tiistai 3. maaliskuuta 2015

Winter wonderland

No niin, joka vuoden odotetuin, pelätyin sekä seisauttavin tapahtuma Pohjois-Teksasissa on jälleen koettu. Winter storm was here. Koulut oli pari päivää suljettuina ja suurin osa toimistoista/ virastoista piti myös ovensa kiinni. Pysykää kotona ja älkää lähtekö autoilemaan, ellei ole ihan tosi-tosi pakko.

Okei, sinänsä ohjeistuksessa oli järkeä, sillä kuten viime maanantaina aamutv:ssäkin todettiin, ei Teksasissa ole riittävästi kalustoa hoitamaan räntäisiä loskaisia ja jäisiä teitä. Jos tällaista keliä on odotettavissa noin 1-2 kertaa vuodessa, ei kalustoon yksinkertaisesti kannata investoida (ts. laittaa turhaan rahaa). Ja korkeat rampit jäätyvät aika tehokkaasti, joten niillä ajaminen on aika liukastelua (ja vaarallista). Tästä syystä moni työnantaja kehottaakin tällaisissa sääoloissa työntekijöitään pysymään/ työskentelemään kotona, ettei kukaan lähde liukastelemaan teille ja näin työnantaja välttää työmatkalla sattuneesta tapaturmasta johtuvat oikeustoimet.

Ensimmäiset winter storm varoitukset tulivat jo toissa perjantaina. Viikonloppuna ruokakaupoissa olikin aikamoinen ryysis, kun ihmiset valmistautuivat tulevaan säärintamaan. Samoin muutamat päätiet oli suolattu valmiiksi jo sunnuntaiaamuna (uusi kokeilu). Oltiin sunnuntaina liikenteessä pitkin päivää ja seurailtiin kyllä rintaman lähestymistä sekä lämpötilan laskemista. Kokemuksesta tiedettiin, että ei ole kovin kiva autoilla, kun alijäähtynyt vesi alkaa jäätymään autoon ja moottoriteiden ramppeihin kiinni.

Kuva siis toissa perjantailta, jolloin lämpötila oli vielä +15c.
Tosin jotenkin hämmentävä yhdistelmä sää-appsin taustakuvan kanssa.

Tällä kertaa winter stormista erilaisen teki se, että aamulla satanut räntä ja jää pysyi tien pinnassa, sillä lämpötila pysyi alle 32F (0C) koko päivän. Ajokeli pysyi siis huonona oikeastaan koko maanantaipäivän. Tai no, ajokelin huonouden voi kukin määritellä omalla kohdallaan. M lähti kyllä aamulla toimistolle ja laittoi infoa, että aika normaalia talvikeliä tuntui olevan. Eli hieman enemmän ennakointia peliin. Mutta pitää ymmärtää se, että meillä on kokemusta liukkaalla ajamisesta. Itse pysyttelin maanantain kotona, sillä a) ei nelivetoa b) auto oli pihassa jään peitossa. Tosin M muistutti, että ajelinhan samalla autolla ja renkailla (all seasonit) Illinoisissakin läpi talven. Ai niin. (Ilmeisesti olen jotenkin irtautunut siitä todellisuudesta, että talvikelilläkin on mahdollista liikkua autolla...)

Iik lunta!
Kuva toki otettu turvallisesti sisätiloista.
 
Tiistaina oli kylä vielä hiljainen, kun suurin osa ihmisistä pysytteli kotosalla. Keskiviikkoaamuna satoi vielä räntää ja jotain lumen tapaista, mutta iltapäivästä aurinko tuli esiin ja sulatti osan jäästä pois. Kunnes tuli perjantai, joka toi tullessaan ihan oikean, kunnollisen lumisateen! Teksasissa kuulemani mukaan harvoin sataa lunta, sillä yleensä taivaalta tuleva tavara on joko jäätä tai räntää. Perjantaina puolenpäivän aikaan koulut ja toimistot suljettiin jälleen loppupäiväksi, koska lumisade vaikeutti tieliikennettä. Mutta eipä tuo tuntunut naapuruston lapsia haittaavan, jotka ottivat kaiken irti maahan sataneesta lumesta. Muutoin koko viime viikko tuntui menneen puoliteholla sääoloista johtuen. Juttuja peruuntui pitkin viikkoa ja aika hiljaista oli liikenteessäkin. Toki en itsekään lähtenyt urheilemaan tulliteiden isoille rampeille.

Arvatkaapa vaan, kuka ei ollut oikein innokas lähtemään räntäkeliin ulkoilemaan? 
 
Kaivelin varastosta vanhan kunnon draft stopperin,
eli pötkylän estämään edes osaa oven välistä tulevasta vedosta.
Sanotaanko, että keittiön klinkkerilattia on ollut varsin viileähkö...
 
Viime perjantain kymmenen päivä sää oli hieman hämmentävä.
Yli +20 tiistaina...?
Ihan ei käynyt toteen sellaisenaan, mutta kaikki lumi ja jää onneksi kuitenkin suli pois.
Päästiin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.
Kunnes huomenna taas mahdollisesti sataa räntää...
Kevät, tulisitko jo.
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti