Välillä sattuu ja tapahtuu

Erään kerran ei ollut ihan mun päivä ja kaupan parkkipaikalta lähtiessä ajattelikin mielessäni, että tästä nyt oikeastaan puuttuu enää se, että hölmöilen auton kanssa (lue: peruutan peltiä ryttyyn). Autokanta kun on suuri Yhdysvalloissa, niin ei ole mikään ihme, että myös liikenteessä (ja parkkipaikoilla) tapahtuu kolareita. Omalle kohdalle on onneksi osunut vain läheltä piti -tilanteita, jos muutamaa autokorjaamo-keikkaa ei oteta huomioon. Niistä lisää alla. Nykyään odotankin ensimmäisissä liikennevaloissa asuinalueelta lähdettäessä, että punaisilla kaikki autot tosiaan pysähtyvät. Ei ole ollut yksi tai kaksi kertaa, kun sieltä on joku suhannut päin punaisia. Joten on hyvä varmistaa, ettei sieltä kukaan aja kylkeen. Mutta nyt niistä autokorjaamo-keikoista.

Asuttiin silloin vielä Chicagon lähettyvillä ja lähdin viemään M:n O´Haren lentokentälle. Kentälle ajettaessa huomasin moottoritiellä, että edellä ajava auto koitti väistää jotain mustaa, mikä pyöri motarilla. Siinä ei suurta mahdollisuutta ollut reagoida, kun tajusin, että se musta oli iso rekan roiskeläppä, joka kimposi edellä ajavasta autosta kohti meidän autoa. Sinänsä oli onnea matkassa, ettei roiskeläppä lentänyt tuulilasiin, vaan osui keulaan.

Reissu autokorjaamolle siitä silti tuli.

Tuuria sen verran matkassa, ettei roiskari ollut hajottanut ajovaloja.

Mutta koko etupuskuri piti maalata uudelleen.

 

Seuraavalla kerralla olin liikkeellä toisella autolla ja tämä sattui ostoskeskuksen parkkipaikalla. Viereisestä ruudusta aiemmin lähtenyt oli sitten ystävällisesti jättänyt puumerkkinsä meidän auton kylkeen.

 

Skraidu oli sen verran huomattava, että se ei voinut tapahtua huomaamatta.

Takapuskurin maalaamisen lisäksi, piti myös hieman oikoa peltiä.

(Hihii, autosta peilautuu meidän Illinoissin koti.)

 

Lisäksi toinen takavalo meni uusiksi. Ärh ja mur.

Illinois:n tieliikennelain mukaan autolla, josta on ajovalo rikki, ei saa ajaa.

Näin autokorjaamon mies mua opasti.

Mutta neuvoi, että jos poliisi pysäyttää, niin kerrot odottavasi vakuutusyhtiön maksupäätöstä.

Rikkinäisen ajovalon kanssa piti kuitenkin pari päivää ajella, koska ensin piti käydä korjaamolla tekemässä arvio kustannuksista ja sitten odotella, että vakuutusyhtiö antaa lopullisen päätöksen.

 

Tässä tapauksessa asiointi vakuutusyhtiön kanssa oli jokseenkin mielenkiintoista. Piti kuvailla mm. millainen keli parkkipaikalla oli (pilvinen ja sateinen sää, mutta ei liukasta) sekä selvittää pitääkö mun lähteä vielä samana iltana päivystykseen päihdetestiin (drug test). Tämä käytäntö ei ihan mennyt mun jakeluun, sillä mun auto oli seissyt tapahtuneen aikana parkkipaikalla! Ja joku muu oli sitä kolhinut! Väliin piti soittaa pieni paniikkipuhelu M:lle, joka oli sillä hetkellä metsästämässä ja pyytää sitä tekemään asiaan tässä kohtaa pieni interventio. Mutta asioiden selvittyä (ei tarvinnut lähteä tekemään drug testiä), sain todella nopeasti vakuutusyhtiöltä luvan viedä auton lähimmälle autokorjaamolle. Se olikin jo ennestään tuttu paikka. Heh heh.

 

Koko ajokortillisen historiani aikana on autoille tapahtunut eniten kuluneen 2.5 vuoden aikana. Vaikka kolhut ja skraidut aina harmittaa, on kuitenkin hyvä muistaa, että se on kuitenkin vain peltiä/maalia ja sitä saa uutta.

 

Kuten alussa viittasinkin, ei tämä kyseinen päivä ollut ehkä se ihan parhain päivä. Jotenkin koko päivä meni höseltäessä. Päivän tapahtumina mm. koiran aamulenkin unohtaminen (ei voi käsittää!), lasiseinää päin käveleminen (tämän voi nyt vetää bucket listasta yli) sekä auton ilmastoinnin säätäminen volumenappulasta. Edes radion yht´äkkinen hiljeneminen ei soittanut kelloja päässä. Ja klassisesti pyykit tietty unohtui koneeseen.