Meillä kuljetaan keittiöstä pienen "kodinhoitohuoneen" (mihin siis just mahtuu pesukone + kuivaaja ja ei paljon muuta) kautta autotalliin ja tätä uloskäyntiä tulee käytettyä luonnollisesti eniten. "Virallinen" ulko-ovi meillä on toisella puolen taloa. Tietysti suomalaiseen tapaan ollaan totuttu ottamaan kengät pois, kun tullaan sisälle ja toistaiseksi kenkiä löytyy "kodinhoitohuoneesta" (just mahtuu ehkä kolme paria jonnekin koneiden väliin jäävään tilaan), keittiöstä terassille/ takapihalle vievän oven edestä sekä "virallisen" ulko-oven luona olevasta kenkälipastosta sekä kaapista, missä säilytetään käytössä olevia takkeja. Lisäksi suurinosa ulkoilukengistä (lenkkarit, vaelluskengät ynnä muut) löytyy autotallin puolelta (kun ei ole sellaista tuulikaappia/ kuraeteistä). Tällä hetkellä en edes hahmota/muista, mitä kenkiä omistankaan ja missäköhän ne kaikki mahtavat olla... Ja suurena organisoinnin ja järjestyksen ystävänä on tämä kenkäsekasorto toisinaan hieman rasittavaa. Joten, läpökäs-kelejä odotellessa.
Talohan on hieman vanhempi kuin edellinen asunto ja joissain jutuissa sen huomaa. Tai sitten kodinkoneiden moodi on muuten vaan jäänyt jonnekin 80-luvun paikkeille...
Kaasuliesi vaihtui sähkölieteen.
Lisäksi jouduin sanomaan hyvästit kiertoilmaominaisuudelle. Nyyh.
Hetki meni ennen kuin aivot ja käsi yhdisti sen,
että lieden nappulat ovatkin tuossa ylhäällä eikä edessä.
Mystistä, keittiön kaapeissa ei ole vetimiä.
Mutta siihenkin käsi ja varsinkin silmä tottui aika nopeaan.
Mutta silti, ei vetimiä...??
Tässä yksi syy miksi en antanut M:n laittaa televisiota takan reunalle.
Pääsin toteuttamaan haaveeni takan reunalla olevista tuikuista.
Käytiin siis hakemassa Ikeasta uusi tv-taso.
Mr. M:n paikka
Ja sitten pääsemmekin siirtymään kylpyosastolle,
joka ehkä osaltaan hieman valaisee tätä fiilistäni jonnekin 80-luvulle jumittumisesta.
Tämä siis on Sue Ellenin kylpyhuone.
Ei meidän. Onneksi.
Kulta on se sana isommassa kylpyhuoneessa.
Kaikki näistä peilin yläpuolella olevista lampuista suihkukaapin reunuksiin on kultaisia.
Pienempi kylpyhuone on tosin nykyaikaistettu hopeiseksi.
Mitä olisikaan aamutoimet ilman kultaista hanaa.
Luksusta elämään!
(Ja tässä kohtaa jouduin sanomaan hyvästit sekoittavalle hanalle, nyyh.)
Luksusta elämään osaltaan tuo myös garden bathtub (ei hajuakaan, miten tämä kuuluisi suomeksi, ehkä puutarha-amme? eehhehee),
joita löytyi yllättävän monesta tarjolla olleesta talosta.
joita löytyi yllättävän monesta tarjolla olleesta talosta.
Käytännössä garden bathtub on ison ikkunan eteen sijoitettu hieman isompi amme.
Ja siinä voisi kylpeä kuin Sue Ellen konsanaan.
Ja siinä voisi kylpeä kuin Sue Ellen konsanaan.
Todellisessa elämässä:
Koska kylpyammetta ei oikeasti tule käytettyä, on siellä nyt pyykinkuivaustelineen paikka.
Tosi arkisen luksusta.
Ja kerrotaan nyt vielä, että silloin kun telineessä ei ole puhdasta pyykkiä kuivumassa,
roikkuu siinä kaikki hikiset urheiluvaatteet odottamassa pesua. Aahh, ihanaa....
Ehkä se kultahana ei olekaan huonompi juttu näin arjen keskellä.
Olit juuri mielessä, ja kuin taikaiskusta tänne ilmestyi samaan aikaan uusi kirjoitus! :) Kultaista väriä lukuunottamatta näyttää aika tutulta nuo vuokrakämpän ominaisuudet, sellaisia juttuja, jotka omistaja todennäköisesti muuttaisi, jos asuisi itse kämpässä. Sähkökierukat lietenä, ei vetimiä kaapeissa, eikä sekoitinta kylppärin altaassa. Meillä keittiön koneet on todistetusti uudet, mutta etenkin tiskikone... No, tiedät omastakin kokemuksesta, tästä on ollut puhetta! :D Tässä kämpässä meillä on ihan mukava sisäänkäynti, mutta tiedän, että vielä tulee tuulikaappia ikävä kun tästä muutetaan.
VastaaPoistaJepjep, tiskikone... Ajattelin pitäisikö laittaa korvatulppia tarjolle siksi aikaa, kun tiskikone on päällä. Tai hankkia kuulokkeet tv:n kuuntelua varten.... :D Mutta hei, tämä konee pesee paaaaljon tehokkaammin kuin edellinen, ainakin pesutuloksesta päätellen!
PoistaWo-hoo, jotain edistystä 80-luvulta! ;)
PoistaOnnea uuteen kotoon! Toivottavasti viihdytte Texasissa. Mina asuin siella aikoinani puolitoista vuotta San Antoniossa. Mina tykkasin kovasti! Ja olipa kiva loytaa uusi ulkosuomalainen blogi. Tervetuloa kurkkimaan meidan elamanmenoa MAssa jos kiinnostaa: teatots.blogspot.com
VastaaPoistaKiitos! Ollaan kyllä hyvin viihdytty ja just yks päivä puhuttiin kuinka helposti loppujen lopuksi tänne asettuminen kävikään.
PoistaKiitos kutsusta, kävinkin jo hieman kurkkasemassa blogiasi ja kiva saada uutta luettavaa. Tulen varmasti jatkossakin kurkkimaan blogiisi. :)