Tarina nro 100

Tässä on siis sadas julkaistu tarinointi blogin historiassa. Muutama juttu pyörii julkaisemattomana luonnoksena, joten niitä ei lasketa. (Ja voi olla, ettei ne edes koskaan päädy blogiin.) Jos olisin ollut aktiivisempi, olisi tämä virstanpylväs kenties saavutettu jo aiemmin. Mutta kun viime aikoina ei ole tapahtunut mitään merkittävää. Toki se on myös hyvä juttu, että on ollut rauhallista. Ei aina tarvitse tapahtua jotain. Eiköhän kuluneen vuoden aikana ole ollut tapahtumia ihan riittävästi... Pitää nyt nauttia tästä seesteisestä (hehee) arjesta. Voiko mikään olla mukavampaa kuin kovan salitreenin jälkeen pötkähtää hetkeksi aurinkoon. No ei voi! Nämä on niitä hetkiä, joita varmasti tulen kaipaamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun paluu työelämään koittaa (jonne kuitenkin ihan mielelläni palaan sapattivapaani jälkeen). Tai kun talven pimeinä tunteina tekee lumitöitä... (Toissatalven tsemppasin läpi lumitöiden sillä ajatuksella, että seuraavana talvena ei tarvitse tehdä lumitöitä.)

 

No sen verran on ollut tapahtumaa, että viime lauantaina (josta on siis jo kohta viikko) Ralle Ryökäleen omistajat tulivat lomalta ja Ralle haettiin omaan kotiin. Lisäksi Pilvi miehensä kanssa kutsui meidät drive in - elokuviin. Tämä amerikkalaiselämys olikin meillä ensimmäinen laatuaan. Jonka huomasi mm. siitä, että vieläkään emme ole hankkineet lawn chair: ksi kutsuttavia kätevästi kokoontaittuvia ´retkituoleja´. Onneksi Pilvillä sattui olemaan pari ylimääräistä tuolia, joten pääsimme nauttimaan elokuvasta, pienestä naposteltavasta ja mukavasta seurasta.

 



Ilta alkaa hämärtymään ja elokuva voi alkaa.

 

Tällä viikolla tuli päätökseen englannin opetus, eli kaikki tunnit on nyt käytetty. Opiskelumateriaalia jäi vielä käymättä läpi, joten ehkä jatkan vielä itsekseni ainakin phrasal verb- urakkaani. Jäljellä on ehkä enää noin 300 yleisintä... Ja tarkoitushan on muistaa kaikki, juujuu...