May 30 2012

Niin sanoo leima, joka passiin lyötiin, kun tänne muutettiin. Sen jälkeen tosin leimoja on tullut muutamia lisää, sillä kuluneen vuoden aikana on Suomessa tullut käytyä. Ehkä enemmän, mitä oletin. Mutta perheen ja ystävien näkeminen on aina kivaa, joten en valita. Ja lentokaan ei enää tunnu NIIIIN pitkältä. Tosin edelleen viimeiset kaksi tuntia on yhtä tuskaa (sekä suoralla että vaihtolennolla). Ei löydy sopivaa istuma-asentoa, jalat ja peppu puutuu, tuskastuttaa, nuhjuinen olo (joka muuten korjaantuu hampaat pesemällä, uskokaa pois!) kello ei liiku eteenpäin... Mutta silti sitä on tuota väliä tullut rehattua!

Edelleen haasteita toisinaan tuottaa oman nimen ta-vaa-mi-nen selkeästi artikuloiden.

Vai puhunko mä sittenkin niin epäselvästi?

Vai onko se vaan mun perisuomalainen nimeni?

Eikä aina enää edes jaksa korjata asiaa, ellei kyse ole jostain virallisemmasta.

 

Vuoden aikana Windy City on tullut tutuksi, jokseenkaan ei liian tutuksi.

Asioita on nähty (osa jopa useampaan kertaan), mutta paljon on vielä näkemättäkin.

Chicagossa ollaan käyty yhtä suurella ahkeruudella kuin ennen käytiin Helsingissä.

(Eli eipä juuri ole tullut lähdettyä...)

 

Tiistai-iltana sai jälleen muistutuksen siitä, että tornadot tosiaan ON mahdollisia myös tällä alueella. Noin 20 minuutin ajomatkan päähän annettiin tornadovaroitus.

Sitä ennen puhelin huuti varoituksia flash floodista, eli nopeasti syntyvistä tulvista.

Mielessäni ajattelin, että kunhan pysyy varoitukset vain tulvissa, niin fine.
Ei olisi pitänyt ajatella.

Varulta soitto naapuriin ja varmistamaan tarvittaessa paikkaa heidän kellarista yhdelle naiselle ja koiralle. M on jälleen työmatkalla.

 

 Olen ehdottomasti kesäihmisiä ja nautinkin suuresti viime kesän aurinkoisista ja lämpimistä päivistä.

(Okei, no ne reilun viikon kestäneet superhelteet oli ehkä mullekin välillä liikaa.)

Aion nauttia myös tästä kesästä, sillä tänä vuonna ei aiota lomailla Suomessa vaan täällä.

(Tai siis käydään toki Suomessa, mutta ihan vain lyhyesti.)

Lentoliput on jo varattuna, jee! (Kaikki muu onkin vielä avoinna...)

 

 

Nyt täytyy lähteä pakkamaan loput kamppeet laukkuun, sillä lennän huomenna viikonlopuksi Dallasiin. M lähti sinne jo maanantaina ja ajateltiin, että yhdistetään tama reissu samaan. Mua on kuitenkin jo kauan kiinnostanut lähteä katsomaan, että millaista siellä on.

 

Koiruus meneekin nyt reissun ajaksi koirahotelliin. Jepjep. Se siis on ihan tavallinen koirahoitola, mutta sieltä toki saa spesiaalipalveluita omalle pikku-sessulleen, jos haluaa. Kaikki on Amerikassa mahdollista. Jopa omalle koiralle soittaminen. Oikeasti. Koirahoitolaan voi soittaa ja tiedustella oman koiran vointia (mikä sinänsä on ihan jees ja ymmättettävää), mutta tarvittaessa hoitajat laittavat myös koiran puhelimeen. Okei... No mikäs siinä, jos koira on opetettu puhumaan puhelimessa. Nauran.

Eikä siinä vielä kaikki. Omalle koiralle voi valita perus"huoneen" sijaan "sviitin", jossa on vähän paremmin äänieristetyt seinät (tää on ihan ok) ja TV, josta tulee eläinkeskeisiä ohjelmia (tälle mä nauroin). Varattiin Koiruudelle paikka ihan sellaiseen perushuoneeseen....

 

Iiik, nyt tulee kiire, että ehdin vielä vähän pakata ennen kuin Frasier alkaa!