Asiaa kojooteista ja (taas) keväästä

Pari viikkoa sitten olin aamusella koiran kanssa lenkkeilemässä läheisellä forest preserve (luonnonsuojelu) - alueella. Oltiin jo palailemassa metsän siimeksestä takaisin parkkipaikalle, kun suoraan edestä viipotti kojootti. Koirakaan ei aluksi sitä oikein hoksannut. Kojootti jäi siihen ihmettelemään vähän matkan päähän, jolloin koirakin sen sitten huomasi. Mielenkiinnosta seuralin kojoottia hetken, kunnes se jolkotteli takaisin metsään. Harmillista kyllä, siinä olisi ollut varsin hyvä tilanne valokuvalle, mutta olin niin innoissani, etten huomannut kaivaa puhelinta taskusta. Samaisella alueella vastaantulijat joskus kertovat, jos ovat nähneet preerialla kojootin. "Varsinkin kun sulla on pieni koira" on monesti perusteena varoitukselle. Tosin tiedettävästi kojootti ei olisi (ainakaan toistaiseksi) käynyt hihnassa (ja ihmisen kanssa) olevan koiran kimppuun. Oikaiskaa, jos olen kuullut väärää infoa.

 

Viime viikolla ihmisiä valistettiin netissä siitä, että kojootteja voi nyt muutamien viikkojen ajan näkyä enemmän forest preserve - alueilla, kun naaraskojootit perustavat pesiä. Samalla ihmisille annettiin ohjeita, mitä tehdä, jos törmää kojoottiin. Ehkä tämä oli ihan aiheellista, sillä talven aikana läheisellä luonnonsuojelualueella on tehty aluskasvillisuuden ja pusikon raivauksia ja alueen työntekijöiltä kysyttäessä, että miksi näin tehdään, on vastaus ollut, että ihmiset pelkäävät, kun eivät tiedä mitä puskassa tai mitä pusikon peittämän mutkan takana on. Okei... No eikös sitten voisi ulkoilla vaikka ihan jossain kaupunkialueella, jos luonnossa liikkuminen noin pelottaa. Ja kyseessä kuitenkin pitäisi olla luonnonsuojelualue. Toki varmasti joitain tiettyjä raivaus- tms. hommia sillä alueella pitää tehdä, mutta sitä en ihan käsitä, että ihmisten takia eläinten (vähäistä)elinympäristöä pitää muovata. Ehkä pientä luonnosta vieraantumista havaittavissa...

Lauantaina M lähti testaamaan uutta joustaan ja mä jäin kotia lusmuilemaan (eikun pesin mä pyykkiä!). Tosin kaikki ei mennyt ihan putkeen M:lla. Sen uudesta jousesta pomppasi jänne paikoiltaan ja jänteellä ollut nuoli räjähti säpäleiksi. Onneksi M:lle ei käynyt kuinkaan, sillä hiilikuitunuolet hajoavat säpäleiksi kuin lasi. M kiikutti jousen takaisin liikkeeseen (voitte kuvitella sen ketutuksen), tuli kotoa hakemaan vanhan jousen ja mäkin lähdin sitten lopulta jousiammuntaradalle. Ilma alkoi olemaan jo aika viileä, joten montaa kierrosta ei pystynyt ampumaan, kun alkoi sormet olemaan jo liian jäässä. Mutta tulipahan nyt avattua kevään jousiammuntakausi.

Sunnuntaina täällä oli St. Patrick´s Day, joka on alkujaan irlantilaisten juhlapyhä ja sitä vietetään aina 17. maaliskuuta. Lauantaina Napervillen downtownissa järjestettiin St. Patrick´s Day:n kulkue, jota käytiin yhdessä toisten suomalaisten kanssa seuraamassa.

 

 

 

Kuten kuvista näkyy, jengi on pukeutunut aika lämpimästi, sillä ilma oli hyytävän kylmä! Täällä jo muutaman vuoden asunut M:n kollega kertoi, että viime vuonna samaan aikaan oli ollut todella lämmintä, t-paitakelit. Viime viikolla jo ehdin intoilla kevään ja lämpimien kelien saapumisesta, mutta taisin intoilla ihan turhaan. Nyt on taas viileää ja tuulista. Hyvin tuulista.