä jatkettiin Houstoniin, josta asiat hoidettua jatkettiin suorilta Galvestoniin.

Siis tää näkymä.
Ja se meren kohina ja tuoksu.

Perinteistä poiketen tällä kertaa hotelli ei ollut kävelymatkan päässä mistään, mutta kuitenkin lähellä meren rantaa. Ihmeteltiin varausta tehdessä, että jotenkin on hinnakkaita kaikki hotellit, kunnes paikan päällä selvisi, että ko. viikonloppuna Galvestonissa oli Mardi Gras. Hyviä bileitä olisi siis varmasti ollut tiedossa, mutta aikainen herääminen, ajaminen sekä orastava flunssa olivat sellainen kombinaatio, jonka lopputuloksena olotila oli aika katkipoikkiväsynyt.

Joten meidän ilta huipentui tähän:

Tapaksia hotellihuoneen sängyllä nautittuna. (Ja juomana kivennäisvettä.)
Päivällä käytiin kyllä nauttimassa paikallisesta sea foodista, mikä oli todella hyvää,
mutta myöhemmin iltapäivällä iski sellainen väsy, että päädyttiin nappaamaan kaupasta vähän iltapalaa mukaan ja painuttiin hotellille.
Viihdykkeenä toimi (mielenkiintoinen) dokkari toisesta maailmansodasta,
jonka päätyttyä klo 9, nämä eläkeläiset simahtivat.
 
Aamulla oltiinkin sitten ajoissa aamupalalla, josta lähdettiin seuraavaan kohteeseen, joka oli siis tämä Houstonin Space Center. Tähdättiin paikalle heti sen aukeamisen aikoihin, sillä arveltiin, että lauantaina paikalle saattaa tulla muutama moni muukin. Eikä oltu kovin väärässä. Kymmenen aikaan aamulla lippuluukulle oli jo jonoa. Ihan kaikkea ei aikataulu ja olotila antanut periksi kierrellä ja katsella, mutta poimittiin meitä eniten kiinnostavat jutut. Aikaahan tuolla saisi kulumaan vaikka koko päivän, jos kiertäisi kaikki mahdolliset jutut.
 
Space Centerilta oli mahdollisuus päästä pienelle kiertoajelulle itse avaruuskeskuksen (ulko)puolelle. Ennen kierrokselle lähtöä kaikki valokuvattiin sekä osallistujista otettiin luku. Lisäksi jokainen sai numerolapun, joka oli syytä pitää tallessa, sillä sen avulla myös seurattiin, että kaikki kulkivat mukana. Uuu, jännittävää. Muutoin kierros kulki alueen kampuksella, mutta koska oli viikonloppu, päästiin käymään Cristopher C. Kraft Jr. Mission Control Center :ssa sisällä. Tässä rakennuksessa toimii avaruusohjelmien valvontakeskus, jossa ei siis viikonloppuisin työskentele kuin muutama ihminen. Nimittäin myös astronauteille kuuluu viikoittaiset vapaapäivät, joten avaruusasemallakaan ei juuri toimintaa ole. (Vaikka sieltä ei kukaan poistukaan viikonlopun viettoon, heh heh.)
 

Päästiin näkemään uusittu Control Center, jonka ruuduissa pyöri live kuvaa avaruusasemalta.
Orion-ohjelma (tämän ajan Apollo) tulee toimimaan täältä käsin.
Kun projekti alkaa, tullaan Mission Control Center sulkemaan yleisöltä kokonaan.
 
 
 Vielä ennen alueelta poistumista oli mahdollisuus tsekata tämä.
Saturn V, kantoraketti joka rakennettiin Apollo-ohjelmaa varten,
mutta sitä ei koskaan käytetty/ laukaistu.

 
Vaikka reissu olikin aika pikainen pyrähdys ja olotilat molemmilla ei olleet ehkä ihan parhaimmat, niin tulipahan kuitenkin nähtyä nyt se, mitä halusinkin nähdä. Odotin avaruuskeskukselta hieman laajempaa näyttelyä eri jutuista, joten sen suhteen meinasi iskeä pieni pettymys. Mutta Mission Control Centerin sekä Saturn V:n näkeminen korjasi tilannetta isosti.
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti