maanantai 6. tammikuuta 2014

Joululoma

Eilen, sunnuntaiaamuna, kello yhdeksään mennessä olin 1) lenkittänyt koiran 2) laittanut kaikki mahdolliset pesukoneet jylläämään 3) keittänyt M:lle aamupuuron (lähti metsälle viiden jälkeen) ja 4) ollut hereillä noin viisi tuntia. Ai mikä aikaero? Tänään M lähti kuntosalille jo ennen puolta kuutta, mutta mä jäin vielä loikoileen peiton alle. Kunnes Koiruus alkoi kakomaan oksennusta, joten pomppasin sängystä ylös.

Oltiin M:n kanssa Suomessa viettämässä joulua ja ai että, kun tällä kertaa otti Suomen aikaan siirtyminen koville. Aamuisin tuntui, että herääminen kestää ikuisuuden. Ajantaju meni jotenkin ihan kokonaan, kun odotti vaan, että milloin se päivä valkenee... Viime vuodesta poiketen, tällä kertaa Keski-Suomessa ja Uudellamaalla oli lumeton joulu. Ja niin, niin pimeää ja hämärää. Mutta tärkeintä oli kuitenkin jälleen nähdä tärkeitä ihmisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. Niin ja syödä.

Lumiset oli tunnelmat Chicagossa lähtöpäivänä.
 
Lennettiin AA:n koneella New Yorkiin ja vaihdetiin sieltä Finnairin koneeseen.
Ja sanotaanko vaikka näin, että AA:n asiakaspalveluun tottuneena,
koin pientä asiakaspalvelukulttuurishokkia...
 
 Jouluaattona käytiin pienellä metsälenkillä Keski-Suomessa
ja puro sanoi puli puli.
 
"Siis pitääks se kameran suljin NOIN kovan äänen?!?"
"Nyt testataan, mä kävelen kauemmaksi ja otat kuvan!"
Etsi kuvasta M.
(allekirjoittanut kameran toisella puolen)


 

 
Muuten joululomalla ei varsinaisesti mitään sen järisyttävämpää tapahtunut, ihan perus oleilua ja ihmettelyä. Joulun jälkeen juhlittiin Jälkeläisen syntymäpäivää ja ehdin onneksi tapaamaan erästä pikku-neitiä, jota en viime visiitillä ehtinyt näkemään, kun hän ei halunnut vielä silloin syntyä.
 
Oli mukavaa käydä Suomessa, mutta oli myös mukava palata kotiin.
Arki alkakoon!
(Ja kuntoilu.)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti